HUH-huh !

=================

Asiantuntija ehdottaa meikkikieltoa raskausajalle

Turun Sanomat 15.11 2010 05:02:18

Kivessyöpien määrä on hälyttävästi lisääntynyt Turun alueella viime vuosikymmenten aikana. Harvinainen syöpätyyppi on yleistynyt nuorilla miehillä. Turkulaisen tutkimusryhmän mukaan myös miesten siittiösolujen määrä ja laatu on heikentynyt. Tutkimusta johtavan professori J orma Topparin mukaan seurantatutkimuksen tulokset ovat hälyttäviä. Yksi syy lisääntyneisiin ongelmiin saattaa olla sikiöaikaisessa kemikaalialtistuksessa.

Tutkimus julkaistaan lähiviikkoina International Journal of Andrology -lehdessä. Vaikka tutkimuksessa ei syy-seuraussuhteita pystytä varmuudella todentamaan, ovat aiemmat koe-eläinkokeet osoittaneet, että kemikaaleille altistuminen lisää sukupuolielinten epämuodostumia ja vähentää siittiöiden määrää.

Tanskassa opastetaan raskaana olevia naisia välttämään kosmetiikan käyttöä koko raskauden ajan.

– Tarpeeton käyttö tulisi mielestäni Suomessakin odotusaikana karsia kokonaan. Erityisen haitallisia kemikaalit ovat sikiövaiheessa olevalle lapselle, mutta pitkän altistumisen epäillään olevan yhteydessä myös rintasyöpään ja eturauhassyöpään, Toppari sanoo.

Suomalaiset altistuvat päivittäin pelkästään kosmetiikkatuotteidensa kautta yli 200 kemikaalille, joista osa on todettu terveydelle haitallisiksi. Sitä, miten pesuaineet ja kosmetiikka imeytyvät ihon läpi, tutkitaan jatkuvasti.

Lisätietoa haetaan myös siihen, millaisia seurauksia pitkäaikaisilla kemikaalialtistuksilla on.

LUE LISÄÄ MAANANTAIN TURUN SANOMISTA

5

406

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ihmiskeho

      on evoluution kautta kehittynyt organismi.

      Mitä se voi oudoille kemikaaleille, lääkkeille, alkoholille ja nikotiinille, ei mitään!

      Ei sa niitä edes poistettua kropasta.

      Ne aiheuttavat, ettei ole kunnolla omaa sukupuoltaan, että sukupuoli on epäselvä.

      Pitäisi syödä luomua ja perusruokaa ilman lisäaineita.

      Ne ovat kehon oikeita raaka-aineita.

    • AAMU-TV:ssä tänään

      sisältävät HORMOONIhäiritsijöitä, joita poikasikiön kasvu ei voi sietää.
      Voi syntyä poikkeavia sukupuolia.

      Professori Jorma Toppari on tutkinut asioita.

      • tärkeätä asiaa!

        Jos ajattelisivat, kulkisivat niiden tyttöjen perään, joilla on terveet tavat,
        kannustaisivat naisia pitämään terveellisiä, ergonomisesti muotoiltuja jalkineita, ja suunnittelijat, nämä "PerttiPalmroosit" myös oikealle raiteelle lähtisivät.
        Rahan himo toisten jalkaterien kustannuksella on moraalitonta.
        Varsinkin nuoret, jotka eivät ymmärrä seurauksia, lähtevät muotia seuraamaan ilman pelkoa.

        Myös meikatut naiset vetävät miehiä puoleensa. Mutta seuraukset ovat meikkauksellakin.
        Sikiiö äidin masussa, poikapuolinen, saa meikeistä hormoonihäiritsijän pilaamaan sukupuolisen kehityksensä, ja niinpä isäpappa jää vaille poikaa tai miestä, saakin ehkä sukupuoleltaan epäselvän, homon.

        Luonnollisuus kunniaan jalkaterissä, hampaissa, tukan värissä, silmissä, huulissa,
        koko Luojan luomuksessa!


    • on

      tässä ketjussa!

      • Minkäs niille teet?

        Mutta tärkeätä on myös, ettei altistu vieraille aineille,

        joille keho ei voi mitään!

        Ei pysty edes poistaan niitä!

        Jotain tehtaissa tehtyjä kummallisisa yhdisteitä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      67
      1987
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      850
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      52
      756
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      43
      682
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      43
      651
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      614
    7. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      606
    8. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      564
    9. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      29
      546
    10. 48
      531
    Aihe