Muutto/masennus

Olen 13 v tyttö ja tahtoisin kovasti muuttaa isäni luo, itseasiassa olen tahtonut tätä jo pitkään. Vanhempani erosivat jo minun ollessa pieni ja isä on aina ollut minulle tärkeämpi. Vanhemmillani on minuun yhteishuoltajuus.
En viihdy äitini luona ja tähän syitä on monia: Isäpuolen jatkuva valitus, kaukana kaikesta asuminen ja kylällä kiusaaminen/syrjiminen. Eikä minulla kuulemma äidin terveydentilasta johtuen ole yhtään harrastusta. (Ei saa ajaa autoa, ei pysty käymään töissä jne.) Kotona on toki myös muutama hyvä asia: koirat ja oma rauha.
Asuin pienenä isäni luona, kun kävin tarhassa äidin ollessa töissä. Isälläni ei olisi mitään muuttoa vastaan, mutta tässä pääsemme seuraavaan ongelmaan: Isäni on alkoholisti.
Alkoholin käyttö on todella vaihtelevaa, mutta hän ei ole agressiivinen tms. Lisäksi isän terveydentilanne on lähellä äitiäni, mutta isä asuu kaupungissa, lähellä ystäviä ja palveluita.
Pystyn puhumaan isälleni monista asioista, joista äitini ei ole edes kuullut, kuten hyvän ystävän kuolema jne. Hän myös kuuntelee ja lohduttaa aivan toisella tavalla.
En tahtoisi rikkoa vanhempieni hyviä välejä ja olen molempien lisäksi puhunut muutosta myös koulukuraattorin kanssa. Äitini olisi viemässä asiaa oikeuteen, koska tietää saavansa huoltajuuden joka tapauksessa.
Olen suoraan sanottuna v*ttuuntunut äitiini, hän valehtelee, lupaa asioita ja valittaa minulle, kun istun kotona huonontuulisena kaiket päivät. Mutta ei ole valmis maksamaan harrastuksiani, eikä laittamaan koiraani näyttelykuntoon, kun itse en siihen kykene.
Toiseksi, olen masentunut. "Isäpuoleni" väittää sen johtuvan ystäväporukasta ja musiikkimaustani, mutta ei. Se johtuu vain pahasta olosta, jonka kotiolot ja paineet aiheuttavat. Olen kuunnellut raskasta musiikkia todella pienestä saakka ja kaveriporukkakin on pysynyt lähes samana muutamaa tapausta lukuunottamatta. Itsemurhasuunnitelmiakin on ollut, mutta nyt olen niistä jo päässyt. Tälläisiä "kohtauksia" tulee miltei joka päivä ja minua ärsyttää, kun ei voi kotona olla oma itseni: itkeä, kun itkettää ja olla rauhassa onnellisena, kun niin tahtoisin. Pitää vaan jaksaa painaa ja tehdä kotityöt sekä huolehtia koulunkäynnistä ja lemmikeistä.
0670
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

BeautifulPain kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu