Kaksi mäyristä..

kaupunkimäyristelijä

Heippa!
Minulla on kaksi n. kolme kk vanhaa mäyrispentua. Tulin ajatelleeksi, että kuinka paljon koirista on viihdykettä toisilleen, jos olen itse poissa 2-8 tuntia päivässä? Iltaisin jos olen ollut töissä, en jaksa paljon touhuta. Tietty ulkona käydään ja koirille juttelen ja välillä vähän raaputtelen ja muuta. Mutta tuntuu myös, että kaverukset viihtyvät hyvin keskenäänkin. Onko minun syytä kuitenkin ottaa osaa leikkeihin, vai riittääkö, että huomioin haukkuja, kun ne viipottavat leikkinsa ohessa luokseni? Käymme ulkona monta kertaa päivässä, kun herrat eivät ole sisäsiistejä. Penturokote on juuri annettu, joten yritän totuttaa kavereita pikku hiljaa pidemmille lenkeille. Nyt olemme olleen "lenkillä" n. 15-25 min päiväsaikaan, tuntuu että pentuja pelottaa kaupunkielämä iltaisin.. Kaipa ne tottuvat iltalenkkeilyynkin? Mitä mieltä olette? Vähän hermot kireellä, kun pissat ja kakat ei vaan meinaa tulla ulos. Jos yritän herkuilla kouluttaa ulos pissalle, annanko herkun sisälläkin kun pissa tulee oikeaan paikaan (vessaan paperin päälle). Olen pyrkinyt houkuttelemaan koiran vessaan, kun se näyttää siltä että on hätä enkä ehdi sen kanssa ulos. Toimii yllättävän hyvin, mutta luulevatko koirat, että on ok pissiä sisälle mihin vain? En uskalla pitää koiria vapaana asunnossa jos olen pidempiä aikoja poissa. Samalla surettaa, että ne joutuvat olemaan pienemmällä alueella.. Tuo leikkiminen lähinnä kummastuttaa, että pitäskö mun telmiä niiden kanssa!

4

498

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 4:n koiran mami

      jos et jaksa niiden kanssa töiden jälkeen leikkiä????

      Huomioi koiriasi enemmän,vai miksi otit uleensä koirat,jos et jaksa niiden kanssa telmiä...sinun kuuluu niille keksiä aktiviteetteja,vaikka sitten lattialla heität palloa,luuta tai muuten vaan pidät rakkaudella ja hellyydellä koiriasi hyvänä
      Ei luulisi paljoa vaadittavan sinulta ja se sisälle pissaaminen....kyllä ne ulos oppivat pyytämään,kun olet enempi niiden kanssa....pääset liian helpolla koirien kasvatuksessa,kun syytät töitäsi,ettei ehdi

      Pistä itsesi ehtimään!!!

      • hajustiina

        oppii kyllä kun jaksat olla kärsivällinen.

        Opeta niille omat elämäntapasi mutta toki anna niille myös omaa aikaa touhuta keskenään! pissoja tulee vielä pitkään sisälle mutta kyllä se loppuu joskus. Muista aina että mäykky on ihmistä viisaampi!

        Ja jos sinun elämäntilanteeseen sopii se että rajotat ne tiettyyn huoneeseen poissaollessasi niin se ei ole rankaistavaa... onhan kenneleissäkin koirat päivisin vain muutaman metrin alueella. Pääasia on se että kun olet paikalla on vapaus ja yhdessäolon tunne!

        Itselläni oli aina ennen kaksi mäykkyä yhdessä ja ne olivat kuin "kieku" ja "kaiku" - mukana asiassa ja asian vieressä. Nukkuivat melkein päällekäin ja aina yhdessä ja samat tavat... eivätkä koskaan tehneet mitään pahaa... ei kotesineille eivätkä toisilleen....

        Ja mäykyt ovat sellaisia että oppivat herkästi ns. väärät asiat eli jos annat jossain periksi, mikä mäykystä on kivaa, niin joudut antamaan aina periksi.

        Väsymystä työn takia ei pidä tuomita, sen mäykkykin ymmärtää mutta... mietipä sitä että saatat itsekin piristyä kun heität palttoon päälle ...

        älä anna periksi, hymyile ja rakasta mäykkyimmeisiä... pitemmän päälle hyvä siitä tulee :)


    • aloittajahh

      Kiitos mielipiteistä!

      Totta kai leikin koirieni kanssa, jos ne tulevat luokseni ja ikään kuin pyytävät mukaan. Usein ne tosin touhuavat niin kovin keskenään, että minun on turha yrittää juosta niiden perässä sohvan takana ja pöydän alla. MIETIN VAIN, että pitäisikö minun änkeä itseni mukaan niiden touhuihin. Toki koiria huomioidaan ilman leikkiäkin. Sohvala paijataan telkkua katsoessa ja sängyssä nukutaan yhdessä.

      Eristin ne päivisin aluksi, mutta se tuntui vähän kurjalta. Asun yksiössä ja mielestäni yksiön kokoinen tila on ihan ok niille päivisin. Ihmisethän jättävät koiriaan yhteen huoneeseen päivisin. Aika vähän on tuhoja tullut.

      Meillä on ollut kotona mäyris monia vuosia ja olen katsonut vierestä koulutusta ja koiran kovaa tahtoa. Uskon, että minusta on näillä kaveruksille pomoksi. Missään nimessä en koe olevani huono koiranomistaja, vaikka en nyt jaksakaan aina telmiä niiden kanssa. Työttömäksihän silloin pitäisi heittäytyä, jotta koulun ja töiden ohella vielä leikkisi koirienkin kanssa.. (okei hieman provo tuo vika virke..)

      • hajustiina

        että tulet pärjäämään koska rakkautesi mäykkyjä kohtaan on ilmiselvästi suuri!

        Elän hengessä mukana :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      64
      1216
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      685
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      99
      613
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      582
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe