Ulosajo

Tämä sattui 80 luvulla meitä oli neljä ystävää olimme ajelulla Nissan micralla,olin kuskin vieressä takana istuivat kaverini juuri vihityn vaimonsa kanssa.Kuskimme oli kaaharin maineessa ja nytkin mentiin lievällä ylinopeudella,Olin turvavöissä kuten takana istuva kaverini vaimokin,hän oli parikin kertaa kehoittanut miestään vyön kiinnittämiseen,ettei rakkaalle kävisi mitään kun vauhti pelotti vaimoa jo.
Sitten soralla mentiin sivuluisua ulos katolleen kuski sekä mies takaanta lensivät osin ulos autosta.Me vöissäolleet selvittiin mustelmilla sekä kuski hyvällä onnella myös vähällä mutta kaverini niska murtui jonka seurauksena neliraajahalvaus ja loppuelämä pyörätuolissa.Olisi kannattanut kuunnella vaimon neuvoja niin elämä olisi voinut jatkua suunnitellusti nyt kaikki meni uusiksi,aiheuttaen surua niin monelle.

Kyllä kokemusta on.Luojan lykky, että olin yksin matkassa.
Jouluviikolla 2001, oli kiire ja vauhtia myös sen mukaisesti, eli roima ylinopeus 100km/h alueella.Poliisin arvio jälkeenpäin oli että, 200km/h tai yli.
Renkaat ei enää pitäneetkään, vaan loivassa kaarteessa auto osui penkan reunaan ja sitten lähdettiin 250m pyörien ennen kuin auto pysähtyi pellolle ja syttyi palamaan. Itse putosin loppuvaiheessa autosta ulos ja olin löydettäessä 10m. auton sivussa.
Luonnollisesti en muista tuosta tapahtuneesta mitään.
N.2. viikon kuluttua, jo vuoden 2002 puolella heräsin teho-osastolla koomasta.
Muistona tuosta kaahailusta on 15cm pitkä arpi päälaella ja aivovamma.
Murtunut selkänikama, lapaluu, olkanivel, oikean puolen kaikki kylkiluut ja molemmat jalat, joista oikean sääriluut katkesivat ja nilkka murtui. Vasemman jalan polvilumpio meni murusiksi ja laitettiin keinosellainen tilalle, nilkka meni useasta kohdin säröiksi.Korjausleikkauksia on sen jälkeen tehty 4 ja 5. on edessäpäin odottamassa.
2002 syksyllä opettelin kyynärsauvojen kanssa kävelyä ja nyt jo pääsen 10-20m. sauvojen kanssa etenemään.Onneksi nikaman hermo ei katkennut vaan oli venynyt.(lääkäreiden mukaan)
Ajatusmaailma piti nollata täysin ja alkaa kaikki alusta, perheeni on kyllä ollut hyvänä apuna kun olen kasaillut sirpaleista maailmankuvaani kokoon.
Kuntoutusta ei ole vielä edes suunniteltu, koska hoito on kestänyt, eikä kesken hoidon aleta kuntouttamaan.
Kivut ovat välillä olleet niin käsittämättömät että, mikäli minulla olisi ollut ase en olisi kahta kertaa edes harkinnut kun olisin laukaissut itseni ikiuneen. Pyysinkin tuota mahdollisuutta, mutta minua ei kuunneltu.
Tässä sitä nyt ollaan työkyvyttömyyseläkkeellä ja uuteen aamuun osaan herätä jo pirtein mielin, vaikka välillä on toisenlaisiakin aamuja.

Täytyy vaan todeta, ettei terveyttä osaa arvostaa ennen, ennen kun sen on lopullisesti menettänyt.

Paranemisia Sinulle, mutta ota opiksesi siitä, että selvisit noinkin pienin vammoin. Mahdollisuudet olisi olleet samat kuin kävi minulle.

ajoi ulos tieltä kesäkuun alussa. Auto lensi kymmeniä metrejä ja "törmäys" paikasta pysähtymis kohtaan n. 70 metriä. Edelleen sairaalassa:( Oli monta viikkoa teho-osatolla, hengityskoneessa. Selviäminen ollut epä varmaa koko ajan. Kamalaa miten elämä voi muuttua hetkessä niin paljon. Ei ole voinut muuta kuin rukoilla ja toivoa hänen selviämistään....