Mitkä kriteerit

Paljon tansseissa kiertäeenä en ole täysin selvittänyt haku kriteereitä. Millä perusteella miehet hakee ja millä naiset. Itselleni ei merkitse ulkonäkö, vaan tanssitaito ja se kun on selvitetty niin tarvitaan myös huumorin taju ja iloinen mieli. Itse tanssin ja "osaan" perinteiset ja kädenalitanssit. Kädenalitansseja ei tahdo päästä vieraalla paikkakunnalla tanssimaan, jos ei itse hae ja todista, että osaa. Useammilla lavoilla on aika "sisäänlämpiävää" porukkaa, ei uskalleta hakea uusia tulokkaita, vaan veivataan oman kylän tyttöjen kanssa.
Pitäisi olla rohkeutta hakea uusiakin, voi löytyä "aarteita".
471579
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Sisäänpäinlämpenevien on hyvä hakea välillä muitakin kuin omia pro-tanssijoita. Tämä tuli eilen huomattua Pesäkalliolla. Ei lähtenyt tyttö tanssimaan vaikka olisi ollut sellainen kappale jonka osaan kuin vettä vaan. Ulkonäössäni ei ole vikaa. Olen sporttinen vartaloltaan. Aivan varmasti oli pro-tyttö. Kun ei lähtenyt tanssimaan. Joustoa molemmin puolin, kiitos.

Äänestä

Tuttujen kanssa tulee monesti tanssittua ne tanssit missä tarvitaan yhdessä opeteltuja kuvioita ja tekniikkaa. Koska käyn nimenomaan tanssin takia tanssimassa, haluan tanssia mahdollisimman monipuolisesti, mutta ei se tarkoita sitä etteikö näitä uusiakin "aarteita" tulisi aina etsittyä. Olen yleensä hakenut uutta tuttavuutta ensin ihan "helpolle" perinteiselle tanssille, ja siinä sitten hieman kuullosteluut mitä muuta hän osaa. Valitettavasti vain kaikkien kanssa ei ehdi yhden illan aikana tanssia. Osittain siitä syystä olen lopettanut niiden naisten hakemisen jotka eivät koskaan hae minuakaan naisten hakuvuorolla, ymmärtäähän sen että he eivät halua kanssani tanssia.

Äänestä
  • Kuvitelmani tähän asti on ollut, että suurin osa lavoilla käyvistä eivät todellakaan ole siellä voidakseen kehittyä tanssijana ja jos itse haluaa sellaista on siinä tilanteessa aika yksin.
    Vaikka joku olisikin vasta ensiaskeleitaan ottamassa tanssin erilaisiin tyyleihin, ja on innostunut niistä, ei sitten saakaan mahdollisuutta muuhun kuin "siihen "vanhaan" tyyliin menoon, niin onhan aika pettymys, kun sitä tapahtuu ilta toisen perään.
    Kehitystä tapahtuu koko ajan tanssipaikoilla ja huomaa täälläkin kirjoitteluista, että eteläsuomen tanssipaikoilla on meininki ihan erilaista kuin muualla Suomessa. Käyn yleensä tanssimassa "muualla Suomessa", vaikkakin harvoin.
    Joskus mietin että olisi varmaan mukava asua vakituiseen pääkaupungin seudulla, kun olisi ehkä enempi edellytyksiä harrastaa tanssimista, mistä pidän paljon, ja haluaisin todella päästä kehittymään ja tulla ulos kuorestani, jota nyt joudun pakosta kantamaan mukanani.
    Löytää varmaankin samaten ajattelevia sielunkumppaneita enempi tanssipaikoilta etelästä kuin muualta, uskoisin. Miten te koette asian?

    Äänestä

  • tanssin kirjoitti:

    Kuvitelmani tähän asti on ollut, että suurin osa lavoilla käyvistä eivät todellakaan ole siellä voidakseen kehittyä tanssijana ja jos itse haluaa sellaista on siinä tilanteessa aika yksin.

    Jos tanssi useamman kerran kuukaudessa useita vuosia, niin kuin nykyisin on yleisesti tapana,tanssitaito kehittyy muutaman vuoden aikana, niiden tanssien osalta mitä tanssii, niinsanotulle pro-tasolle, vaikka mitään tavoitetta ei olisikaan. Myös paria tanssipaikalta etsivät ovat usein myös tanssin harrastajia, koska tanssiminen jatkuu parin löytymisenkin jälkeen. Vain harva lavoilla parin löytänyt lopettaa tanssimisen, niin kuin joskus tapana oli, vaan tanssiminen jatkuu harrastuksena samoin kuin ennen pariutumistakin. Onkin luonnollista että lähes kaikki tanssin harrastajat ovat harrastamiensa tanssien osalta taidoiltaan niinsanottua pro-tasoa. Sellaista perinteistä jakoa hitaiden osaajiin ja hitaiden sekä nopeiden osaajiin ei enää ole. Tunsihan valtaosa tanssijoista joskus vanhaan hyvään aikaan vain hitaan tanssin ja nopean tanssin.

    Äänestä

  • Pyydän hidasta kirjoitti:

    Noin minäkin ajattelen. Ihan kateeksi käy niitä joilla on jo "oma pari" löytynyt.

    Jos nyt ihan oikein ymmärsin kirjoituksesi, niin olisin hieman toista mieltä tuosta taitojen kehittämisestä juuri tanssipaikoilla. Ehkä nainen voi oppia seuraamista sielläkin, mutta ei heistäkään kaikki, tulee miehelle aika raskas homma jos naisen reaktiot vientiin on aina myöhässä, jopa helposta fuskusta voi tulla enemmänkin painajaista muistuttava 2x3min., kuin nautinnollinen hetki. Innostuksen lisäksi ehkä kannattaisi edes vähän satsata tanssikursseihin. Tänä päivänä miehellä ei käytännöllisesti ole mitään mahdollisuuksia pärjätä "kilpailussa" tanssilavoilla ellei ole riittävästi treenannut tanssikoulussa tai kursseilla. Tuo "kilpailu" naisten suosiosta on aika armotonta.

    Äänestä

  • Pyydän hidasta kirjoitti:

    Jos tanssi useamman kerran kuukaudessa useita vuosia, niin kuin nykyisin on yleisesti tapana,tanssitaito kehittyy muutaman vuoden aikana, niiden tanssien osalta mitä tanssii, niinsanotulle pro-tasolle, vaikka mitään tavoitetta ei olisikaan. Myös paria tanssipaikalta etsivät ovat usein myös tanssin harrastajia, koska tanssiminen jatkuu parin löytymisenkin jälkeen. Vain harva lavoilla parin löytänyt lopettaa tanssimisen, niin kuin joskus tapana oli, vaan tanssiminen jatkuu harrastuksena samoin kuin ennen pariutumistakin. Onkin luonnollista että lähes kaikki tanssin harrastajat ovat harrastamiensa tanssien osalta taidoiltaan niinsanottua pro-tasoa. Sellaista perinteistä jakoa hitaiden osaajiin ja hitaiden sekä nopeiden osaajiin ei enää ole. Tunsihan valtaosa tanssijoista joskus vanhaan hyvään aikaan vain hitaan tanssin ja nopean tanssin.

    No jaa. Ei se pelkkä tanssiminen kehitä "pro-tasoiseksi". Täytyy olla aika paljon opetusta takana käytännön harjoittelun lisäksi, ennenkuin voidaan puhua todellisesta osaamisesta. Parin vuoden aktiivinen tanssiseuran kurssien koluaminen lavatanssien ohella tuo takuulla paremmat taidot kuin 10 vuotta pelkästään lavalla tanssiminen. Itse olen käynyt kursseja jonkun verran ja tanssinut lavoilla yli 12 vuotta, mutta en pidä itseäni todellakaan minään pro-tasoisena.

    Äänestä

  • Niin, kyllähän se hakeminen loppuu siihen, jos ei vastahakua tule. Ei sen tarvii tulla samana iltana eikä toisenakaan, mutta jos ei koskaan, niin pariin omaan hakuun tanssituttavuus lopahtaa.

    Äänestä

  • se alkaa tuntua liian riskittömältä. Minusta on mukavaa kun on monenlaista viejää, erilaisia kuvioita. Aina ei välttämättä heti kaikki onnistu, jos ei ole ollut "sillä tunnilla" mukana, mutta nopeasti viejän kuviot oppii. Yhtään kertaa ei ole onneksi sattunut "tiukkapipoa" jonka naama nyrjähtää pienistä mokista. Mokia sattuu ja silloin saa nauraa ja nauruhan pidentää ikää, siten sitten saa tanssia pidempään.

    Äänestä

  • Minäkin osaan kirjoitti:

    se alkaa tuntua liian riskittömältä. Minusta on mukavaa kun on monenlaista viejää, erilaisia kuvioita. Aina ei välttämättä heti kaikki onnistu, jos ei ole ollut "sillä tunnilla" mukana, mutta nopeasti viejän kuviot oppii. Yhtään kertaa ei ole onneksi sattunut "tiukkapipoa" jonka naama nyrjähtää pienistä mokista. Mokia sattuu ja silloin saa nauraa ja nauruhan pidentää ikää, siten sitten saa tanssia pidempään.

    Mutta kun kaikki ei vaan osaa. Otetaan nyt vaikka esimerkiksi linjaan tanssittava buggi, sitä kun on aina joskus kokeillut ihan tuntemattomien kanssa, niin valitettavan monesti on vain käynyt niin että daami ei ole ollenkaan ymmärtänyt sitä mistä on kyse, siinä menee hyvinkin se kaksi kappaletta, eikä vientejä pysty tekemään laisinkaan niin kuin haluaisi. Tosin on joskus tullut vastaan ihan täydellisestikin osaavia.
    Mielummin haen sellaisen joka on edes vähän käynyt samoilla kursseilla, niin tanssi myös etenee silloin.
    Paikoillaan tanssittavat fuskut ja jivet onkin sitten taas paljon helpompia, ja niille taas tulee useinkin haettua uusia tuttavuuksia. Tuleehan niitä mokia samoja kurssejakin käyneiden kanssa, ja siinä olet ihan oikeassa että nauru on paras apu niihin. ;-)

    Äänestä

  • Pyydän hidasta kirjoitti:

    Jos tanssi useamman kerran kuukaudessa useita vuosia, niin kuin nykyisin on yleisesti tapana,tanssitaito kehittyy muutaman vuoden aikana, niiden tanssien osalta mitä tanssii, niinsanotulle pro-tasolle, vaikka mitään tavoitetta ei olisikaan. Myös paria tanssipaikalta etsivät ovat usein myös tanssin harrastajia, koska tanssiminen jatkuu parin löytymisenkin jälkeen. Vain harva lavoilla parin löytänyt lopettaa tanssimisen, niin kuin joskus tapana oli, vaan tanssiminen jatkuu harrastuksena samoin kuin ennen pariutumistakin. Onkin luonnollista että lähes kaikki tanssin harrastajat ovat harrastamiensa tanssien osalta taidoiltaan niinsanottua pro-tasoa. Sellaista perinteistä jakoa hitaiden osaajiin ja hitaiden sekä nopeiden osaajiin ei enää ole. Tunsihan valtaosa tanssijoista joskus vanhaan hyvään aikaan vain hitaan tanssin ja nopean tanssin.

    Noista tasoista tiedä sanoa, mutta jos sattuu että tuon vatavan lumisateen keskellä löytää tanssipaikkaa voin käydä katselemassa kuinka monta on uskaltautunut paikalle. Tuntuu siltä että kaikki lumi on nyt tullut yhtä aikaa alas minkä piti tulla koko talven aikana. Onneksi on hyvin vetävä auto ettei ole riskiä jäädä kiinni.
    Harmittaa kun tulee juuri hyvä filmikin TV:stä, että valmisteluaikakin lyhenee huomattavasti. Ai, että mikä filmi? Eight below.
    Kuka nyt päättääkin lähteä, varsinkin pitkän matkan, varatkaa lämmintä vaatetta mukaan, ladattu kännykkä, taskulamppu, lukkosulaa, tulitikkuja, vettä, rusinoita, teltta, makuupussit jotka toimivat -20, kirves j.n.e. (huumorilla).
    Miellyttävää tanssi-iltaa kaikille!

    Äänestä

  • tanssin kirjoitti:

    Kuvitelmani tähän asti on ollut, että suurin osa lavoilla käyvistä eivät todellakaan ole siellä voidakseen kehittyä tanssijana ja jos itse haluaa sellaista on siinä tilanteessa aika yksin.
    Vaikka joku olisikin vasta ensiaskeleitaan ottamassa tanssin erilaisiin tyyleihin, ja on innostunut niistä, ei sitten saakaan mahdollisuutta muuhun kuin "siihen "vanhaan" tyyliin menoon, niin onhan aika pettymys, kun sitä tapahtuu ilta toisen perään.
    Kehitystä tapahtuu koko ajan tanssipaikoilla ja huomaa täälläkin kirjoitteluista, että eteläsuomen tanssipaikoilla on meininki ihan erilaista kuin muualla Suomessa. Käyn yleensä tanssimassa "muualla Suomessa", vaikkakin harvoin.
    Joskus mietin että olisi varmaan mukava asua vakituiseen pääkaupungin seudulla, kun olisi ehkä enempi edellytyksiä harrastaa tanssimista, mistä pidän paljon, ja haluaisin todella päästä kehittymään ja tulla ulos kuorestani, jota nyt joudun pakosta kantamaan mukanani.
    Löytää varmaankin samaten ajattelevia sielunkumppaneita enempi tanssipaikoilta etelästä kuin muualta, uskoisin. Miten te koette asian?

    Kai se tanssitaito korreloi väestöntiheyttä ja tulotasoa. Espoon Westendissä on parhaat tanssijat ja Kuhmolaiset tanssii susien kanssa, ennen kuin kuolevat sukupuuttoon.

    Äänestä

Esittäisin toiveen. Kaikki jotka olette tansista "seoneet" niin kuin minä, otetaan me tavoiteeksi "aarteiden" etsintä ja haetaan uusia ihania ihmisisä tanssimaan, hetken seuraamalla näkee kuka "näyttäisi" osaavan tanssia ja sitten hakemaan. Aina ne askeleet ei kaikesta huolimatta sovi täydelliseti yhteen, mutta uskon ja toivon, että mukavaa on. Jätetään se kireä pipo kotiin ja jos mokia tulee, nauraakin saa ja se joka siitä ottaa herneitä voi jäädä kotiin miettimään miksi ei ole mukavaa. Ei ne oman kylän tytöt ja pojat kauan murjota, jos tansitetaan välillä muita. Kertokaa sitten kokemuksista, miten meni ja löytyikö uusia ihania tanssin taitajia ja vaikka se oikea.

Äänestä
  • taas riskin ja hutia ei tullut, vaan mukavia uusia tuttavuuksia ja tanssikokemuksia. Kädenalitanssijat ja perinteisten viejät tosi hyviä "tyyppejä" ja oli niiin hauskaa. Vain kaksi entistä tuttua ja kaikki muut uusia kasvoja. Tuli tansittua 21:45-01:00 lähes kaikki tanssit. Tuli vielä koettua "rakastuminenkin", en minä vaan toinen osapuoli, elämänkumppania etsivä mies haki ja jo vannoi rakkautaan 2 minuutin tuttavuuden jälkeen. Pakko oli huumorilla kuitata ja hieman pakoilla loppu aika. Kyllä tansseissa on mukaavaa. Ottakaa vaan miehetkin (ja naiset) riskejä, ei tule tylsäksi elämä.

    Äänestä

  • Minäkin osaan kirjoitti:

    taas riskin ja hutia ei tullut, vaan mukavia uusia tuttavuuksia ja tanssikokemuksia. Kädenalitanssijat ja perinteisten viejät tosi hyviä "tyyppejä" ja oli niiin hauskaa. Vain kaksi entistä tuttua ja kaikki muut uusia kasvoja. Tuli tansittua 21:45-01:00 lähes kaikki tanssit. Tuli vielä koettua "rakastuminenkin", en minä vaan toinen osapuoli, elämänkumppania etsivä mies haki ja jo vannoi rakkautaan 2 minuutin tuttavuuden jälkeen. Pakko oli huumorilla kuitata ja hieman pakoilla loppu aika. Kyllä tansseissa on mukaavaa. Ottakaa vaan miehetkin (ja naiset) riskejä, ei tule tylsäksi elämä.

    Niinhän se on että jokaisesta uudesta tuttavuudesta saattaa tulla sitten entisiä tuttuja, tai paremminkin niitä vakitanssitettavia, tai tanssittajia. Sitten tulee tietysti niitäkin joiden kanssa tanssit jää siihen yhteen pariin, kun ei syystä tai toisesta oikein kulje. Näin se menee, kannattaa kokeilla, vaikkakin kurssikavereiden kanssa onkin hyvin helppo tanssia, uudet haasteet on aina mielenkiintoisia. Saa nähdä mitä perjantai ilta tuo tullessaan. ;-)

    Äänestä

  • hjp. kirjoitti:

    varmaan otat niitä riskejä, katsot kengät, millä asenteella tyttö katselee hakijoita ja rohkeasti vaan uusi löytö kehiin, se kannattaa.

    Äänestä

  • Minäkin osaan kirjoitti:

    varmaan otat niitä riskejä, katsot kengät, millä asenteella tyttö katselee hakijoita ja rohkeasti vaan uusi löytö kehiin, se kannattaa.

    Hieman vielä auki tämän illan suunnitelmat, mennä vai jättää menemättä.
    Mutta eilen oli hyvät tanssit, ja tosiaan tuli haettua muutamaa entuudestaan aivan tuntematonta daamia, ja kyllä kannatti. Jokainen oli hyvä tanssija, jopa bluesi meni hyvin. Ilta vaan loppui vähän kesken.
    Mukavia tansseja Sinulle!

    meidän omat keskustelut. mukava kun on joku asiasta kiinnostunut. Minä en tanssinut tänä viikonloppuna ja on vähän vierotusoireita, mutta koetan kestää ensi keskiviikkoon, sitten on taas naistentanssit ja uusien kykyjen testaus ja kyllä niitä oman "kylän" poikiakin tanssitetaan. Mukavia tansseja sinulle myös.

    Kai sitä voisi jossakin muuallakin keskustella, ja vaihtaa kokemuksia, mutta tässä tämä on kaikkien muidenkin luettavissa. Ehkä muutkin rohkenee kokeilemaan myös uusia tuttavuuksia. Onhan tälläkin seudulla paljon niitä jotka tanssii vain oman tanssiseuran jäsenien kanssa, mutta ihan vapaasti, voivat menettää monta hienoa kokemusta.
    Eilinen ei ollut sitten mitenkään ikimuistoinen ilta, ihan hyvä kylläkin, mutta suurin osa väestä lähti jo ennen puoltayötä pois, niin tunnelma hieman lässähti. Ilta meni pitkälti vanhojen tuttujen kanssa, mutta pari uuttakin tuli pyöritettyä. Tänään olis vielä yhdet tälle viikonlopulle. ;-)

    että kun väki vähenee niin pidot paranee. Usein on käynnyt niin, että loppu illasta on vain pari paria lattialla. Mkäs sen mukavampaa, kun on tilaa ja hyvä viejä. Missä saa sunnuntaina tanssia?

    Äänestä

  • Minäkin osaan kirjoitti:

    että kun väki vähenee niin pidot paranee. Usein on käynnyt niin, että loppu illasta on vain pari paria lattialla. Mkäs sen mukavampaa, kun on tilaa ja hyvä viejä. Missä saa sunnuntaina tanssia?

    Nokialla, Kerholasa on tänään tanssit, kuten monena sunnuntaina näin talvikautena, tosin ei viikon kuluttua, kun on päättäjäiset Kisarannassa.
    Joskus nuo loppuillat on vain niin hiljaisia, ja nytkin oli lähinnä vain pariskuntia lattialla.

    Äänestä

  • Ihan äkkiä laitan tähän lyhennettynä eilisen tanssikokemukseni, kun jo pitää lähteä muualle koneen vierestä; Hirveät lumimassat, joiden läpi kaahasin "paikalle". Bändi, jonka piti soittaa oli ajanut ojaan, ja saatiin levymusiikkia, ja kuitenkin kaksi lähitienoolta kalastettua soittajaa, soitti malliksi, seisoen korokkeella. Kitara ja hanuri...
    Tanssijoita, jotka uhmasivat ulkona vallitsevaa kylmyyttä ja lumipyryä, oli saapunut paikalle vain muutama. Lipun hinta oli alennettu puoleen, bändin puuttuessa.
    Etsiskelin ystävätärtäni ja ei näkynyt ennenkuin pitkän ajan päästä. Aika kolkko tunnelma talvenavaukseksi, jota en edes ollut vielä suunnitellut tekeväni, mutta juuri ystävättäreni pynnöstä lähdin.
    Päätin kuitenkin olla paikalla ja seurata tilannetta.
    Pikkuhiljaa tuli enempi väkeä ja naisten hakukin oli joka toinen...?
    Satsasin hakea, vaikka en viihtynyt, Suurimman osan kappaleista ollessa "vain hitaita"...

    Äänestä

Liian suuri riski hakea vierasta kädenalittelulle. Jos haettavalla ei olekaan tanssitaitoa, niin saattaa mennä illan ainoa itselle mieleinen tanssikappale hukkaan. Vasta sitten haen vierasta, kun muut vaihtoehdot ovat loppuneet. Sellainen musiikki, joka ei niin itseä kiinnosta menee kyllä kenen kanssa vaan.

Äänestä
  • Kyllä ne osaajat löytyy, kun vaan seuraa kanssa ihmisiä lattialla, ei siinä riskiä ole.Rohkeutta vaan ja huumoria ja tulee niitä uusia tansseja.

    Äänestä

  • Minäkin osaan kirjoitti:

    Kyllä ne osaajat löytyy, kun vaan seuraa kanssa ihmisiä lattialla, ei siinä riskiä ole.Rohkeutta vaan ja huumoria ja tulee niitä uusia tansseja.

    Eihän tuo kirjoituksesi minulle ollut edes tarkoitettu, mutta ajattelin hieman kommentoida sitä. Nimittäin, kun tanssii itse vaikka nyt jotakin k.a.-tanssia, niin ei siinä juurikaan ole aikaa seurailla muiden osaamista. Ainakin itse keskityn omaan pariini, enkä muihin sillä hetkellä. Sitten jos istuu vaihtopenkillä on aikaa tehdä vaikka millaisia huomiota, ja kyllä ne osaavat daamit aina erottaa joukosta, sama varmaan miesten kohdalla, mutta heistä en ole kiinnostunut. Parempi hakea itse, ja selvitellä se osaaminen.

    Niin, mitä se sitten haittaa jos joskus ei niin täydellinen tanssikokemus olekaan ihan vieraan kanssa. Ka-tanssiakin voi yrittää, ja jos ei onnistu, niin ei sekään haittaa. Menee sitten vaan perinteisellä tyylillä, ja jos ei muuten niin kävelemällä. Yrittäminen on kuitenkin tärkeintä, uskoisin. En tietenkään tarkoita että vain vieraita pitäisi hakea koko ajan, mutta miten ne "aarteet" muuten löytyisivät?

    Äänestä

  • hjp. kirjoitti:

    Eihän tuo kirjoituksesi minulle ollut edes tarkoitettu, mutta ajattelin hieman kommentoida sitä. Nimittäin, kun tanssii itse vaikka nyt jotakin k.a.-tanssia, niin ei siinä juurikaan ole aikaa seurailla muiden osaamista. Ainakin itse keskityn omaan pariini, enkä muihin sillä hetkellä. Sitten jos istuu vaihtopenkillä on aikaa tehdä vaikka millaisia huomiota, ja kyllä ne osaavat daamit aina erottaa joukosta, sama varmaan miesten kohdalla, mutta heistä en ole kiinnostunut. Parempi hakea itse, ja selvitellä se osaaminen.

    Missähän päin tanssit, voisin hakea (naisten-tai sekahaulla). Älä säikähdä en ole iskemässä olenhan vain "seonnut" tanssista harvoin miehet on vieneet jalat alta (vaikka sattuuhan sitä joskus). Voisin ottaa kyltin mukaan, jossa lukee "minäkin osaan" (kirjoitettu hymyllen, eikä ihan vakavissaan").

    Sittenhän meitä olisi kaksi seonnutta...
    Sanotaan näin että "03" alueella tulee tanssittua, varmaan jokainen aikuinen sen ymmärtää, ja muiden ei tarvitsekkaan. ;-)

    Täytyy ottaa ensikesän ohjelmistoon, itse tanssin 08,09,017,014 alueilla.

    Äänestä

  • Minäkin osaan kirjoitti:

    Täytyy ottaa ensikesän ohjelmistoon, itse tanssin 08,09,017,014 alueilla.

    Aika laajalla alueella liikut, ja sopivastihan tämä kolmonen jää sinne väliin. Onhan täällä muutama ihan hyvä tanssipaikka talvellakin avoinna...

    Äänestä

  • hjp. kirjoitti:

    Aika laajalla alueella liikut, ja sopivastihan tämä kolmonen jää sinne väliin. Onhan täällä muutama ihan hyvä tanssipaikka talvellakin avoinna...

    Tää on viimeinen valssi,
    rintamaamme yhtykää,
    niin huomispäivän tanssijat,
    on veljet keskenään.

    Äänestä

Kyllä musiikilla on aika suuri osuus siinä lähteekö tanssimaan. Yleensä on aika mukavia tanssikappaleita, mutta toivois jotain uutta joskus. Voi ollakin että jossakin on jo soiteltu ja lauleltu "Everything changes"; Markus F. ja ehkä suomennettukin, mutta en ole kuullut vielä. Finlanders ehkä voisi tämän tehdä, tai ehkä Markus itse?

Äänestä

saa minut hakemaan. Vieraassa paikassa on vain yritettävä. Vaihtoaskelin voi sitten mennä vaikka jenkan jos haettu ei mene jenkkana. Persoonallinen ja tyylikäs asu vetää myös puoleensa. Hyvä ryhti, eturivissä olo, katsekontakti yms. ovat eduksi.

Äänestä
  • jos nainen hakee miestä esim. sekahaulla tai mies naistehaulla naista . Onko se imartelevaa, vai koetko sen jotenkin muuten. Yleinen kysymys, kaikille ja myös tietystu "tanssihullulle".

    Äänestä

  • Minäkin osaan kirjoitti:

    jos nainen hakee miestä esim. sekahaulla tai mies naistehaulla naista . Onko se imartelevaa, vai koetko sen jotenkin muuten. Yleinen kysymys, kaikille ja myös tietystu "tanssihullulle".

    Sopii ainakin mulle jos nainen hakee sekahaulla, niinhän on tarkoituskin, enkä ole koskaan pahastunut vaikka nainen olisi hakenut mua myös miestenhaulla. Ihan vastaavasti olen joskus hakenut jonkun naisen joka ei ole rohjennut lähteä liikkeele naistenhaun aikana. Näin tulee toimittua lähinnä tuttujen kesken.

    Niin minäkin ajattelen. En usko että kukaan loukkaantuu tansseissa, vaikka olisi vieraskin, jota hakee. Tanssiinhakualueella oleskelevaa varsinkin, voi kysymättä hakea. Minua ainakin myös muualtakin.

    Äänestä

  • Minäkin osaan kirjoitti:

    jos nainen hakee miestä esim. sekahaulla tai mies naistehaulla naista . Onko se imartelevaa, vai koetko sen jotenkin muuten. Yleinen kysymys, kaikille ja myös tietystu "tanssihullulle".

    Imartelevaa on jos minun silmiäni ilahduttava nainen hakee - koska vain.
    Koen ahdistavana, jos nainen ei mielytä silmääni.

    Lähden kuitenkin aina tanssimaan, jos en jo kaukaa näe ahdistuksen tuottajan tulevan minua kohti.

    Rohkaisen silti naisia hakemaan koska vain - en itseni takia. Vaan tanssimattomien miehien takia.

    Hiestä märkä aktiivinen mies ei kaipaa - naisten hakuja. Koska uskaltaa ja osaa hakea itsekkin - sen mielenkiintoisimman naisen.

    Äänestä

  • metsästys intoinen kirjoitti:

    jos ovat kerran tulleet tanssimaan. Evätkö osaa, vai eikö sitää sulotarta löydy naisten rivistä? Eivät varmaa ole "seonneet" tanssista. Itse olen kerran huomannut, että mies lähtee karkuun, kun menen hakemaan, en minä niin kauhian ruma ole, että siksi pitäisi paeta. Onko oikeasti niin arka, että pelkää, jos joku tuntematon tulee hakemaan. Onneksi ei ole tapahtunut kun kerran Naapurivaaralla.Onneksi ei kolauttanut itsetuntoa, ainakaan kovin pahasti. Yllensä ei jouda katsomaan onko paita märkä vai kuiva, märkäpaitainen yleensä kyllä osaa tanssia. Ketä haittaa jos miehen tai naisen paita on märkä? Tansseissa ja lenkillä se ei haittaa, ainakaan minua. Tanssi on ihanaa liikuntaa ja varmasti jos tanssii kokoillan hiki irtoaa.

    Juur kirjoitit kaiken siitä, miksi sinun kanssasi ei haluta tanssia. Yli-innokas. Pitää itseän paremman näköisenä kuin on. Pitää itseään parempana tanssijana kuin on. Käy tanssimassa vain liikunnan vuoksi ja näkee miehet vain esineinä joiden velvolisuus on tuottaa liikunnallista tälle illan kuningattarelle..

    Äänestä

  • 6+18=97 kirjoitti:

    ja miksi luulet että en saa tanssia. Alku viesti tarkoitti uusissa paikoissa, uutena tanssimaan pääsemisistä. En luule itseäni hyvännäköiseksi tai en ede ajattele koko asiaa. Olen se mikä olen ja vaikka kirjoitan aiheesta innokkasti, en tunne itseäni yli-innokkaaksi. Tanssi on vaan niin mukavaa ja onneksi en tunne tuollaisia pikkusieluja, joiden pitää joka asia vääntää negatiiviseksi. Luule mitä luulet mutta hellitä vähän on itselläsikin mukavampaa. Tuo illan kunigatar kyllä kuulostaa oikein mukavalta, vaan en taida sitä titteliä kuitenkaan saada, vaikka OSAANKIN tanssia, en ole huippu kuten jo aikaisemmin mainitsin, mutta on joku ihan kehunutkin. Jos olis hymiöitä käytössä, hymyilisin loppuun. Olen siis varamaan vielä yli-iloinenkin. Mukavia tansseja siullekkin laskutaitoinen ilon pilaaja.

    Tansseissa minulla on oikein mukavaa kunhan pääsen karkuun kaltaisiasi tekopirteitä idiootteja. Et varmaan edes tajua kuinka monen miehen iltaa olet ollut pilaamassa. Tekopirteä, yli-innokas, kirjoittaa nettipalstalle kuin OSAA tanssia. Ihan varmaan niin. Valloittava persoonakin vielä. Narsisti, koki vielä kuningatar-vittuilussakin olevan jotain kivaa ja ihanaa juuri hänelle. Voi elämä teitä. Psykiatrian osastokamaa...

    Äänestä

  • 106*5 kirjoitti:

    tekopirteäkään sanoa mitään.

    Äänestä

  • 6+18=97 kirjoitti:

    Juur kirjoitit kaiken siitä, miksi sinun kanssasi ei haluta tanssia. Yli-innokas. Pitää itseän paremman näköisenä kuin on. Pitää itseään parempana tanssijana kuin on. Käy tanssimassa vain liikunnan vuoksi ja näkee miehet vain esineinä joiden velvolisuus on tuottaa liikunnallista tälle illan kuningattarelle..

    Sinulla tuntuu olevan vaikeeta, voisko joku auttaa vai onko pelastuksen tuollapuolen.

    Äänestä

  • Minäkin osaan kirjoitti:

    tekopirteäkään sanoa mitään.

    Eikä kannatakkaan vastata, eikä vähääkään välittää tuollaisten kirjoittajien kirjoituksiin.
    Tunnettua on että nykyisin on nämä mielenterveyspotilaiden hoitoon tarvittavat määrärahat leikattu ihan minimiin, ja sen näkee minessakin paikassa.
    Jatketaan me, ja kaikki muutkin tanssista oikeasti nauttivat, oman, hienon harrastuksemme parissa, välittämättä joidenkin negatiivisesta suhtautumisesta. ;-)

    jos tuohon lähtee mukaan ei loppua näy. Ei saa intoa loppumaan. Kohta lähden tansssi tunnille, niin osaan ehkä huomenna vielä paremmin kuin tänään (toivottavasti).

    Äänestä

  • Minäkin osaan kirjoitti:

    jos tuohon lähtee mukaan ei loppua näy. Ei saa intoa loppumaan. Kohta lähden tansssi tunnille, niin osaan ehkä huomenna vielä paremmin kuin tänään (toivottavasti).

    Opitun osaaminen on aina mukavaa, oppiminen voi joskus olla vaikeaa, mutta niinhän sitä kehittyy. Mä vedän nyt hieman henkeä opettelussa, ja keskityn enemmänkin nauttimiseen viikonloppuisin. ;-)

    Äänestä

  • Neiti X kirjoitti:

    Sinulla tuntuu olevan vaikeeta, voisko joku auttaa vai onko pelastuksen tuollapuolen.

    Vastoin pinttynyttä ja väärää käsitystäsi, suomalainen imies ei kaipaa pelastetuksi tulemista. Koita ymmärtää tämä niin huomaat että miehet viihtyvät jopa sinun seurassasi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Minäkin osaan kirjoitti:

Paljon tansseissa kiertäeenä en ole täysin selvittänyt haku kriteereitä. Millä perusteella miehet hakee ja millä naiset. Itselleni ei merkitse ulkonäkö, vaan tanssitaito ja se kun on selvitetty niin tarvitaan myös huumorin taju ja iloinen mieli. Itse tanssin ja "osaan" perinteiset ja kädenalitanssit. Kädenalitansseja ei tahdo päästä vieraalla paikkakunnalla tanssimaan, jos ei itse hae ja todista, että osaa. Useammilla lavoilla on aika "sisäänlämpiävää" porukkaa, ei uskalleta hakea uusia tulokkaita, vaan veivataan oman kylän tyttöjen kanssa.
Pitäisi olla rohkeutta hakea uusiakin, voi löytyä "aarteita".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu