Superlon-palat

tulivat mieleeni jostain syystä, kun luin Loviisan vanhoista taloista kertovaa lehtistä. Jostain oli remontin yhteydessä löydetty styrox-paloja rakenteista. Halusin 1970 tehdä kotiini tyynyjä. Minulla ei ollut autoa ja pyysin työtoveia tuomaan Etolasta näitä paloja. Sattumalta katsoin ulos, kun hän oli menossa tiellä. Auton takakontista pullisteli mahtava pussi. Olin sanonut, että tuo 1 kg tai jotain sellaista. Se oli tilavuudeltaan valtava määrä. Tein tyynyjä, pehmoleluja kummilapsille jne. Tuntui aina vain riittävän ja sähköisinä tarttuivat joka paikkaan. Ajankohta oli ennen joulua ja paljon joululahoja tein.
19445
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

styrox paloista tyynyjä? Mikä ettei!

Äänestä
  • ilmaisin. Styrox-paloista luin, superlonpaloista loin. Styroxia ei luultavasti ollutkaan 1970.

    Äänestä

  • 1943 kirjoitti:

    ilmaisin. Styrox-paloista luin, superlonpaloista loin. Styroxia ei luultavasti ollutkaan 1970.

    Kyllä sitä styroksia oli jo 1970, vaikka ei vielä kovin laajassa käytössä. Muutamaa vuotta myöhemmin Suomeenkin perustettiin kaksi polystyreenitehdasta ja styroksihan on polystyreenivaahtoa.
    Ne vanhemmat seinä- ym täytteistä löytyneet muovivaahdot ovat eri ainetta, en nyt äkkiä muista mitä. Niitten käytöstä luovuttiin kun huomattiin niitten haihtuvan pois. Ja saattoivat ne homeitten ja lahon muodostukseenkin osallistua. Ainakin väärin käytettyinä...

    Äänestä

  • mar44u kirjoitti:

    ovat mulle aika vieraita. Luultavasti Loviisassa yritetään korjata entisöitäessä virheitä ja poistetaan tällaiset materiaalit. Olisi joskus mukava käydä tutustumassa näihin vanhoihin taloihin avoimien ovien päivänä, siksi säästin esitteen.

    Äänestä

  • mar44u kirjoitti:

    Kyllä sitä styroksia oli jo 1970, vaikka ei vielä kovin laajassa käytössä. Muutamaa vuotta myöhemmin Suomeenkin perustettiin kaksi polystyreenitehdasta ja styroksihan on polystyreenivaahtoa.
    Ne vanhemmat seinä- ym täytteistä löytyneet muovivaahdot ovat eri ainetta, en nyt äkkiä muista mitä. Niitten käytöstä luovuttiin kun huomattiin niitten haihtuvan pois. Ja saattoivat ne homeitten ja lahon muodostukseenkin osallistua. Ainakin väärin käytettyinä...

    jota laitettiin puhaltamalla seinien väliin. Talon ulkopuolelle porattiin reikiä ja niistä puhallettiin vaahto seinien väliin. Haihtui ajanoloon pois,

    Äänestä

Tuli mieleen kun vessapaperi rullista väsättiin niitä Sipelius monumentteja.
Kuparimaali spreillä vedeltiin kuperinvärisiksi,taidetta koteihin.

Äänestä
  • tehtiin mattoja, kahvipakettien päällisistä kasseja.

    Minulla on tallessa eräältä papalta lahjaksi saatu kiikkustuoli, joka on tehty kaljapurkista.

    Äänestä

  • kyllä yhtäsun toista. Moista monumenttia lapseni eivät kyllä luoneet, muuta kylläkin.

    Äänestä

  • s_a kirjoitti:

    tehtiin mattoja, kahvipakettien päällisistä kasseja.

    Minulla on tallessa eräältä papalta lahjaksi saatu kiikkustuoli, joka on tehty kaljapurkista.

    meilläkin on joskus ollut, istuinta käytettiin neulatyynynä. Tuo kassien tekeminen on vieläkin muodissa. Kansalaisopistossa pidetän kurssejakin. Mulla on erittäin kaunis Juhla Mokan päällyksistä taidolla tehty kassi. Ostin sen tuttavalta.

    Ne jalkojen pyyhkimistä varten tehryt trallit kruunukorkeista,oli meinaan pitoa.

    ja iät ja ajathan räsymatot on tehty matonkuteista, joita on leikattu käytetyistä, yleensä, vaatteista. Toki mattoja on tehty ihan uudesta materiaalistakin. Lamppuja on valmistetty vinipulloista, olen nähnyt.

    Olen itekkin väsännyt,pari hajos poratessa.

    Äänestä

  • old_profile_43590 kirjoitti:

    Ne jalkojen pyyhkimistä varten tehryt trallit kruunukorkeista,oli meinaan pitoa.

    joskus jossain nähneeni, mutta rallimatot oli useinmiten risutaideteoksia, kuin luudatkin ja vispilät. Silloin oli käsille vielä tekemistä, tokihan vieläkin vaikkapa näkövammaiset valmistavat harjoja.

    Vasta telkkarissa oli ohjelma, jossa näin, kuinka kätevästi ja näppärästi harja sai muotonsa.

    Äänestä

  • old_profile_43590 kirjoitti:

    Olen itekkin väsännyt,pari hajos poratessa.

    minäkin olen nähnyt käytössä. Ihmettelin sitä suuren suuresti, mutta älysin pitää suuni kiinni. Se oli ikipäiväisen koulukaverini, vanhoillislestadiolaisen yöpöydällä.

    No, se siitä ja sen kestosta.

    Äänestä

  • s_a kirjoitti:

    minäkin olen nähnyt käytössä. Ihmettelin sitä suuren suuresti, mutta älysin pitää suuni kiinni. Se oli ikipäiväisen koulukaverini, vanhoillislestadiolaisen yöpöydällä.

    No, se siitä ja sen kestosta.

    he..löytäny sen roskiksesta..mitä sie nyt..:/

    Äänestä

  • 1943 kirjoitti:

    meilläkin on joskus ollut, istuinta käytettiin neulatyynynä. Tuo kassien tekeminen on vieläkin muodissa. Kansalaisopistossa pidetän kurssejakin. Mulla on erittäin kaunis Juhla Mokan päällyksistä taidolla tehty kassi. Ostin sen tuttavalta.

    tuomisina Juhla-Mokka pusseita tehdyt pannunaluset, ne on nätit, samoin ne kassit, niitä näkyi olevan myytävänä tuolla yhessä kyläpuojissa, ei tullut katottua hintaa..

    Äänestä

  • s_a kirjoitti:

    tehtiin mattoja, kahvipakettien päällisistä kasseja.

    Minulla on tallessa eräältä papalta lahjaksi saatu kiikkustuoli, joka on tehty kaljapurkista.

    mutta en pitänyt niistä matoista yhtään, jos se pantiin kosteaan tilaan ne kastui ja olivat epämiellyttävän tuntuiset paljaitten jalkojen alla. Tietysti kuivuivatkin nopeaan. Liian kevyitäkin ne oli, ei pysyneet lattialla kuosissaan.

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    suuren suurella virkkuukoukulla isälleni pyöreän vessamaton, mutten minäkään siitä pahemmin pitänyt.

    Saipahan sen virautettua helposti, tarpeen mukaan.

    Äänestä

  • s_a kirjoitti:

    tehtiin mattoja, kahvipakettien päällisistä kasseja.

    Minulla on tallessa eräältä papalta lahjaksi saatu kiikkustuoli, joka on tehty kaljapurkista.

    on nähnyt maidonmyyntiä eri pakkauksissa. Helsinkiin tullessani oli muistaakseni isoja ruskeita pulloja, joissa korkin väri ilmoitti, minkälainen maito oli kysymyksessä. Oli muistaakseni pastöroimatontakin maitoa, jota tilalla valvottiin erityisen tarkkaan. Mieleen ovat jääneet HM:n myymälät, Unioninkadulla oli erittäin hyväntuuliset pyöreähköt naiset palvelemassa. Itse en koskaan säästänyt muovisia pusseja. Nyt kerään kahvipakettien päällisiä muille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

1943 kirjoitti:

tulivat mieleeni jostain syystä, kun luin Loviisan vanhoista taloista kertovaa lehtistä. Jostain oli remontin yhteydessä löydetty styrox-paloja rakenteista. Halusin 1970 tehdä kotiini tyynyjä. Minulla ei ollut autoa ja pyysin työtoveia tuomaan Etolasta näitä paloja. Sattumalta katsoin ulos, kun hän oli menossa tiellä. Auton takakontista pullisteli mahtava pussi. Olin sanonut, että tuo 1 kg tai jotain sellaista. Se oli tilavuudeltaan valtava määrä. Tein tyynyjä, pehmoleluja kummilapsille jne. Tuntui aina vain riittävän ja sähköisinä tarttuivat joka paikkaan. Ajankohta oli ennen joulua ja paljon joululahoja tein.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu