kuivat posket

Mikä kosteusvoide teillä on toiminut? Tuntuu että olemme kokeilleet kaikki apteekin voiteet, ja kyllä useaan otteeseen päivässä laitamme, silti vuosikkaamme posket on koko ajan kuivat. Pakkasten tultua kuivuu vaan lisää=( Muuten iho on hyvässä kunnossa, muutamaa karheumakohtaa jaloissa lukuunottamatta.
4635
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Bevita R ainakin toimii. Saat apteekista. Meillä käytetään vain yöksi ja se riittää.

Äänestä
  • edellinen vei sanat suusta. Meillä alkoi toimimaan Bevita B, en sitten tiedä onko se samaa kuin edellisen vastaajan tarkoittama R. Aiemmin kokeilin useampia apteekin perusvoiteita, ja suihkautettavaa öljypohjaista (Cerilan?), mutta eivät tepsineet. Neuvolasta antoivat kokeilupakkauksen Bevitaa, ja johan kireys poskista lähti. Kannattaa varmaan laittaa tosiaan yötä vasten, se on aika "tatinaa", paksua vaseliinimaista ja suttaavaa.

    Äänestä

  • Bevita +B kirjoitti:

    edellinen vei sanat suusta. Meillä alkoi toimimaan Bevita B, en sitten tiedä onko se samaa kuin edellisen vastaajan tarkoittama R. Aiemmin kokeilin useampia apteekin perusvoiteita, ja suihkautettavaa öljypohjaista (Cerilan?), mutta eivät tepsineet. Neuvolasta antoivat kokeilupakkauksen Bevitaa, ja johan kireys poskista lähti. Kannattaa varmaan laittaa tosiaan yötä vasten, se on aika "tatinaa", paksua vaseliinimaista ja suttaavaa.

    Meillä auttaa yötä vasten laitettu bepanthen. Joka ilta iltapesun jälkeen sitä ja iho voi hyvin. Ja meillä on myös ilmankostutin. Sen hankkimisen jälkeen omakin naama voinut hyvin.

    Äänestä

tässä muutama vinkki, ei välttämättä toimi kaikilla mutta itse koko ikäni kärsinyt atooppisesta ihosta
ni olen juossut jos toisenkin lääkärin puheilla...

1. laita rasva aina puhtaaseen ihoon, ei jää pöpöt hautumaan alle vaikka kuinka tekisi pahaa pestä kuiva iho, mutta paremmin auttaa puhtaalla iholla.
2. älä laita ennen ulkoilua rasvaa tai ainakin n. paria tuntia ennen ulkoilua että rasva on imeytynyt niin ei "jäädy" lapsen poskiin ulkoillessa.
3. rasvaa,rasvaa, ja vielä kerran rasvaa... voi myös kokeilla sekoittaa kahta eri rasvaa, esim. vähän hydrokortisonia ja perusvoidetta siis vain kylläkin kuurina tuota kortisonia.

ja meillä lapsella kuiva iho mutta ei niin kuiva kuin minulla joten pelkkä lipolan on auttanut...ja myös hyvä on välillä vaihtaa merkkiä ettei iho "turru" samaan rasvaan.

Toivottavasti ei tule kovin kylmä talvi, niin iho pysyy hyvänä! :)
tsemppiä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aina. kirjoitti:

Mikä kosteusvoide teillä on toiminut? Tuntuu että olemme kokeilleet kaikki apteekin voiteet, ja kyllä useaan otteeseen päivässä laitamme, silti vuosikkaamme posket on koko ajan kuivat. Pakkasten tultua kuivuu vaan lisää=( Muuten iho on hyvässä kunnossa, muutamaa karheumakohtaa jaloissa lukuunottamatta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu