Katto lammiin

Alustavissa suunnitelmissa olisi myydä nykyinen talo pois ja siirtyä itse kotinsa rakentavien (noh, rakennuttavien) kunniakkaaseen kastiin. Ja kun kerran tähän leikkiin lähtee, niin eiköhän se kivitalo silloin ole. Ja Lammi vaikuttaa alustavasti parhaalta vaihtoehdolta omiin tarpeisiin... Toki mielipide saattaa vielä muuttua hovissa.

Mutta katon rakenne Lammitalossa mietityttää. Betonista (varmaankin ontelolaattaa) pitäisi tehdä, että saisi oikean kivitalon aikaan, eikä tarvitsisi puun kanssa pelleillä rakenteissa (pintaan voi laittaa, ei haittaa). Harjakatto olisi suunnitelmissa, eli kysymys kuuluu, miten toteuttaa harjakatto ontelolaatalla Lammitalon päälle.

Mietin itse, että jos ulkovalun päälle laittaisi laatat valmiiksi harjan muotoon ja eristäisi sisältä liimaamalla vaikka 300 milliä eristelevyä pintaan, voisi tulla hyvä. Mutta jotenkin epäilen, että tätä kun jollekin rakennusalan ammattilaiselle ehdotan, saan vain pitkän tuijotuksen palkakseni. Voi olla, että eristeeseen tulisi sisäilmasta liikaa kosteutta - muodostuisi kastepiste jonnekin ikävään kohtaan. Jos taas eristeet laittaisi yläpuolelle, pitäisi laatat laittaa sisäseinän päälle, että kylmäsillan saisi pois kuvioista... Eristeet molemmille puolille? Mihin muodostuu kastepiste sitten (ja onko sillä väliä, jos se muodostuu ontelolaatan tuolle puolen)?

Toinen vaihtoehto olisi tehdä tasainen "välipohja", jonka päälle perinteiset kattotuolit ja eristeet. Huonona puolena tilaa menee ylhäältä hukkaan ja rakenteisiin tulee taas sitä puuta, jota en siis erityisemmin kaipaa (noh, kaipa nuo kattotuolit voisi teräksestä tehdä - jos on varaa).

Miten ihmiset täällä ovat toteuttaneet kattonsa lammitaloon?

OIen tätä jonkin verran yrittänyt googlettaa, mutta en tunnu mitään löytävän.
13862
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Suosittelen Puurakenteista yläpohjaa. Kivirakenteisena palaa budjettia liikaa hyötyyn nähden ?

Äänestä
  • Paljonko on liikaa?

    Jos puhutaan jostain kymppitonnin erosta puurakenteiseen yläpohjaan verrattuna, on kivi minusta vielä ihan varteenotettava vaihtoehto. Jos taas erotus onkin 30 tonttua, pitää alkaa harkita elämän prioriteetteja uudestaan. :)

    Kivitalon rakentaminen nyt muutenkaan ei ole se halvin vaihtoehto, joten eiköhän tässä yritetä tehdä kerralla kunnola.

    Äänestä

  • old_profile_34673 kirjoitti:

    Paljonko on liikaa?

    Sipohan olisi yksi aivan hyvä vaihtoehto. En tosin tiedä myyvätkö tuota erikseen nykyään. Tuolla saisi eristävyyttä enemmän kuin ontelolaattaversiolla ja kylmäsiltoja ei tulisi niin helposti.

    Miinuspuolena on laattojen enimmäispituus, joka lienee 6m luokkaa.

    Sipolankut nyt eivät hirveästi maksa. En tiedä myyvätkö rautakaupat pelkästään harkkoja, vai saako tuolta noita lankkujakin. Kysymällähän tuo selviää.

    Äänestä

  • Jo rakentanut kirjoitti:

    Sipolta ei ainakaan tehtaalta enää saa mitään ostettua. Kaikki talo jutut pitää mennä Jämerän kautta.

    Äänestä

  • sipo+jämerä kirjoitti:

    Sipolta ei ainakaan tehtaalta enää saa mitään ostettua. Kaikki talo jutut pitää mennä Jämerän kautta.

    tee rakenne kuten sipo: eli ontelolaatat suoraan, sen päälle kattotuolit. puu on tällöin ulkopuolella.

    kiinnostava on myös finnfoam kattoviritys

    Äänestä

  • joökoö kirjoitti:

    tee rakenne kuten sipo: eli ontelolaatat suoraan, sen päälle kattotuolit. puu on tällöin ulkopuolella.

    kiinnostava on myös finnfoam kattoviritys

    > kiinnostava on myös finnfoam kattoviritys

    Käännetty katto? Joo-o... Kiinnostava on. Mutta enpä ole ollenkaan varma, haluanko tasakattoa. koskaan. :)

    Toisaalta, nyt alkoi kyllä houkuttamaan kattoterassi. Eiköhän se mene ohi...

    Äänestä

Aika paljon vaikeuksia luvassa kivisen yläpohjan kanssa. Esimerkiksi iv-putket saatava koteloitua kokonaan sisäpuolelle tai sitten "ontelolaattojen päälle puukatto" vaihtoehdossa tehtävä ontelolaattoihin reikiä jne. Hankalaa.

Pistä vaikka siihen puiseen yläpohjaan sisäpinnalle 2 tai 3 kertaisesti EK kipsilevyä ja villaa päälle reilusti niin kyllä siinä äänieristys ja paloturva on ihan riittävä.

Äänestä
  • Eikös IV-putket saa mahtumaan ontelolaatan sisään? Ovat sitten lämpimässä tilassa samalla (lukuunottamatta poistoa ja tuloa, jotka nyt täytyy erikseen miettiä). Onko tuossa joku kondenssiriski tai muu, jota en hahmota?

    Joka tapauksessa pahoin pelkään, että taloon tulee puolitoista tai kaksi kerrosta, eli alakerran iv-putket pitää joka tapauksessa jonnekin koteloida tai vetää ontelon sisään.

    Kotelointi sinänsä ei ole hankalaa, mutta "turhat" kotelot tuntuvat ikäviltä noin ideatasolla.

    Äänestä

  • old_profile_34673 kirjoitti:

    Eikös IV-putket saa mahtumaan ontelolaatan sisään? Ovat sitten lämpimässä tilassa samalla (lukuunottamatta poistoa ja tuloa, jotka nyt täytyy erikseen miettiä). Onko tuossa joku kondenssiriski tai muu, jota en hahmota?

    Oletko tutustunut SPU:n passiivikattoelementtiin?

    Kiveähän tuo ei ole, mutta itse jos rakentaisin uudestaan, niin tuo olisi vahva vaihtoehto. Parhaita puolia kaiketi hyvä U-arvo, ilmatiiveys (ei perinteisen tyyppistä muovia), helppous/nopeus ja korkea sisätila (jos sitä haluaa). Myöskään rotat/hiiret eivät pääse mellastamaan yläpohjaan tuossa rakenteessa. ;)

    Hinnasta en tiedä, mutta olettaisin että halvimmasta päästä tuo ei ainakaan ole.

    Äänestä

  • SPUmantle kirjoitti:

    Nopeasti katsoen näyttää kohtalaiselta vaihtoehdolta (linkki: http://www.spu.fi/spu_passiivikatto).
    Pistetään harkintaan. Puutahan tuossa kyllä on, mutta se on pinnassa kaikki ja siten valvottavissa.

    Perinteisessä kattorakenteessa minua häiritsee puun sijoittaminen eristeiden sisään, jossa on ainakin kaksi vikaa:
    1) puu on piilossa ja siihen iskevää ongelmaa ei siksi kenties havaitse ajoissa
    2) puu on siellä, minne kastepiste herkimmin muodostuu. Vaatii höyrysulun, jonka olisikin siten oltava tarpeeksi tiivis. Aina.

    Tässä ratkaisussa molemmat ongelmakohdat poistuisivat. Rakentaminen voisi olla nopeampaa kuin betonilla... Lämmönvarauskyky ei ole varmastikaan yhtä hyvä, mutta ehkä seinät ja lattiat riittävät tasaamaan lämmönvaihteluita.

    Äänestä

  • old_profile_34673 kirjoitti:

    Eikös IV-putket saa mahtumaan ontelolaatan sisään? Ovat sitten lämpimässä tilassa samalla (lukuunottamatta poistoa ja tuloa, jotka nyt täytyy erikseen miettiä). Onko tuossa joku kondenssiriski tai muu, jota en hahmota?

    Joka tapauksessa pahoin pelkään, että taloon tulee puolitoista tai kaksi kerrosta, eli alakerran iv-putket pitää joka tapauksessa jonnekin koteloida tai vetää ontelon sisään.

    Kotelointi sinänsä ei ole hankalaa, mutta "turhat" kotelot tuntuvat ikäviltä noin ideatasolla.

    Ontelolaatoissa on ontelo vain yhteen suuntaan ja yleensä omakotitaloissa on 20cm paksuinen ontelolaatta, jonka onteloon ei oikein mahdu ainakaan eristeen kanssa (joita toki ei tarvi kaikille putkille). Niissä nimittäin tuppaa olemaan kaiken maailman valukökkäreitä vähän tuurista riippuen. Mutta joka tapauksessa harvoin selviää vain yhteen suuntaan kulkevilla putkilla.

    Itse tein alakerrankin putket (puurakenteisen yläpohjan) vintillä. Ne menee 2. kerroksen läpi sopivissa kohdissa kaappien sisällä kulmissa. Näin alaslaskuja ei ole kummassakaan kerroksessa.

    Äänestä

  • reeeeeeeeeeeeeerere kirjoitti:

    Hyvä huomio, eli ainakin pitäisi suunnitella aika tarkkaan noiden vetäminen, jos laattaan aikoo saada (minä hölmö vielä elättelen visiota yli 10 metrin laatoista, mikä kai johtaisi johonkin 32-40 senttiseen laattaan - en tiedä sitten onko siinä isommat ontelot).

    Jos vetää huoneen nurkissa putket, pitää sitten katsoa, että menee sopivasti nurkka yläkerrasta jokaiseen alakertaan... Hmm. Ei välttämättä mahdoton idea. Tai sitten pitää tehdä niitä alaslaskuja johonkin. Tulee vaan kovin paksun oloinen välipohja jos on rakenteena alhaalta ylös vaikka:
    14mm paneli
    200mm alaslasku
    400mm laatta
    40mm eriste
    80mm pintavalu
    2 mm solumuovi
    14mm parketti
    = 750 mm
    Paksuudet ravistettu hihasta.

    Jos haluat oikeasti toimivan vinon yläpohjan tee koko talo siporexsistä.Silloin kaikki IV-putket sun muut saa vietyä helposti läpi yläpohjan eikä tarvitset tehdä mitään ihme eristys viri virityksiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

The_Rat kirjoitti:

Alustavissa suunnitelmissa olisi myydä nykyinen talo pois ja siirtyä itse kotinsa rakentavien (noh, rakennuttavien) kunniakkaaseen kastiin. Ja kun kerran tähän leikkiin lähtee, niin eiköhän se kivitalo silloin ole. Ja Lammi vaikuttaa alustavasti parhaalta vaihtoehdolta omiin tarpeisiin... Toki mielipide saattaa vielä muuttua hovissa.

Mutta katon rakenne Lammitalossa mietityttää. Betonista (varmaankin ontelolaattaa) pitäisi tehdä, että saisi oikean kivitalon aikaan, eikä tarvitsisi puun kanssa pelleillä rakenteissa (pintaan voi laittaa, ei haittaa). Harjakatto olisi suunnitelmissa, eli kysymys kuuluu, miten toteuttaa harjakatto ontelolaatalla Lammitalon päälle.

Mietin itse, että jos ulkovalun päälle laittaisi laatat valmiiksi harjan muotoon ja eristäisi sisältä liimaamalla vaikka 300 milliä eristelevyä pintaan, voisi tulla hyvä. Mutta jotenkin epäilen, että tätä kun jollekin rakennusalan ammattilaiselle ehdotan, saan vain pitkän tuijotuksen palkakseni. Voi olla, että eristeeseen tulisi sisäilmasta liikaa kosteutta - muodostuisi kastepiste jonnekin ikävään kohtaan. Jos taas eristeet laittaisi yläpuolelle, pitäisi laatat laittaa sisäseinän päälle, että kylmäsillan saisi pois kuvioista... Eristeet molemmille puolille? Mihin muodostuu kastepiste sitten (ja onko sillä väliä, jos se muodostuu ontelolaatan tuolle puolen)?

Toinen vaihtoehto olisi tehdä tasainen "välipohja", jonka päälle perinteiset kattotuolit ja eristeet. Huonona puolena tilaa menee ylhäältä hukkaan ja rakenteisiin tulee taas sitä puuta, jota en siis erityisemmin kaipaa (noh, kaipa nuo kattotuolit voisi teräksestä tehdä - jos on varaa).

Miten ihmiset täällä ovat toteuttaneet kattonsa lammitaloon?

OIen tätä jonkin verran yrittänyt googlettaa, mutta en tunnu mitään löytävän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu