Kaatuuko

Kuntaverotus nousee, tasaverotus kuihduttaa syrjäseudut.
Silloin kun valtionverotus oli enemmän "kohdallaan", Kokkolankin budjetista katettiin valtion rahoilla noin 1/3 osa.
Valtionverotus alas ja kuntaverotus ylös, hymm. mistä köyhät kunnat saavat toimintaansa rahaa?
Helsingin seudulla on toimintaa ja rahaa, mutta sieltä ei haluta tulouttaa rahaa Kainuuseen, Pohjan perukoille ja muille syrjäseuduille.
Täältä syrjäseuduilta on virrannut ne osaavat koulutetut ihmiset etelä-suomeen tarkoituksella pitää koko Suomea pystyssä.
Täällä heidät on pesty, syötetty, juotettu ja koulutettu on aivan oikein, että tännepäin tuloutetaan niitä kustannuksia joilla heidän elämäänsä on ohjattu etelään.
Myöhemmin kun etelään muuttajat palaavat Senjoreina kotiseudulleen, olisi hyvä jos heilläkin olisi palvelut vielä pystyssä eikä alas ajettuna.
Tulonjako kohdalleen, niin Suomikin pelastuu.
6151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

sun syrjäseuduista välitetään.Mee välillä johonkin muulle palstalle itkemään herrojen touhua.

Äänestä
  • Et taida velaksi elävä luuseriä tajuta, että kun ei ole rahaa, niin sinunkin elämänilosi tulevat heikkenemään, Kokkolan talous on niin heikkoa, että sitä voi verrata hyvinkin syrjäseutuun.
    Sinä tulet vielä itkemään luuseri, minulla on turvaa vaikka Suomi kaatuu.

    Äänestä

Tämänpäivän Hesarissa itkeään, on se niin vaikeaa, kun meidän rahoja joudutaan ohjaamaan köyhälle suomelle

Äänestä
  • ,jos ei ymmärrä erota EU:sta.Enempi menee kuin tulee ja älyttömiä direktiivejä laaditaan lisääntyvin määrin.

    Äänestä

Suomi soutajilta on kurssi hukassa.
Kuntaverot pois.
Valtionverot riittää, sinne prokgresiivisesti kerätyt verot ja sieltä jaetaan siten, että jokainen saa jotakin.

Äänestä

2 asiaa kokoomuslaiset riistäjä porvarit sekä uusi kuntauudistus jossa isot kauoungit kuppaavat pienet kunnat hengiltä kuten kokkolan kuntalitoksessa.Kokkola on jatkuvasti heikentänyt peruspaleveluita kuten lohtajajalla sekä kälviällä on aika erikoista että kokkolan kaupungin virkamihet kulkevat perheinensä lapissa kaupungin huviloilla ja lomat maksatetaan tietty kuntaliittymän verovaroista mutta onhan selvää koska kaupunginvaltuustossa suurin osa on niitä riisto kokoomuslaisia!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomi yhtiö? kirjoitti:

Kuntaverotus nousee, tasaverotus kuihduttaa syrjäseudut.
Silloin kun valtionverotus oli enemmän "kohdallaan", Kokkolankin budjetista katettiin valtion rahoilla noin 1/3 osa.
Valtionverotus alas ja kuntaverotus ylös, hymm. mistä köyhät kunnat saavat toimintaansa rahaa?
Helsingin seudulla on toimintaa ja rahaa, mutta sieltä ei haluta tulouttaa rahaa Kainuuseen, Pohjan perukoille ja muille syrjäseuduille.
Täältä syrjäseuduilta on virrannut ne osaavat koulutetut ihmiset etelä-suomeen tarkoituksella pitää koko Suomea pystyssä.
Täällä heidät on pesty, syötetty, juotettu ja koulutettu on aivan oikein, että tännepäin tuloutetaan niitä kustannuksia joilla heidän elämäänsä on ohjattu etelään.
Myöhemmin kun etelään muuttajat palaavat Senjoreina kotiseudulleen, olisi hyvä jos heilläkin olisi palvelut vielä pystyssä eikä alas ajettuna.
Tulonjako kohdalleen, niin Suomikin pelastuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu