Jotenkin tuntuu

Tämä prinssi Williamin ja Katen kihlaus sellaiselta, että se ei onnistu. En tiedä mistä johtuu tuo tunne. Kun taas esimerkiksi Viktorian ja Danielin kihlauksessa ei tuollaista tunnetta ollut. No katsotaan kuinka käy, mutta toivottavasti kuitenkin hyvin. Monasti tunteeni on johtanut siihen, että tunne on oikea. Jotenkin en myös hyväksy sitä, että kihlasormuksena on Dianan kihlasormus! Toivottavasti heille käy ihan hyvin, mutta kenenkään muun kohdalla (kuninkaallisten) ei ole tullut epäilyjä. Ei myöskään akoinaan Dianan kohdalla, mutta olinkin silloin paljon nuorempi, enkä edes seurannut kovin tiiviisti näitä kuninkaallisia.
2106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

onnistua ole samaa luokkaa kuin parisuhteissa yleensä. Ovat ainakin tunteneet kauan toisensa. Julkisuus tuo omat paineensa. Onnea heille kuten muillekin. Eläkäämme kuitenkin omaa elämäämme. Eikös olisi hyvä, jos ihmiset olisivat onnellisia? Silloin ei oltaisi ilkeitä toisille.

Äänestä
  • Mielestäni kuninkaallisella kihlaparilla on ihan samat edellytykset olla onnellisia kuin meillä rahvailla.
    Heillä on aivan samat tunteet kuin meilläkin: en minä ainakaan omissa tai läheisten kihlajaisissa ruvennut veikkaamaan muuta kuin *Onnea Nuorille!*

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


toivon hyvää! kirjoitti:

Tämä prinssi Williamin ja Katen kihlaus sellaiselta, että se ei onnistu. En tiedä mistä johtuu tuo tunne. Kun taas esimerkiksi Viktorian ja Danielin kihlauksessa ei tuollaista tunnetta ollut. No katsotaan kuinka käy, mutta toivottavasti kuitenkin hyvin. Monasti tunteeni on johtanut siihen, että tunne on oikea. Jotenkin en myös hyväksy sitä, että kihlasormuksena on Dianan kihlasormus! Toivottavasti heille käy ihan hyvin, mutta kenenkään muun kohdalla (kuninkaallisten) ei ole tullut epäilyjä. Ei myöskään akoinaan Dianan kohdalla, mutta olinkin silloin paljon nuorempi, enkä edes seurannut kovin tiiviisti näitä kuninkaallisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu