Niin se vain on sillä myöhäissyksyn suosikkilaji on wagentrimmi, mitä pääsin seuraamaan oikein aitiopaikalta. Lajia voi harrastaa millä tahansa parkkipaikalla. Kuten meidän kerrostalon pihalla.
Naapuri otti alkulämmittelyn kiertämällä poloa muutaman kierroksen ja vääntelemällä lukkoja edestakaisin mutta eivätpä vaan olleet sjuosiollisia.. Viimein takaluukun lukko aukesi ja hämmästykseksi myös itse luukun tiivisteet myöntyivät aukaisuun. Eikun siitä ähkien sisään ja takapenkki kumoon, jolloin jo pääsee pitkäkätinen käsiksi etuovien kahvoihin. Lienee ollut lapsilukot päällä kun ei takaovista päässyt ulos, mutta pääsi kuitenkin etupenkille ja siitä auto käyntiin. Kun kyseessä oli farkku, niin se oli vielä helpohkoa. Sedanissa olisi jo reilummin haastetta.
Ihmettelen lukkojen jäätymistä sillä rasvailimme niitä molemmat noin kuukausi sitten. Nyt piti uudelleen hölvätä lukkopesiä kun sai autosta lukkosulan. Parin-kolmen ruiskaisun jälkeen oli riittävästi öljyä käytetty kun lukkopesä suostui pyörähtämään ja öljyäkin oli ihan oven alareunaan asti .

Vastaukset 1
Vanhimmat
...kevyt "potku",tai pari-kolme, lukon alapuolelle auttaa ainakin mun Polon ovien aukeamiseen, Polo-99 sedan. Lukko systeemit tietty aseöljytty ennen pakkasasia.