samassa tilanteessa kuin Kreikka! Erona vain se, että Kreikka ei ole ottanut velkaa antaakseen muille euromaille. Tuleekin mielenkiintoista odotettavaa, mikä euromaista ottaa kontolleen Suomen velat Kreikalle ja ehkäpä myös Irlannille. Kyllä Katainen on nyt tehnyt vääriä päätöksiä. Ja ne jotka häntä ovat tukeneet. No varmaan EU sitten vaatii, että ylisuuria eläkkeitä on leikattava, kansanedustajien palkat puolitettava jne. Meidän köyhien kohdalla ei oikeastaa ole mitään mistä leikata. Toivottavasti EU leikkaa sieltä, mistä se on mahdollista.
Suomi kohta
uteliaana odotan
3132
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mistä johtuu, että tällä palstalla toistuu jatkuvasti käsite "me köyhät"
Ei kaikilla vahoilla ole pieni eläke. Eikä kaikki vanhat ole köyhiä.
Tosi on, kun ruvetaa leikkaamaan, eläkeläiset ovat eturintamassa.
kyllä tuntuu että jos meillä ei olisi eläkeläisiä, Suomi olisi mennyt konkkaan jo vuosia sitten.
Eläkeläiset kuluttaa matkustaa ostavat asuntonsa käteisellä maksavat vuokransa itse eikä sossu, ainakin
enemmistö näin tekee. Eläkeläiset työllistää ja maksavat palveluistaan, suurin osa ainakin.
Kiertävät Suomea asuntoautoillaan käyvät kylpylöissä. Eli raha kyllä liikkuu.
Helppoa on Hallituksen tappaa tuokin rahaliikenne tulemalla eläkeläisten kukkarolle
Etkö tiedä suurin osa kansasta on pien eläkeläisiä, siis köyhiä, sinulla väärä käsistys jos sinulla sattuu olemaan suuri eläke, ei se merkitse että toisilla on! Sinulta voikin leikata kaiken ylimääräisen, suomi on suurissa vaikeuksissa, ne joilla on maksakoon myös velat !