Äitini oli asianajajan asiakas. Asianajaja möhläsi, joka johti oikeudenkäyntiin jossa äitini on haastanut yhden henkilön. Nyt äitini vastapuolen todistajaksi on nimetty sama asianajaja jonka puoleen äitini aikanaan kääntyi. Saako asianajaja todistaa vastapuolen lukuun ja entistä asiakastaan vastaan? Virheen tehnyttä asianajajaa ei ole haastettu käräjäoikeuteen eikä häneltä vaadita tässä tapauksessa mitään
Apua apua
Luottamus ja lojaali
4231
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
niiden toimintaa ei oikeasti kukaan valvo. Liiton nuhtelu ei paljon paina kun on kyse rahasta...
Onko tapaus siis sellainen että äitisi asianajaja möhläsi ja äitisi on haastanut asianajotoimiston vastaavan hoitajan käräjille ? Silloinhan tuo työntekijänä olevan asianajaja joutuu kertomaan asioiden osalta sen minkä tietää ??? Vaikea ottaa kantaa kun ei tiedä asiasta tarkemmin
Jos asia on niin että äidilläsi on ollut riita, jonkun toisen siviilihenkilön kanssa. Äitisi on palkannut
asiaa hoitamaan asianajajan ja juttu on äitisi mielestä tuolloin möhlitty, sovintoon ei esimerkiksi ole päästy.
Äitisi on nyt haastanut tuon alkuperäisen riitakumppaninsa ja palkannut toisen asianajajan.
Äitisi on esittänyt jonkin väitteen asioiden etenemisesta sen alkuvaiheessa ja vastapuolen mielestä äitisi
kertoma ei pidä paikkaansa. Tämän voisi osoittaa toteen aikaisempi asianajaja, kertomalla esim sovintoneuvotteluiden etenemisestä, silloin kun hän asiaa hoiti. Tässä tapauksessa aikaisempi asianajaja
on velvollinen kertomaan miten asiat ovat edenneet, ovathan silloin osapuolina olleet samat henkilöt kuin
nytkin. Asianajajahan kertoo vain asiasta, ei asiakkaastaan.
Asianajaja ei saa antaa tuomioistuimelle lausumia, jotka hän tietää paikkansapitämättömiksi, eikä kiistää, minkä tietää todeksi.
Miksi aikaisempaa asianajajaa ei pitäisi saada kuulla ? Voisiko hänen kertomansa totuus tuoda hyödyn vastapuolelle ? Kannattaa muistaa että vaikka käräjillä voikin valehdella ilman sanktioita niin vastapuoli voi viedä asian käräjien jälkeen tutkintaan. Siellä jos todetaan että on annettu väärä lausuma tuomioistuimelle niin siitä tuomitaan aina vankeutta. Se kannattaa myös muistaa että käräjäoikeuden tallenteet ovat erittäin pitävä todiste.
Eka kerta tuomitaan tietty ehdollisena mutta kuitenkin
Alussa ei ollut riitaa siviilihenkilön kanssa vaan asia liittyy ensimmäisen asianajajan omaisuuden siirtoon liittyvään toimeksiantoon, joka mahdollisti ulkopuoliselle henkilölle huomattavan taloudellisen hyödyn äitini tahdon vastaisesti. Äitini nosti kanteen tätä ulkopuolista henkilöä kohtaan toisen asianajajan avulla ja yrittää peruuttaa alkuperäistä toimeksiantoa virheellisenä ja väärän lopputuloksen vuoksi. Kanteessa ei käsitellä ensimmäistä asianajajaa eikä asianajajan toimistoa vaan ns. kolmatta tahoa, joka sai virheestä tarkoittamattoman hyödyn ja joka äitini haluaisi takaisin itselleen.
Nyt virheen tehnyt asianajaja todistaa vastapuolen edustajana, että tarkoitus olikin se mikä virheellisesti tapahtui eikä se mitä äitini tarkoitti. Ensimmäinen asianajaja todistaa, että alunperin ulkopuoliselle henkilölle pitikin saada ylimääräinen taloudellinen hyöty eikä mitään virhettä ole tapahtunut. Tämän hän todistaa vastapuolen todistajana.
Käsittääkseni asiat olisi hyvin, jos kaikki puhuisivat totta. Virheiden myöntäminenon vaikeaa.
No huoli pois. Asianajaja on voitu nimetä todistajaksi vastapuolen toimesta, mutta kuitenkaan se ei tarkoita että hän todistuksessaan olisi siksi velvollinen todistamaan nimeäjänsä kannan mukaisesti, silloinhan oikeudenkäynnit olisivat todellinen farssi.
Itselläni on kokemusta kylläkin asianajajasta, joka nimesi päämiehensä puolesta todistajan käräjäoikeuteen.
Oikeudenkäynnin alussa tuo asianajaja sitten menikin nimeämänsä todistajan viereen istumaan ja alkoi puhumaan asiasta "eikö olekkin niin" ja "eikö mennytkin niin" tyylillä. Tosi asiatonta ja ala-arvoista toimintaa, josta myös omalle asianajajalleni sanoin. Kysyin häneltä että eikö tuo pitäisi saada loppumaan mutta asianajaja viittasi kintaalla. Itse nimesin myös todistajan ja ilmoitin todistajalle vain että olen nimennyt hänet todistajaksi riita-asiaan, koska vastapuoli on kertonut hänen kanssaan keskustelleen asiaan liittyvistä seikoista. Muusta en puhunut, koska oletin että todistajaan ei saa koittaa vaikuttaa. No asianajaja saa, näköjään. Toivottavasti asianajaja pysy totuudessa ja toivotavasti teillä on edes joku palaveri pidetty niin että siellä on ollut joku "kolmas" paikalla, tai kirjallisena jotain asiaan liittyvää.
Itse olen tuosta vastapuoleni asianajajasta tehnyt kantelun ja suosittelen samaa äidillesikin. Heti jos vaikuttaa että asianajaja ei ole pysynyt totuudessa niin kantelua perään. Yksi kanteluhan ei aiheuta kuin nuhtelun ja siksipä kaikkien pitäisi aina ilmoittaa asianajoliittoon kun asianajaja toimii vilpillisesti.
Niin heidän käyttäytymiseensä voidaan vaikuttaa muutoin ei. Varoittavia esimerkkejä kaivataan.
Missäspäin suomea tuo epärehelliseksi epäilty aa vaikuttaa ?