3 reissua tehty hurghadaan 4 vuoden sisällä.
Nyt on kyllä se paikka nähty. Palvelun taso on laskenut ja joka matkainen mahatauti riittää.
2 aikaisemmalla kerralla ollut pientä mahanvääntöä ja löysyyttä, tällä kertaa oli 39 kuumetta päivän ja 3 päivää kunnon ripulia joka oli kolmantena päivänä jo veristä.
Paikassa ei ole oikeastaan mitään muuta kuin meri ja aurinko, kaikki muu on aika turhaa.
Ihmisten saamattomuus ja laiskuus on käsin kosketeltavaa, ja jos et anna tippiä niin tahti hidastuu entisestään.
Ja varsinkin ihmetyttää egyptiläisten itsensä saastaisuus, jos menet hotellialueen ulkopuolelle oikeaan paikalliseen maisemaan niin voi vain ihmetellä miten saastaisia voivat paikat olla.
Hurghadassa saa jo pienen kuvan kun kävelee esim uuden marinan pohjoispään portista pääkadulle, kahvilan ja lihakaupan ohi. Kuvottava haju leijuu lihakaupasta ja myllyt ja vehkeet näyttävät siltä kuin niitä ei olisi ikinä pesty, kuten ei muitakaan tiloja teraseista ja kauppojen edustoista puhumattakaan.
Jalkakäytävällä kasvatetaan vuohia joilta puuttuu puolet karvoista, syötetään jätteillä...
Äidit istuvat jalkakäytävällä vastasyntyneiden kanssa ja ovat yhtä likaisia kuin katu itse.
Kyllä ihmisellä pitää olla jonku verran itsekunnioitusta, mutta kai se on mukavampaa juoda kahvia paskaisista kupeista, joista ei näy enää edes läpi ja palailla dominoa ja höpistä kavereiden kanssa kuin huolehtia itsestään ja perheestään.
Jos ei kansa viitsi itsestään edes huolehtia, miksi huolehtisivat turisteista oikeasti?
"Terve terve, nokia, nokia, halpa hinta..." tyrkyttäjät alkaa kans kyllästyttää.

Vastaukset 21
Vanhimmat
Parempi, että huutelevat sitä nokia-nokiaa, sen sijasta jotta luulisivat suomalaisia venäläisiksi.
Pakkoko sitä on jotain huudella joka asiakkaalle?
Huudatko kaikille saksalaisille "SIEMENS SIEMENS" ja ruotsalaisille "HUSQVARNA HUSQVARNA" jne?
Tuo mahatautiasia on kyllä totta, jonku asteista mahatautia tulee melkein kaikille, ja jos ei muuten niin siitä kun sitä joutuu stressata niin se jo antaa mahataudin. Ja kyllä mahatauti on yleinen siellä, muuten eiv siitä niin paljoa puhuttaisi ja siihen ei olisi lääkettä joka ikisessä apteekissa hyllyt notkolla.
Mahatautilääke on käsidesin ohella myydyin artikkeli apteekeissa.
ELÄMÄ NIIN EI NIIN AHDISTA
Kumman monta kertaa pienessä ajassa sun piti käydä siellä, ennen ko tajusit ettei se paikka ole sinun.
Nopeampi älyiset tajuaa sen kerrasta mikä ärsyttää ja mikä ei.
koitappa sharmi seuraavaksi, siistimpi ja muutenkin fiksumpaa väkeä, kerta hurghadassa riitti meille nyt kolme kertaa sharmissa ja neljäs kerta muutaman viikon päästä. mahatauti ei ole ikinä vaivannut meitä muistaa käsidesin heti rahojen käsittelyn jälkeen ja ennen ruokailua ja voit vaikka popsia maitohappoja koko matkan ajan. muista myös että käsidesi ei tehoa jos kätesi ovat likaiset muista siis pestä niitä välillä myös.
Aikaisemmin ei ole tuollaista ripulia ja kuumetta ollut.
Jotain suolen nopeutunutta toimintaa on ollut aikaisemmillakin kerroilla, mutta ei mitään tuon tasoista.
Toinen mikä alkaa kyllästyttää on yksipuolinen ruoka.
Välimeren maissa on sentään ruoka monipuolista ja laadukasta.
Ja kuten kirjoitin, meri ja keli ovat mahtavat, niistä nauttii helpolla muutaman reissun.
Myöskin palvelun taso tasokkaissakin hotelleissa on jostain syystä laskenut.
te jotkut onnistutte sen mahataudin saamaan?
Ei tarvitse muistaa kuin muutama asia, eli
- kraanavettä ei juoda ja jos hedelmät tms. pestään sillä, huuhdellaan pullovedellä
- muistetaan juoda kylliksi - ainakin pari litraa vettä kaiken muun lisäksi ja
- muistetaan pestä kädet.
Noin yksinkertaista sen välttäminen on.
Ja tuntuu olevan helppoa, sillä tilastotietojen mukaan vain kymmenisen prosenttia eli joka kymmenes saa mahataudin.
Mitä tulee noihin muihin asioihin, niin älä vaan eksy moniin paikkoihin täällä Suomessa!
unohtaa majoneesit ja vedellä huuhdellut vihannekset.
Jäätelöäkin suositellaan välttämään...... välttäköön ken voi, minä en :)
Tuo 10% on jotain ihan utopista sontaa.
Jokaisessa perheessä joiden kanssa juteltiin oli ainakin yksi ollut mahataudissa, monissa useampikin.
Entäs el gouna oltiin lokakuussa mielestäni aika siisti palvelupelaa ei tyrkky kauppiaita eikä tullut mahatautia.
on niin ettei ne paikalliset ruokala paikat kertaakaan ole minua kuvottanut.. enemmänkin suomen ravintoloiden keittiöt. ikinä en ole saanut paskatautia hurghadassa käydessä paikallisissa paikoissa vaan hotelleista .. ei ne paskaa omilleen turisteille syötä ..:) ja olen syönyt kiveksistä sinne maksa pihveihin ja jää veteen asti.
Nauratti kun joku kerta oltiin hurghadassa hotellissa ja miehet sekä naiset meni diivana all ravintolaan hienot vermeet päällä ja lähti käsi desi pullot matkassa pois niin sitten oli paska tauti osalla. Nii in paskahuussi oli ikkuna auki 40 helteessä ja ravintola seinän takana..:) mutta kukin tallaa omalla tyylillään
Et ole oikeissa paikallisissa ravintoloissa käynyt.
Nyt ei puhuta Sheraton Roadin rafloista.
ei. Kyllä mie siellä olen 12 kertaa käyny ja ekalla kerralla kävin turisteille tarkoitetuissa paikoissa kolme kuukautta kairossa asuneena miehinä kanssa niin voin sanoa kuinka mahtavaa ei kimalletta kanan kynimisestä lähtien sinne kadun varteen tarjoiltuna niin kyllä hyvää.
Löytyy niitää saastassa ja paskassa viihtyviä ihmisiä suomestakin.
Miks ei he egyptissä viihtyis. Ei vuokraisäntä valita roskista ja kämpän pilaamisesta.
Nää on just näitä, jotka on asunut jossain miljoonakaupungissa pari kuukautta ja tuntee kaupungin, tavat ja kulttuurin ku omat taskut. söitkö muuten sianlihaa kairossa, oletko nähnyt missä jz millä ne siat kasvatetaan. Se tapahtuu siellä slummeissa jonne kaupungin jätteet kuljetetaa. Kivaa olla kristitty egyptissä
itse asuin barceloonassa 4 kk. Ja tunnen vain sen pienen alueen jolla asuin.
egypti on rikas maa, joka kohtelee kansaa kuin saastaa.
Tuollaista paskamaata tulee boikotoida niin kauan kunnes terve ihminen ei sairastu kuolettavaan ripuliin kun menee synnyttämään sairaalaan ja muutenkin ihmisoikeudet saadaan kuntoon.
Ihmiseoikeuksia tallaavat kiihkodiktatuurit ovat aina olleet suomivosun mieleen, sillä näissä maissa naisia alistetaan kuin katukoiria ja ukot päättää jo 5-vuotiaina kenet nai tulevaisuudessa. Esiaviollisen seksin kielto kiihkouskonto / naisen alistaminen = pulskahkon ja vääräuskoisen skandi-testipatjan lomaparatiisi.
Hellan ja sängyn väliin kahlittu egyptiläishaaremin kotimuori taas raakkuu palstalla. Töitä ei näköjään pahemmin siellä demokratian onnelassa tehdä.
Ei ole ihan helpoin paikka tuo Hurghada, täytyy myöntää. Itse voisin mennä uudestaan, mutta en suurimmalle osalle suosittelisi. Vatsataudilta vältyttiin vaikka oli nuohoamisikäinen lapsi mukana joka vielä uhmalla nuoleskeli joka paikan.
"...9 kuumetta päivän ja 3 päivää kunnon ripulia joka oli kolmantena päivänä jo veristä"
Mukavalta kuullostaa. Oliko ripuliveri paakkuntunutta vai vellimäistä?
Taitaa olla siisteys/hygieenia aika teenäistä näillä Egyptiläisillä työntekiöillä. Tultiin 1kksitten Hurghadasta Sunrise Select Garden ista. Heidän luokitus 5-tähteä ja hygienia-passi saatu. Mentiin kerran ns.yöpalalle klo 11.00 hotellin ravintolaan. Salattipöydän,lämpimänruuanpöydän ja jalkkäripöydän lautaset olivat kauniisti puolenmetrin korkuisissa pinoissa odottamassa yöpalalle tulioita. Lautasia ei oltu pesty, vaan pyyhitty jollain, niin että olivat aivan rasvasia ja jossain vielä edeleisen ruokailijan makupaloja. Pläräsimme läpi pinot ja kaikki samanlaisia eivät vettä nähneetkään. Kerran kokki kaatoi vahinkossa lattialle ruokakipon. Mainittakoon, että heille on sanottu, että pitää olla hanskat kädessä kun ollaan ruokalassa. No kokki alkoi tietys siivoamaan lattialta sotkua. Varmuuden vuoksi vielä pyyhki lattiaa hanskakädellä. Kaikki siis hyvin. Näin hän taas alkoi jakaa ruokaa asiakkaille SAMOILLA hanskoilla kuin äsken pyyhki paskasta lattiaa. Tuli vaan mieleen wc:ssä käynnit, ei taatusti raski ottaa pois sielläkään hanskoja kädesta onhan sa HYGIENIAA, sanottepa sitten mitä vaan.
Palturia puhut. Egypti on hygienian ja terveyden paratiisi. Kohta tulee HermanniK haukkumaan sinut pataluhaksi.