näkövammako?

Osaisiko kukaan sanoa, onko tällaisessa tilanteessa näkövamma todennäköinen: ystäväni kuvasi kasvojani projektia varten, mutta unohti ottaa kamerasta salamavalon pois. Näin suoraan näkökenttääni sitten räpsähti monta salamavälkähdystä, joiden jälkeen toisessa silmässä oli useiden minuuttien ajan melko pieni valopallo (lähti pois n. viidessä minuutissa, mutta näkyi sitä ennen voimakkaana niin silmät kiinni kuin aukikin). Nyt vaiva on kadonnut täysin, enkä tiedä kuvittelenko vain vaan onko näköni jotenkin heikentynyt... säikähdin melkolailla kun tämä "sokea alue" ei meinannut lähteä, enkä nähnyt esimerkiksi joitakin alueita juuri lainkaan.
4311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

tarkennus: ystäväni otti kirkkaalla salamavalolla minusta kuvia todella läheltä...fiksua ei tosiaan ollut

Äänestä
  • eikö kenelläkään ole tosiaan samanlaisia kokemuksia tai parempaa tietoa? Nyt tapahtumasta on kulunut jo useita tunteja (kuvat otettiin eilen), ja näkö tuntuu paremmalta. Ainut vain, että jos katson mitä tahansa kohdetta tarkkaan, näen yhä sen saman "jälkikuvan" (jopa liikkeessä). Tosin, nyt läiskä on selvästi haaleampi, eli ei yhtä häiritsevä. Voisiko tässä olla kyseessä kehittyvä kaihi, tai jokin muu vakava? Huolestuttaa.

    Äänestä

  • kgi5kkdl99jkj kirjoitti:

    eikö kenelläkään ole tosiaan samanlaisia kokemuksia tai parempaa tietoa? Nyt tapahtumasta on kulunut jo useita tunteja (kuvat otettiin eilen), ja näkö tuntuu paremmalta. Ainut vain, että jos katson mitä tahansa kohdetta tarkkaan, näen yhä sen saman "jälkikuvan" (jopa liikkeessä). Tosin, nyt läiskä on selvästi haaleampi, eli ei yhtä häiritsevä. Voisiko tässä olla kyseessä kehittyvä kaihi, tai jokin muu vakava? Huolestuttaa.

    ei tuosta tule pysyvää näkövammaa, vaikka jälkikuva pysyy verkkokalvolla useita minuutteja. Auringon kanssa on toinen juttu (jos sitä katsoo useita sekunteja tai polttolasi, eli kiikarin tms. läpi), tämä johtuu auringon voimakkaasta lämpösäteilystä joka grillaa verkkokalvon aistinsolut. salamavalo ei tuota moista lämpösäteilyä, todellakaan.

    Äänestä

  • sunsolarsystem kirjoitti:

    kiitoksia vastauksesta!
    Minulla on ollut nyt muutaman päivän ajan (heti tapahtumasta lähtien) migreenin oireita, sekä huimausta ja valoherkyyttä. Lääkärit pistävät kaiken migreenin piikkiin, joka on siis todettu jo useita vuosia sitten. Voi olla, että tapahtuma jotenkin laukaisia migreenikohtauksen. Kysyisin vielä, että onko teoriassa edes mahdollista, että iiris tai joku muu silmän osa on vahingoittunut? Kuulin Iriitti nimisestä sairaudesta ja sen oireista, jotka täsmäävät täysin omiini. Käsittääkseni kyseessä on kuitenkin viruksen/bakteerin aiheuttama sairaus? Tietääkö kukaan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kgi5kkdl99jkj kirjoitti:

Osaisiko kukaan sanoa, onko tällaisessa tilanteessa näkövamma todennäköinen: ystäväni kuvasi kasvojani projektia varten, mutta unohti ottaa kamerasta salamavalon pois. Näin suoraan näkökenttääni sitten räpsähti monta salamavälkähdystä, joiden jälkeen toisessa silmässä oli useiden minuuttien ajan melko pieni valopallo (lähti pois n. viidessä minuutissa, mutta näkyi sitä ennen voimakkaana niin silmät kiinni kuin aukikin). Nyt vaiva on kadonnut täysin, enkä tiedä kuvittelenko vain vaan onko näköni jotenkin heikentynyt... säikähdin melkolailla kun tämä "sokea alue" ei meinannut lähteä, enkä nähnyt esimerkiksi joitakin alueita juuri lainkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu