mitenköhän käy

7;män krp:n poliisia on haasteettuna, kantajana olen minä, mä siis soitin eduskunnan oikeusasiainministeriöön
JUHA HAAPAMEÄLLE ja tiedustelin saanko nostaa sen jutun uudestaan pöydälle.Juha muistikin mut,koska olin käynyt hänen luonaan.Juha sanoi,että voit nostaa sen uudelleen pöydälle ja niin on tehty nyt se koko
isohko juttukonaisuus, on Sisäasianministeriön poliisihallinnossa, josta tulee kuulemma kirjallinen päätös keväällä.Että näin...Annan EOK;n julkaista päätösen Jarmo Juntusen kanssa oli juttuakin taannoin.
Mun erikoispsykologi ihmetteli asiaa kun se tuli ilmi miksi mulla on turvakielto piti selittää kaikki hänelle.
Hänen mielestä 14;toista vuotis urallaan ei ole törmännyt yhtään vastaavaan ja piti minua (SYRJITTYNÄ).
Mä olen siis edelleen avohoidossa ja lääkkeet toimii HYVIN!
24384
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Nyt äkkiä nukkumaan jo siitä Cluso!

Äänestä
  • Clusolla on nyt todellakin asiaa ja lääkeet ovat kuten hän sanoo kohdallaan.

    Cluso on parhaimmillaan paljon älykkäämpi kuin yksikään suolimuro koskaan voi edes saavuttavansa.
    Cluso arvostaa myös isänmaallisuutta kuten minäkin ja pappani on myös sotiemme veteraani.

    Terveisin Capitalainen

    Äänestä

Noin kolme vkoa sitten he aikovat kuulustella näitä poliiseja.Tukena mulla on E-malit ja muutama todistaja
jotka olemme käyneet Juha Haapamen kanssa jo lävitse,mutta joistain syystä eduskunnan oikeuapumies ei sopimut ratkaisemaan tapausta,vaan se siirrettiin Sisäasianministeriön poliisiii hallintoon Jonne Lähteenmäelle
jonka kanssa olin tänään juttusilla puhelimitse.Siellä se kuulemma on multa ei tarvi enää todisteita sanottiin.
nyt onkin poliisin vuoro päästä Sisäasianministeriön kuultavaksi ja sen SEITSEMÄN KERTAA!

Äänestä
  • ... taas tapojesi mukaan valehdella rutkasti?

    Ja mitaan ette voi...

    Äänestä

  • AdaFlink kirjoitti:

    ... taas tapojesi mukaan valehdella rutkasti?

    Ja mitaan ette voi...

    Varmaankin saat hyvän päätöksen, mutta juttusi on iso ja tuo ministeriökin ihan uusi, joten kestänee aikansa. Hieno kuulla tuo tietosi, että ministeriöt,paitsi nimetty uudelleen, on myös siirretty eduskunnan osaksi ja sitä kautta koko julkinen valtion hallinto eduskunnan suoraan alaisuuteen. Säästyy paljon byrokratiakuluja, nyt kun ei tarvi enää hallitusta siinä välissä eikä muitakaan turhia välikysymyksiä ym.
    Muistaisitko, mikä tuon Haapameällä asuvan Juhan sukunimi on? Onko sponsseja, kun tuntuu olevan vaikutusvaltaa?

    Äänestä

Tästä tule varmaan mielenkiintoinen ilta. Cluso haukkuu kaikki, uhkaa asianajajalla ja poliisilla, ja sitten ennen aamuseitsemää poistattaa kaikki viestinsä, sekä niiden vastaukset. Rattoisaa iltaa Cluso-fanit!

Äänestä
  • mutta nyt päätin senkin tänne julkaistua.Kysykää Jarmo Juntuselta hän tietää asian ja meinas,että mä voitan
    ja huom!En ole eok jäsenkään ja silti saan EOK;lta apua eli mun ei rahasteta mitäs luikurit tähän sanoopi?
    poliisit monet heistä tekee rikosllista toimintaa.Tiedän erään kaverini tapauksen Roista hän oli miljonääri-vaatekauppias ja ajeli aina yli nopeutta no kerran Jorma j.rysäytti sakko rysään sakkoja hänelle olis tullut moisesta 250 tuhatta mmk Jorma lahjoit poliisit että ne saa käydä ostaan hänen liikkeissään ilmaiseksi vaatteita.ja sepä meni läp vaan pienet rapsut miljonäärille jolla oli edellisen vuoden tulot miljoonia mmkoja

    Äänestä

  • Cluso627. kirjoitti:

    mutta nyt päätin senkin tänne julkaistua.Kysykää Jarmo Juntuselta hän tietää asian ja meinas,että mä voitan

    sun kannattais anoa kunniajäsenyyttä EOK:sta, kun sulla tietoa wincapitasta. Ovat varmaan kiitollisia. Mäkin tunnen yhden roistan.

    Äänestä

  • Cluso627. kirjoitti:

    mutta nyt päätin senkin tänne julkaistua.Kysykää Jarmo Juntuselta hän tietää asian ja meinas,että mä voitan
    ja huom!En ole eok jäsenkään ja silti saan EOK;lta apua eli mun ei rahasteta mitäs luikurit tähän sanoopi?
    poliisit monet heistä tekee rikosllista toimintaa.Tiedän erään kaverini tapauksen Roista hän oli miljonääri-vaatekauppias ja ajeli aina yli nopeutta no kerran Jorma j.rysäytti sakko rysään sakkoja hänelle olis tullut moisesta 250 tuhatta mmk Jorma lahjoit poliisit että ne saa käydä ostaan hänen liikkeissään ilmaiseksi vaatteita.ja sepä meni läp vaan pienet rapsut miljonäärille jolla oli edellisen vuoden tulot miljoonia mmkoja

    en ole EOK;n jäsen ja silti saan oikeudellista neuvontaa eihän tämä silloin voi olla mikään kusetus!!Jarmo Juntunen on puhelahjojensa vuoksi pelastanut ties kuinka monta ihmishenkiä?
    ja Jarmo Juntunen ei mulle huuda ei hän huuda kellekkään,vaan niiille viranomaisrikollisille vaan!

    että Jarmo ja Jorma tykkäävär sun soitoista. Kannattais soitella vaikka joka päivä sinne, niin voitte vaihtaa tietojanne.

    Äänestä

  • Tiina ja äitee kirjoitti:

    että Jarmo ja Jorma tykkäävär sun soitoista. Kannattais soitella vaikka joka päivä sinne, niin voitte vaihtaa tietojanne.

    lähtee ainakin kaksi vittuun korvauksien kera kerranki näin päin krp;n poliisit kuulusteluun eikö ole hauskaa ja korvaus summan tienauslaisset ja muutkin tietänee jos voitan. Tigerssissä ilmanen ilta (tietyille).Ja jatkoa laivalla ja mä tiedän,että mä voitan koska olen ollut 6 juristin kanssa juttelussa poliisit ei olisi heidän tietäen saaneet värväyttää mielisairasta henkilöä vaarallisiin hommiiin.

    ... on sähkärit tallella, missä poliisi kieltää sua sotkeutumasta poliisille kuuluviin tehtäviin.

    " koska olen ollut 6 juristin kanssa juttelussa " toivottavasti ne ei ole EOK:n juristeja

    Äänestä

  • AdaFlink kirjoitti:

    ... on sähkärit tallella, missä poliisi kieltää sua sotkeutumasta poliisille kuuluviin tehtäviin.

    Ja mitaan ette voi...

    mutta poliisi myöskin sanoo,että mikäli et me niin ne alkaa epäillä ELI SILKAA PAINOSTUSTA
    Meillä meni Juha Haapameän kanssa kolmisen tuntia käydä kaikki e-mailit sun muuta lävitse ja musta jäi tuntuma,että nyt Antti voittaa.KP tiesi jo 2003 että olen mielisairas samoin Niko lapsuuden kaveri tiesi sen jo koko ajan,ei muuten kutsunut häihin mua:)No mä sitä kurkokaula akkaa olis halunnutkaan ja läski nikoa nähä joak on niin sakemanni kun olla voi!Kyllä mää nää tyypit tunnen

    Äänestä

  • 10+19 kirjoitti:

    " koska olen ollut 6 juristin kanssa juttelussa " toivottavasti ne ei ole EOK:n juristeja

    Vaan ihan asianajajaliitosta olevia enpäs sano millä nimikkeellä tää mun juttu kulkee se on aika kova
    voi tulla maksimissaan jopa istumista siis makx!

    Äänestä

  • AdaFlink kirjoitti:

    ... on sähkärit tallella, missä poliisi kieltää sua sotkeutumasta poliisille kuuluviin tehtäviin.

    Ja mitaan ette voi...

    me poliisien kanssa käytiin myös tosi paljon keskusteluja mm.Mikado yms.
    ei kaikki kulkenut läheskään e-maitse vaan puhelimitse ja naamatusten

    Äänestä

  • taitaa poliisia pelottaa mitenköhän ne vankiloissa tykkää kytistä?

    Äänestä

  • mä musta olisi pitänyt jo puhua tääll miekka ja kypärä et täällä viestittelee poliisit ihan oikeasti Columbolla on aineistoa siitä.

    Äänestä

  • Cluso627. kirjoitti:

    mä musta olisi pitänyt jo puhua tääll miekka ja kypärä et täällä viestittelee poliisit ihan oikeasti Columbolla on aineistoa siitä.

    älä nyt poistele joka toista viestiäsi

    Äänestä

  • 8+14 kirjoitti:

    älä nyt poistele joka toista viestiäsi

    seuraavana pvä ylläpito sen tekee en minä olen vaan valittanut ylläpidolle noista apinoista jotka käyttää mun nikkiä.

    Äänestä

  • Cluso627. kirjoitti:

    seuraavana pvä ylläpito sen tekee en minä olen vaan valittanut ylläpidolle noista apinoista jotka käyttää mun nikkiä.

    Voit sitten liittää minutkin siihen tekijäönoikeuksiasi loukkaavien listallesi. Pitäisikö sun pyytää EOK:n sediltä apua tässä vakavassa oikeusturvaloukkauksessa kun et kerran saa apua Suomi4:n ylläpidostakaan? Onko muuten koskaan tullut mieleen rekata tuota uniikkia nimimerkkisiäsi? Samalla voisit perustella näkemyksiäsi, miksi tämä kenen tahansa käytettävissä oleva nimimerkki kuuluisi juuri sinulle anonyymille luonnolliselle henkilölle eikä vaikkapa minulle? Vai tuliko liian pitkiä lauseita tai kysymyksiä ymmärrettäväksesi...

    Johtuskos siitä että Cluso627 näyttäs olevan jo rekattu nimimerkki eli joku on tehnyt vakavan identiteettivarkauden jo aiemmin! EOK kehiin ja asia EIT:een käsiteltäväksi nyt ja heti! Voi harmi kun harmittaa!

    Äänestä

Lääkkeet toimii paremmin kuin aiemmin.. ;-)

Vielä on toivomisen varaa.

Äänestä
  • ja onnea taisteluun KRP:tä vastaan!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Cluso627. kirjoitti:

7;män krp:n poliisia on haasteettuna, kantajana olen minä, mä siis soitin eduskunnan oikeusasiainministeriöön
JUHA HAAPAMEÄLLE ja tiedustelin saanko nostaa sen jutun uudestaan pöydälle.Juha muistikin mut,koska olin käynyt hänen luonaan.Juha sanoi,että voit nostaa sen uudelleen pöydälle ja niin on tehty nyt se koko
isohko juttukonaisuus, on Sisäasianministeriön poliisihallinnossa, josta tulee kuulemma kirjallinen päätös keväällä.Että näin...Annan EOK;n julkaista päätösen Jarmo Juntusen kanssa oli juttuakin taannoin.
Mun erikoispsykologi ihmetteli asiaa kun se tuli ilmi miksi mulla on turvakielto piti selittää kaikki hänelle.
Hänen mielestä 14;toista vuotis urallaan ei ole törmännyt yhtään vastaavaan ja piti minua (SYRJITTYNÄ).
Mä olen siis edelleen avohoidossa ja lääkkeet toimii HYVIN!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu