Tasavero onko oikein?

Kyllä oikeisto kyykyttää vähävaraisia nyt kunnolla!

Olisi oikeudenmukaisempaa, että hyväosaiset olisivat ottaneet suuremman yhteiskuntavastuun valtion talouden tasapainottamisessa.

Ensi vuonna tulee vaikeuksia arkielämän maksuissa, asuminen kallistuu ja pienellä eläkkeellä olevat
eläkeläiset tulevat olemaan vaikeuksissa.

Nyt on korkia aika sanoa STOP tälle kehitykselle ja tiivistää rivit tätä oikeistopolitiikkaa vastaan.

Nyt jo saamme olla maksumiehinä muitten maitten holtittomalle rahapolitiikalle, joita markkinapelurit
käytti hyväkseen suurilla voitoilla, ja nyt pannaan kansa maksumieheksi.

Kun Suomi 90-luvulla kärsi laman, ei meille kukaan rahaa ilmatteeksi antanut, itse me sieltä noustiin.
Ja siitä vielä tänäkin päivänä monet henkisesti maksavat kovaa hintaa.
8148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Irlannissa toimiville pankeille tehdään apupakettia vastoin EU:n sääntöjä. Apua perustellaan artikla 122:lla, jonka mukaan luonnonkatastrofit tai poikkeukselliset tapahtumat, joihin jäsenvaltio ei voi vaikuttaa, voivat johtaa taloudelliseen apuun.

Vetoaminen paljastaa kaiken oleellisen oikeiston ajattelusta. Pankkikriisi ei ole mikään luonnonkatastrofi, vaan seurausta tehdyistä poliittisista päätöksistä. Poliitikkojen on tultava pois markkinavoimien selän takaa ja otettava vastuu yhteiskunnasta.

Pankkeja voidaan laittaa vastuuseen toiminnastaan monin tavoin, jos vain tahtoa riittää.

Tässä kaksitoista tapaa siirtää vastuuta takaisin pankeille:

1. Pankkien vakavaraisuusvaatimuksia on kiristettävä nopeammin kuin valmistellussa Basel 3 -paketissa.

2. Pankkivalvonnan resursseja on lisättävä kaikissa euromaissa, Valvontavastuu on niillä riippumatta EU:n yhteisistä valvontaelimistä, joilla ei ole toimivaltaa kansallisiin pankkijärjestelmiin.

3. Ns. velkavivutukselle on asetettava selkeät rajat.

4. On säädettävä erityinen pankkivero yhteisen pankkikriisirahaston rahoittamiseksi.

5. On säädettävä yleinen rahoitusmarkkinavero (Tobinin veron kehittyneempi muoto).

6. Uudet arvopaperistettavat finanssituotteet on säädettävä luvanvaraisiksi.

7. Pankkeja muistuttavat finanssialan toimijat kuten hedge-rahastot, own equity -rahastot ja -yhtiöt sekä pankkien konserniyhtiöt on otettava pankkivalvonnan piiriin.

8. Veroparatiisien käyttö on kiellettävä keskuspankkirahoitusta käyttäviltä pankeilta.

9. On aloitettava luottoluokituslaitosten luvittaminen ja niiden luokituskriteereiden julkistaminen.

10. Ns. lyhyeksi myynti eli myyjien itsensä omistamattomien osakkeiden kaupankäynti on kiellettävä.

11. On siirrettävä kaikki johdannaiskauppa kahdenvälisestä (OTC) kaupankäynnistä julkiseen selvitykseen (clearing).

12. Pankkeja on kiellettävä maksamasta henkilökunnalleen bonuksia sellaisten tuottojen perusteella, jotka eivät ole vielä toteutuneet.

Äänestä
  • Nuoret vailla polittista kivijakaa, äänestävät mielikuvien mukaan.

    Media ohjaa gallupeilla äänestys käyttäytymistä.

    Äänestä

  • >48 kirjoitti:

    Nuoret vailla polittista kivijakaa, äänestävät mielikuvien mukaan.

    Media ohjaa gallupeilla äänestys käyttäytymistä.

    Ensi vuonna on vaalit.


    Muutos tulee ja...............................

    Äänestä

  • No nuo kohdat 4 ja 5 kyseenalaistan.....siirtynevät suoraan muutenkin suuriin luottokustannuksiin.

    Äänestä

Ja pimeiden tulojen tekeminen alkais kiinnostaan vähitellen.
Pienituloiset ja köyhät ovat paljon rehellisempiä, kuin nämä rikkaat suurituloiset, kun vähän väliä paljastuu suuria summia erilaisissa kavalluksissa.
Pinituloiset ilmottaa kaikki tulot sentilleen veroilmoitukseen ja jos matkakuluja on pienituloisella, niin niistä yleensä vielä verottaja yrittää vähentää ja väittää, ettei kaikkia matkakuluja edes hyväksytä, vaikka ne on siihen veroilmoitukseen laitettu todellisten faktojen perusteella.
Suurituloisella, jos on matkakuluja vähän enemmän, kuin kohtuullisesti, niin nehän verottaja hyväksyy kaikki ja laittaa vielä päälle vähän lisää.

Suomen päättäjät eivät muuta kuin keksi uusia veroja, veronkorotukuksia ja ympäristöveroja kasvihuoneilmiön verukkeella ja nehän kohdistuvat juuri pienituloisiin ja köyhiin.
Valtio lypsää maksuina ja veroina ihmiset loppuun.
Päättäjät tekevät velkaa ja köyhät laitetaan maksamaan velkaa.
Milloinkahan loppuu pienituloisten ja köyhien rehellisyys maksaa veroja, koska verot vaan nousee vaikka kaikki rahat ja omaisuudet annettaisiin valtiolle, niin lisää veroja olisi luvassa, kun ei mikään riitä.

Verot tulisi määritellä ihmisen veronmaksukyvyn mukaan.
Jos maitolitran hinta, vajaa euro suhteutettaisiin vaikka kansanedustajan tulotasoon, niin se maksaisi kansanedustajalle 10 euroa.
Ja suurituloiselle jolla on 100 000€/kk, niin maitolitra maksaisi tällaiselle henkilölle 273 euroa.
Köyhä maksaa suhteessa moninkertaisesti sen mitä rikas maksaa samasta tuotteesta.
Tässä yhteiskunnassa tuntuu olevan vaan asenne, että mitä suuremman petoksen tekee, niin sen saa anteeksi, mutta jos nälkäänsä syö kaupassa nakin, joka on pudonnut valmiiksi jo lattialle, niin silloin on tehnyt suuren rikoksen.
Samaan aikaan kaupat heittää roskiin syömäkelpoista ruokaa ja se ei ole mukamas rikollista touhua.
Möisivät ne ruuat 50-80 prosentin alennuksella, niin menisi kaikki kaupan.

Äänestä
  • Mutta suomen kansa on nöyrää ja alistuvaa, kaikki se nielee kaikki se kärsii , eikä loppua näy.

    Äänestä

Hallitus panttaa päätöksiä.

Olisi kiire leikata julkisen hallinnon menoja meilläkin on kohtuuttoman suuret menot Kunta/valtio 25-30 miljardia euroa vuosittain.
Palkkakehitys yksityistä sektoria nopiammin.

Äänestä
  • Viime vuosikymmeninä on tulonsiirrot annettu hyväosaisille.
    Takuupalkka joka on tarkoitus astua voimaan ensi vuonna, ei paljoa
    lohduta, eläminen kallistuu , ja takueläkkeen korotus
    ei kohenna taloudellisesti näitä ahdinkoon jääneitä ihmisiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ukkovaari> kirjoitti:

Kyllä oikeisto kyykyttää vähävaraisia nyt kunnolla!

Olisi oikeudenmukaisempaa, että hyväosaiset olisivat ottaneet suuremman yhteiskuntavastuun valtion talouden tasapainottamisessa.

Ensi vuonna tulee vaikeuksia arkielämän maksuissa, asuminen kallistuu ja pienellä eläkkeellä olevat
eläkeläiset tulevat olemaan vaikeuksissa.

Nyt on korkia aika sanoa STOP tälle kehitykselle ja tiivistää rivit tätä oikeistopolitiikkaa vastaan.

Nyt jo saamme olla maksumiehinä muitten maitten holtittomalle rahapolitiikalle, joita markkinapelurit
käytti hyväkseen suurilla voitoilla, ja nyt pannaan kansa maksumieheksi.

Kun Suomi 90-luvulla kärsi laman, ei meille kukaan rahaa ilmatteeksi antanut, itse me sieltä noustiin.
Ja siitä vielä tänäkin päivänä monet henkisesti maksavat kovaa hintaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu