Olen 31 -vuotias nainen. Naisena olemisessa ainoa hyvä puoli on se, että voisi saada lapsen. En ole oikein koskaan tuntenut oloani mukavaksi heteronaisena (yksi seurustelusuhde ollut monta vuotta sitten). Enkä kuitenkaan tunne olevani lesbonainen.
Olen jo viimeisen vuoden vakavasti harkinnut (melkein jo päättänytkin) meneväni hedelmöityshoitoihin, koska lapsen saaminen olisi niin mahtavaa, vaikka siihen sitten menisikin paljon rahaa.
Jokin aika sitten tapahtui jotain, joka on sekoittanut pääni täysin. Ihastuin päätä pahkaa yhteen naiseen. Ihastuminen naisena naiseen ei ole se, miltä minusta tuntuu, vaan olen ihastunut tähän naiseen miehenä. Tällainen ihastuminen on tapahtunut myös kerran aikaisemmin, jonka seurauksena yritin tappaa itseni (en oikein ymmärtänyt silloin mistään mitään, vaikka olinkin ihan aikuinen), koska tilanne oli niin sietämätön ja epätoivoinen.
Nyt olenkin parin viime päivän aikana miettinyt kuinka paljon miehisyyttä minusta löytyy. Ihastun useammin naisiin kuin miehiin - miehiä itse asiassa ihailen, tyyliin: haluaisin olla tuollainen. Koen oloni vaivautuneeksi naisten vaateosastolla (toisaalta naisen kehossa myös miehen osastolta vaatteiden etsiminen tuntuu hankalalta). Vihaan yli kaiken rintojani. Työskentelen miehisellä alalla. En käytä meikkejä, en koruja, en omista ainuttakaan mekkoa ja vain muutaman naiselliseksi luokiteltavan puseron.
Olen lapsena kokenut seksuaalista hyväksikäyttöä (alle kouluikäisenä), ja siitä lähtien muistan, että olen toivonut olevani poika/mies.
Tuntuu jotenkin siltä, että eläisin puolikasta elämää, jotain oleellista puuttuu. Tiedän, että on olemassa transmiehiä, jotka ennen sukupuolenkorjausta ovat tehneet lapsen(lapsia), mutta oloni on sellainen, että haluaisin heti varata ajan lääkäriltä ja muuttaa ulkokuoreni sisäistä olotilaa vastaavaksi.
On jotenkin rasittavaa, että vasta nyt olen alkanut edes jollain lailla ymmärtää mistä kaikki paha olo on johtunut. Ihan kuin olisi yhtäkkiä löytänyt kaikki palat palapeliin.
Mitä mieltä olette tilanteestani? Kaikki neuvot / näkökulmat otetaan kiitollisuudella vastaan.
Olen jo viimeisen vuoden vakavasti harkinnut (melkein jo päättänytkin) meneväni hedelmöityshoitoihin, koska lapsen saaminen olisi niin mahtavaa, vaikka siihen sitten menisikin paljon rahaa.
Jokin aika sitten tapahtui jotain, joka on sekoittanut pääni täysin. Ihastuin päätä pahkaa yhteen naiseen. Ihastuminen naisena naiseen ei ole se, miltä minusta tuntuu, vaan olen ihastunut tähän naiseen miehenä. Tällainen ihastuminen on tapahtunut myös kerran aikaisemmin, jonka seurauksena yritin tappaa itseni (en oikein ymmärtänyt silloin mistään mitään, vaikka olinkin ihan aikuinen), koska tilanne oli niin sietämätön ja epätoivoinen.
Nyt olenkin parin viime päivän aikana miettinyt kuinka paljon miehisyyttä minusta löytyy. Ihastun useammin naisiin kuin miehiin - miehiä itse asiassa ihailen, tyyliin: haluaisin olla tuollainen. Koen oloni vaivautuneeksi naisten vaateosastolla (toisaalta naisen kehossa myös miehen osastolta vaatteiden etsiminen tuntuu hankalalta). Vihaan yli kaiken rintojani. Työskentelen miehisellä alalla. En käytä meikkejä, en koruja, en omista ainuttakaan mekkoa ja vain muutaman naiselliseksi luokiteltavan puseron.
Olen lapsena kokenut seksuaalista hyväksikäyttöä (alle kouluikäisenä), ja siitä lähtien muistan, että olen toivonut olevani poika/mies.
Tuntuu jotenkin siltä, että eläisin puolikasta elämää, jotain oleellista puuttuu. Tiedän, että on olemassa transmiehiä, jotka ennen sukupuolenkorjausta ovat tehneet lapsen(lapsia), mutta oloni on sellainen, että haluaisin heti varata ajan lääkäriltä ja muuttaa ulkokuoreni sisäistä olotilaa vastaavaksi.
On jotenkin rasittavaa, että vasta nyt olen alkanut edes jollain lailla ymmärtää mistä kaikki paha olo on johtunut. Ihan kuin olisi yhtäkkiä löytänyt kaikki palat palapeliin.
Mitä mieltä olette tilanteestani? Kaikki neuvot / näkökulmat otetaan kiitollisuudella vastaan.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Miehet nyt sattuvat olemaan vahvempi, dominoiva sukupuoli. Todennäköisesti hyväksikäyttö on johtanut sinut tilanteeseen, jossa et pidä omasta sukupuolestasi tai sen ulkoisista tunnusmerkeistäsi. Ole huoleti, olet suhteellisen normaali.
Lapsentekohaaveista kannattaa kuitenkin luopua, sillä peak-everything tarkoittaa että lapsesi vielä kiroavat sinua siitä, että syntyivät tällaiseen maailmaan.
Ei noita tunteita välttämättä kannata laittaa pelkästään hyväksikäytön piikkiin. Vaikka se onkin mukavan Freudilainen selitys niin aika montaa naista nyt vaan on hyväksikäytetty eivätkä nämä kaikki ole ryntäämässä vaihtamaan sukupuoltaan.
Käys nyt ensiksi koittamassa kunnolla lesboilua. Pane muutamaa emakkoa niin että lima lentää. Sitten tiedät paremmin mitä olet.
Jaaha, joku Taneli on taas käynyt kirjoittamassa älynväläyksiään ketjuihin. Onko hauskaa?
koska en ole lesbo.
Mulla on ehkä vähän sama tilanne, biologisesti olen nainen, mutta en ole sitä roolia koskaan kauhean hyvin itselleni omaksunut. Tosin itse ihastun miehiin, mutta voisin kuvitella olevani kenenkään kanssa vain toisena miehenä. Vaikea selittää, mutta sun kirjoituksen perusteella veikkaan, että ehkä ymmärrät silti, mitä tarkoitan. Tilanteen tajuamiseen meni aika kauan, mut nyt tiedän, että 'girlfagejä' löytyy aika paljonkin, joten ainakaan en ole ainoa tällainen, vaikkei termi mikään kovin virallinen olekaan. Mut periaatteessa, jos mä olen "homomies naisen ruumiissa", niin miksei voisi olla myös "heteromies naisen ruumiissa", niin hassulta kuin se kuulostaakin.
Itse en kuitenkaan koe olevani transsukupuolinen, monestakin syystä. Vaikka olisin valmis vaihtamaan kehoni miehen kroppaan minä päivänä tahansa, niin psyykkisesti tunnen kuitenkin olevani sukupuolten välissä, vähän kumpaakin ja en kumpikaan. Joten miksi vaihtaa ahtaasta "nainen"-boksista vielä ahtaampaan "mies"-boksiin. Miehenä olisin kuitenkin samantien neitipoika fägäri, ja kun naisille nykyään sallitaan tavallaan enemmän rajojen kokeilua, niin on tuntuu turvallisemmalta pysyä ulospäin tässä roolissa. Joten koen kuuluvani moninaiseen genderqueer-porukkaan, Suomessa puhutaan ehkä transgendereistä, en ole varma.
Jotenkin kai yritän sanoa, että sukupuolen ratkaisee jutut pään sisällä, eivät jalkojen välissä, ja viime kädessä sen voi vain itse määrittää. Sukupuoli ja sen kokeminen on toisille tosi monimutkaista, kun sitä syvemmin ja kriittisemmin alkaa omalta osaltaan tarkastella, joten ota aikaa miettimiseen. Tyyliin: Mistä asioista sun kehossa et tykkää ja miksi? Muuttaisiko raskaus asiaa jotenkin? Mitä miehenä oleminen merkitsee, onko kyse ruumiista, käytöksestä tai siitä mitä muut ajattelee? Miten haluaisit sun ihastuksen näkevän sut/kohtelevan sua? Ja kysymys ei välttämättä rajoitu vaan "olenko mies vai nainen"-akselille, ainakaan mulla ei, ehkä sullakin vielä sen palapelin palat kolahtaa paikoilleen! Ehkä kannattaisi löytää myös ihmisiä, joiden kanssa keskustella, niin voi löytää uusia näkökulmia.
Tässä tuli nyt purettua vaan mun omia tuntemuksia, sori, en tiedä auttaako sua yhtään! Toivottavasti saat ajatuksiasi kasaan, vaikka varsinkaan ihastuneena tilanne tuskin on helppo!