Open your eyes

Koira tarvitsee JOHTAJAN!!! Aina ja iankaikkisesti Amen.

Sillä vältytään KAIKILTA ongelmilta.

Johtajuus-sen myötä kunnioitus ja luottamus= No problems

Voiko sen enää selvemmin sanoa?
25431
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

ja siltä, että omistaja on valinnut väärän rodun? ja siltä, että omistaja kouluttaa ja kohtelee koiraa väärin?

Äänestä
  • Haha! Ylempi sano todellakin ihan oikein! Ihmiset luulevat että johtajuusongelmat vaikuttaa joka ikiseen asiaan ja kunhan vaan on "hyvä johtaja" koirallensa niin kaikki ongelmat pitäis ratketa:D

    Äänestä

  • kakkasta naurua kirjoitti:

    Haha! Ylempi sano todellakin ihan oikein! Ihmiset luulevat että johtajuusongelmat vaikuttaa joka ikiseen asiaan ja kunhan vaan on "hyvä johtaja" koirallensa niin kaikki ongelmat pitäis ratketa:D

    Koira on uusimpien tutkimusten mukaan enemmänkin pedagogisesti "pleasantti optimisti" kuin sudesta polveutunut jälkeläinen. Siihen on sekoittunut ihmisten verta ajansaatossa jolloin niiden aivokudokset ovat yhdistyneet.

    Koira syö multaa = ihminen maassa ollut = geenit sekoittuu = "koira"ihmisiä nykypäivän koirat.

    Kouluttaminen on hoidettava positiivisella vatsastamisella!

    Äänestä

  • Millainen johtaja olet koirallesi ellet vie sitä lääkäriin tarvittaessa? Eipä tarvinne paljon miettiä: huono!!!!
    Väärän rodun tuomista ongelmistakin pääsee sillä että on koiralleen hyvä johtaja.

    Mietittäväksi: onko johtaja hyvä jos kouluttaa koiraansa väärin tai jättää kouluttamatta tai kohtelee sitä muuten väärin.

    Äänestä

  • Kaffet väärään kurkk kirjoitti:

    Millainen johtaja olet koirallesi ellet vie sitä lääkäriin tarvittaessa? Eipä tarvinne paljon miettiä: huono!!!!
    Väärän rodun tuomista ongelmistakin pääsee sillä että on koiralleen hyvä johtaja.

    Mietittäväksi: onko johtaja hyvä jos kouluttaa koiraansa väärin tai jättää kouluttamatta tai kohtelee sitä muuten väärin.

    :D:D:D:D:D:D ookko tosissas....?

    Äänestä

  • TuirenOppilas kirjoitti:

    Koira on uusimpien tutkimusten mukaan enemmänkin pedagogisesti "pleasantti optimisti" kuin sudesta polveutunut jälkeläinen. Siihen on sekoittunut ihmisten verta ajansaatossa jolloin niiden aivokudokset ovat yhdistyneet.

    Koira syö multaa = ihminen maassa ollut = geenit sekoittuu = "koira"ihmisiä nykypäivän koirat.

    Kouluttaminen on hoidettava positiivisella vatsastamisella!

    määkin ymmärrän mistä poliisikoiratkin tulee

    Äänestä

  • TuirenOppilas kirjoitti:

    Koira on uusimpien tutkimusten mukaan enemmänkin pedagogisesti "pleasantti optimisti" kuin sudesta polveutunut jälkeläinen. Siihen on sekoittunut ihmisten verta ajansaatossa jolloin niiden aivokudokset ovat yhdistyneet.

    Koira syö multaa = ihminen maassa ollut = geenit sekoittuu = "koira"ihmisiä nykypäivän koirat.

    Kouluttaminen on hoidettava positiivisella vatsastamisella!

    geeni sekoitus?? älä ota enää tai ota vaan

    Äänestä

joka päivä!

Äänestä

Eläintenystävä 2/2010 lehden pääkirjoitus:

KOIRAIHMISISTÄ

Eräs SEYn aktiivi totesi, että monesti paras koti koiralle on sellainen, jossa ei ole ollenkaan aikaisempaa koirakokemusta, sillä halua ja kykyä ottaa vastaan koiratietoa on ns. koira-asiantuntijoita paljon enemmän. Hänen mielestään useimmat ihmiset ylentävät itsensä olemattomin perustein koira-asiantuntijoiksi, mikä estää uuden tiedon vastaanoton ja aiheuttaa koirille ainoastaan käsimystä. Viime aikojen keskustelujen perusteella tuntuu, että väitteessä on vähintäänkin vinha perä.

Koiria on Suomessa arviolta yli 600 000, enemmän kuin koskaan siis. Voinee turvallisesti sanoa, että suurin osa ihmisistä on ollut tilanteessa, jossa perheeseen on joskus kuulunut koira. Oletko joskus kuullut jonkun sanovan " Olen koiraihminen. Kyllä minä koirat tunnen"? Näin näyttää iso osa edes joskus koirien kanssa tekemisissä olevista ajattelevan.

Tämä kuviteltu asiantunitjuus johtaa aivan liian usein koirien kärsimykseen. 1960-luvulta saakka koiraihmisten mieliin juurrutetut opit koiralauman tiukasta nokkimisjärjestyksestä, koiran alituisesta pyrkimyksestä nousta tässä järjestyksessä ylöspäin, kuria ja järjestystä pitävän johtajan välttämättömyydestä ja koiran henkisestä ja fyysisestä alistamisesta tämän "järjestyksen"ylläpitämiseksi on tieteellisin tutkimuksin ja lukuisten asiantuntijajärjestöjen toimesta osoitettu vääriksi jo vuosia sitten. Ylenmääräisestä johtajuusajattelusta ja kurista koiralle aiheutuva pelko, kipu ja stressi eivät ole pelkästään epäeettisiä koultusmetodeja. Niiden on osoitettu nimenomaan pahentavan koirien käytösongelmia sekä luovan uusia. Kuitenkin moni koiraihmiseksi itseään kutsuva haluaa syystä tai toisesta pitää kynsin hampain kiinni näistä aatamainaikaisista opeista.

jatkuu

Äänestä
  • Tieto ja ymmärrys koirista kasvaa koko ajan. Tietoa eettisistä ja tehokkaista metodeista on kaikkien saatavilla. Tieteellsitä tutkimusta koirien käyttäytymisestä tehdään yliopistoissa ympäri maailman. Niin tutkijat, eläinlääkärijärjestöt, eläintenhyvinvointijärjestöt kuin Suomen arvostetuimmat eläinkouluttajat varoittavat rangaistuksiin perustuvista koirankoulutusmenetelmistä. Kuitenkin SEY on joutunut viime kuukausien aikana muunmuassa tekemään poliisille tutkintapyynnön työkseen koiria kouluttavan henkilön opetettua koulutettavilleen niin sähköpannan käyttöä kuin ns. hapettamista, käymään Palveluskoirat-lehdessä keskustelua sähkön käytöstä koirankoulutusvälineenä sekä pyytämään tv-kanavaa jättämään kuriin ja alistamiseen perustuvan koirankoulutusohjelman vahingollisena pois ohjelmistostaan.

    Suurin työsarka uuden tiedon sisäistämiseksi on kuitenkin kaikkien meidän tavallisten koiraihmisten kanssa. Vanhakin koira oppii todistetusti uusia temppuja. Pystyykö vanhentuneisiin oppeihin ripustautunut ns. koira-asiantuntija samaan?

    Maria Blomster (SEY viestintäpäällikkö)

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Tieto ja ymmärrys koirista kasvaa koko ajan. Tietoa eettisistä ja tehokkaista metodeista on kaikkien saatavilla. Tieteellsitä tutkimusta koirien käyttäytymisestä tehdään yliopistoissa ympäri maailman. Niin tutkijat, eläinlääkärijärjestöt, eläintenhyvinvointijärjestöt kuin Suomen arvostetuimmat eläinkouluttajat varoittavat rangaistuksiin perustuvista koirankoulutusmenetelmistä. Kuitenkin SEY on joutunut viime kuukausien aikana muunmuassa tekemään poliisille tutkintapyynnön työkseen koiria kouluttavan henkilön opetettua koulutettavilleen niin sähköpannan käyttöä kuin ns. hapettamista, käymään Palveluskoirat-lehdessä keskustelua sähkön käytöstä koirankoulutusvälineenä sekä pyytämään tv-kanavaa jättämään kuriin ja alistamiseen perustuvan koirankoulutusohjelman vahingollisena pois ohjelmistostaan.

    Suurin työsarka uuden tiedon sisäistämiseksi on kuitenkin kaikkien meidän tavallisten koiraihmisten kanssa. Vanhakin koira oppii todistetusti uusia temppuja. Pystyykö vanhentuneisiin oppeihin ripustautunut ns. koira-asiantuntija samaan?

    Maria Blomster (SEY viestintäpäällikkö)

    Maria Blomster (SEY viestintäpäällikkö) puhyy täydellistä paskaa jota oikeasti ei ole pystytty todistamaan.

    Äänestä

  • samiqqqqq kirjoitti:

    Maria Blomster (SEY viestintäpäällikkö) puhyy täydellistä paskaa jota oikeasti ei ole pystytty todistamaan.

    Mun mielestä se on kauheen surullista että ihmiset ottavat itselleen liian energisiä koirarotuja jotka eivät yksinkertaisesti sovi heidän elämäntyyliinsä. Et sä voi vaan valita koirarotua sen takia koska se on kiva...Omasta mielestäni sen takia ihmisillä on tosi paljon ongelmia esim. saksanpaimenkoirien kanssa koska he eivät vain ymmärrä tämän koirarodun tarpeita. Kun niitä ei täytetä koira turhaantuu ja purkaa tätä energiaa muihin asioihin. =(

    Äänestä

  • Toffee1 kirjoitti:

    ...Koiran perusolemus on muuttunut modernisempaan ja urbaanisempaan suuntaan:

    Enää ei mietitä, mitä koira tahtoo. Mietitään miten koira tahtoo, millä värillä ja miten tarjoiltuna.

    Koira on, kuten oppi guruni on maininnut, "pleasantti optimisti", joka suoranaisesti nauraa susilaumoille.

    Tutkimusten mukaan nykypäivän "urbaanibanibanipupsei" eli koiria on näytetty metässä asuville villi susi-laumoille, koirien reaktiot: NAURU - suupielet vääntyivät ylöspäin - lähes nenäpunkkimaiseen hörötykseen!

    Äänestä

  • samiqqqqq kirjoitti:

    Maria Blomster (SEY viestintäpäällikkö) puhyy täydellistä paskaa jota oikeasti ei ole pystytty todistamaan.

    ...millaisen asiantuntijuuden omaava ihminen tämän meille kertoi.

    SEY:n asiantuntijat, jotka ovat luoneet SEY:n kannan eläinsuojelullisiin asioihin ovat luokkaa Ilkka Koivisto tyttärineen käyttäen pohjanaan omien kokemustensa lisäksi sellaisten henkilöiden kuin Bob Bailey jne käytännön kokemuksista tehtyjä tutkimuksia...

    On näkemys ja on toinen näkemys. Kakki tietävät,e ttä näkemyksiä on vaikea todistaa aukottomaksi totuudeksi. Kuitenkin suomen johtavat eläinasiantuntijat ovat kokenet aukottomammin todistetuksi sen näkemyksen, ettei koirilla ole laumahierarkia tarvetta, joten se on otettu suomen eläinsuojelun linjaksi. Johtajuus oppi on siis myös täyttä paskaa, jota koskaan ei ole oikeasti pystytty todistamaan. Sen kuitenkin pitäisi kertoa jotain asiasta kun valtion eläinsuojelunasiantuntijat uskovat mielumin johonkin toiseen näkemykseen...

    Odotan innolla kun lyöt ne tittelisi pöytään, joilla lähdet kyseenalaistamaan -no esimerkiksi Ilkka Koiviston- eläinasiantuntijuutta...

    Ilkka Koivisto on eläinasiantuntija niinkuin Tuirekin mutta koirista kumpikaan ei ymmärrä mitään.

    Äänestä

  • samiwww kirjoitti:

    Ilkka Koivisto on eläinasiantuntija niinkuin Tuirekin mutta koirista kumpikaan ei ymmärrä mitään.

    "Ilkka Koivisto on eläinasiantuntija niinkuin Tuirekin mutta koirista kumpikaan ei ymmärrä mitään. "

    ...kolmella pisteellä kirjoittava henkilö. Eräässäkin vetosi tutkimuksiin jossa joku idiootti oli antanut koirille sähköshokkeja ja katsonut mitä tapahtuu. Että tämän lajin eläinsuojelijoita tälläkin palstalla.

    Äänestä

  • samiwww kirjoitti:

    Ilkka Koivisto on eläinasiantuntija niinkuin Tuirekin mutta koirista kumpikaan ei ymmärrä mitään.

    Aloittaja ei ole ihan väärässä, vähän yksinkertaisettua vain. Selkeä johtajuus poistaa kyllä monta, joskaan ei kaikkia ongelmia. Terveyteen se ei tietenkään vaikuta mitenkään. Omat koirani saavat olla aika vapaasti koiria. Ne saavat juosta vapaina päivittäin, leikkivät toisensa, lastemme ja minun kanssani. Niitä rakastetaan ja ne saavat olla hassuja ja hölmöjä. Niiden täytyy kuitenkin ehdottomasti totella minua (ja pyrkimyksenä on että ne tottelisivat myös lapsiamme, siihen on vielä matkaa). Johtajuutta ja tottelevaisuutta vahvistan päivittäin. Vaikka koirat saavat juosta lenkeillä usein vapaina, niiden on tultava luokseni heti kutsusta, ja ne tulevat. En koskaan jahtaa ja juokse koirien perässä. En edes näytä kiinnittäväni niihin huomiota kun kävelen esim. metsässä. Vihellän vain ja hetken päästä ne ovat vieressäni. Niitä ei haittaa vaikka joutuisivat silloin kytketyiksi, koska niillä on turvallinen olo ja ne tietävät että pääsevät kohta taas vapaaksi.

    Toki luoksetulokoulutuksella on suuri merkitys, mutta erittäin tärkeänä pidän sitä että olet vain rauhallinen etkä milloinkaan jahtaa koiraa, sen on tultava sinun luoksesi. Esim. pienemmät lapsemme eivät tätä vielä ymmärrä vaan juoksevat koirien kanssa ja ajavat niitä välillä takaa ja huutavat koiraa samalla. On ihan selvää että koira ei silloin tule, eikä tule myöhemminkään ellei halua. Ole usein nähnyt koirapuistossa erään naisen, jolla on nuori saksanpaimenkoira. Hän on sanonut että koira on hieman tottumaton puistoiluun ja naisesta huomaa että hän on hermostunut. Heti kun leikki vähän kiihtyy, niin hän juoksee huutaen paikalle ja heiluttelee samalla käsiään joka suuntaan. Koirat eivät piittaa hänestä lainkaan, ei hänen omansa eivätkä muiden koirat. Hänen olisi kannattanut etukäteen vahvistaa luoksetuloa ja kun sellainen tilanne sattuu josta hän haluaa koiransa pois, niin hänen tulisi lähteä kävelemään rauhallisesti poispäin samalla kutsuen koiraansa. Väitän, että suurimman osan koirista saisi koulutettua tulemaan luokse tällaisessa tilanteessa.

    Ja se pointti. Ole koirallesi rauhallinen ja oikeudenmukainen johtaja (ja vahvista kouluttamalla niitä asioita jotka ovat sinulle tärkeitä) niin koirasti hakee sinusta turvaa ja haluaa olla lähelläsi aina. Piste.

    Äänestä

  • samiwww kirjoitti:

    Ilkka Koivisto on eläinasiantuntija niinkuin Tuirekin mutta koirista kumpikaan ei ymmärrä mitään.

    Suomalaiset varmasti tietävät kuka Ilkka Koivisto on, mutta kysymys kaikkien huuililla on: Kuka sinä olet kun voit kyseenalaistaa meidän kaikkien tuntemien ihmisten näkemykset?

    Äänestä

  • Eikä liioin tuo... kirjoitti:

    "Ilkka Koivisto on eläinasiantuntija niinkuin Tuirekin mutta koirista kumpikaan ei ymmärrä mitään. "

    ...kolmella pisteellä kirjoittava henkilö. Eräässäkin vetosi tutkimuksiin jossa joku idiootti oli antanut koirille sähköshokkeja ja katsonut mitä tapahtuu. Että tämän lajin eläinsuojelijoita tälläkin palstalla.

    ...on ollut toinen kuin tämä kolmella pisteellä kirjoittava henkilö...

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    ...on ollut toinen kuin tämä kolmella pisteellä kirjoittava henkilö...

    no sitte. mutta viestien sävy on kyllä ollut hämmästyttävän sama molemmilla kolmepisteisillä... taidatte olla kaksosia?

    Äänestä

  • aha. kirjoitti:

    no sitte. mutta viestien sävy on kyllä ollut hämmästyttävän sama molemmilla kolmepisteisillä... taidatte olla kaksosia?

    ...hän on varmaan kirjoittanut jotain minuakin kiinnostavaa, vaikka vaikea uskoa, että sähköshokilla kouluttaminen voisi kovin kiinnostavaa olla, mutta kerro toki, mitä sielunsisareni on kertonut...

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    ...hän on varmaan kirjoittanut jotain minuakin kiinnostavaa, vaikka vaikea uskoa, että sähköshokilla kouluttaminen voisi kovin kiinnostavaa olla, mutta kerro toki, mitä sielunsisareni on kertonut...

    sitten sinulla on jakomielitauti. en paljon ihmettelisi.

    Äänestä

  • Mitä kuraa tuo ykköslinkki on. Alempilinkki asiaa

    Äänestä

  • perheen isä kirjoitti:

    Mitä kuraa tuo ykköslinkki on. Alempilinkki asiaa

    varsin agressiivista sävyä tekstissä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

and see? kirjoitti:

Koira tarvitsee JOHTAJAN!!! Aina ja iankaikkisesti Amen.

Sillä vältytään KAIKILTA ongelmilta.

Johtajuus-sen myötä kunnioitus ja luottamus= No problems

Voiko sen enää selvemmin sanoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu