Marraskuun pimeässä,
paksu loska kastelee kengät,
tuuli puree korvia, nenää.
Nostan takin kaulusta.
Vastaani kävelee nainen,
hihnassa pikkuinen koira.
Koiralla silkkinen karva,
jalat uppoavat sohjoon.
Koira värisee vilusta,
nostelee jalkojaan.
- Kaukana Meksiko,
Chihuahuan aurinko.
paksu loska kastelee kengät,
tuuli puree korvia, nenää.
Nostan takin kaulusta.
Vastaani kävelee nainen,
hihnassa pikkuinen koira.
Koiralla silkkinen karva,
jalat uppoavat sohjoon.
Koira värisee vilusta,
nostelee jalkojaan.
- Kaukana Meksiko,
Chihuahuan aurinko.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tiedätkös... minä näin runosi kuvina =)
Ehkä kaikki minussa ei olekaan vielä kuollut - kiitos tee !!
sitten onnistuin. Luultavasti kirjoitan aika kuvallisesti; muuta aistit jäävät useimmiten sivuosaan.
Ja jos runo onnistuu herättämään lukijassa jotain, sekin on onnistumista. Ja ilahduttaa tekijää.
Kyllä tämän koiraparan surkea vilu säälitti minuakin ja synnytti ajatuksen siitä, että tänne lumisohjoon sopisivat paremmin alkuperäisrodut ja Siperian huskyt, eivät ainakaan palelisi niin kuin nämä lämpimien maitten perhoset.
Voi pientä reppanaa:/
Tänään se jo kahlaisi lumessa niin, että vain korvat näkyisivät!
Sinä kivasti huomaat pieniä yksityiskohtia, jotka luontevasti kääntyvät runoksi.
*hymy runolle, suupielet alas koiraparan puolesta*
Lumikin olisi varmaan parempi näille eteläisten maitten kasvateille kuin sohjo. - Pienistä paloista elämää kai runoni yleensä kertovat. Romaanit ja novellit ovat asia erikseen.
Mukava kun huomasit runoni ja piditkin. Kiitos kommentistasi ja lunta toivon sinne vain kohtuullisesti!