Kohti lämpimämpää

Hei,

etsin täältä matkaseuraa Kanarian saarille tai Espanjan rannikolle ja myös Egypti voisi tulla kyseeseen. Näistä kohteista olen käynyt vain Kanarian saarilla ja silloinkin yksin. Pimeä vuodenaika väsyttää, joten houkutuksena olisi valita se helpoin matka eli Turusta Kanarialle, mutta myös omatoimimatka tulee kyseeseen. Mielenkiintoa olisi matkailla esim. Marokossa. Eli kiteytettynä etelänmatkalle tekisi mieli tähän "lähelle" ja jos sinulla on hyviä matkaideoita, otan ne kiitollisna mielin vastaan. Matkan ajankohdaksi ajattelin suunnilleen lähtöä joulukuun puolessa välissä ja kestoksi kahta viikkoa.

Olen 50-vuotias luotettava heteronainen. Matkalla nautin auringosta, ulkoilusta, uimisesta ja retkistä sekä nähtävyyksistä. Rannalla en jaksa kauan maata eikä bailaaminenkaan liiemmälti kiinnosta. Matkaseuraksi toivon mieluummin naista. Iälläsi ei ole väliä, mutta toivomuksena on, että jaksat kävellä luontoretkillä ym.

Yhteydenotot postiin: [email protected]
7676
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Marokossa ei ole kovin lämmintä tähän aikaan vuodesta. Ehkä kannattaa ottaa joku äkkilähtö Egyptiin, niitä saa joskus melko halvalla, kunhan vain pystyy lähtemään Helsingistä.

Äänestä

tekis minunkin mieleni lähteä. Käviskö viikon matka joulukuun puolessa väliä ja Inglesiä olen ajatellut, on "helppo paikka" tai sitten tammikuussa kaks viikkoa. Olen reipas kuuskymppinen nainen ja Helsingistä nousisin
koneeseen.

Äänestä
  • Voi kun kaksi viikkoa sopisi mulle joulukuussa olla matkalla ja tammikuussa puhaltaa uudet tuulet.

    Äänestä

Ei vieläkään sopivaa matkaseuraa ole löytynyt henkilöstä, joka voisi kaksi viikkoa joulukuussa olla reissussa.

Turun kentältä pääsee Teneriffalle ja Gran Canarialle muistaakseni noin klo 16:25 lennoilla. Ei siis tarvitse lähteä yön selkään. Helppoa! Sopivia matkoja näkyy olevan 12.12 ja 19.12 lähdöillä 600 eurolla, jolloin saisi olla joulun Teneriffalla. Aikaisemmin on halvempiakin lähtöjä. Siis jaetussa hotellihuoneessa on nämä hinnat.

Voin lähteä myös Thaimaaseen eiku Thaimaahan varsinkin, jos sulla on kokemusta siellä matkustamisesta.

Postia tulemaan: [email protected]

Äänestä

Eikö tosiaan ala löytyä luotettavaa matkaseuraa tavalliselle, vaatimattomalle, köyhälle, akateemiselle naisihmiselle. Haaveena on tehdä matka kesään, nauttia hetkestä ja painella sinne, minne mieli tekee. Matkalukemiseksi olen varannut Patti Smithin kirjan Just Kids.

Kaksi viikkoa siis joulukuussa voisi olla esimerkiksi Kanarialla, Egyptissä tai Thaimaassa.

[email protected]

Äänestä

Matka on nyt varattu. Matkustan ihanalle Gran Canarian saarelle ajaksi 18.12-1.1 ja mieluusti ottaisin matkaseuraksi varsinkin jälkimmäisellä viikolla reippaan, fiksun henkilön. Kiinnostaisi tutustua saaren pohjoisosan luontoon ja vaellella muutenkin.

Yst. vast. [email protected]

Äänestä

moi. olet jo matkan tilannut. matkustatko paljon.
olisi kiva tutustua ja matkustella. itsellä samanlaiset ajatukset
matkatekemisistä. terv. pian 50v nainen
yhteydenotot
[email protected]

Äänestä

Kommentoi aloitusta


joulukuussa kirjoitti:

Hei,

etsin täältä matkaseuraa Kanarian saarille tai Espanjan rannikolle ja myös Egypti voisi tulla kyseeseen. Näistä kohteista olen käynyt vain Kanarian saarilla ja silloinkin yksin. Pimeä vuodenaika väsyttää, joten houkutuksena olisi valita se helpoin matka eli Turusta Kanarialle, mutta myös omatoimimatka tulee kyseeseen. Mielenkiintoa olisi matkailla esim. Marokossa. Eli kiteytettynä etelänmatkalle tekisi mieli tähän "lähelle" ja jos sinulla on hyviä matkaideoita, otan ne kiitollisna mielin vastaan. Matkan ajankohdaksi ajattelin suunnilleen lähtöä joulukuun puolessa välissä ja kestoksi kahta viikkoa.

Olen 50-vuotias luotettava heteronainen. Matkalla nautin auringosta, ulkoilusta, uimisesta ja retkistä sekä nähtävyyksistä. Rannalla en jaksa kauan maata eikä bailaaminenkaan liiemmälti kiinnosta. Matkaseuraksi toivon mieluummin naista. Iälläsi ei ole väliä, mutta toivomuksena on, että jaksat kävellä luontoretkillä ym.

Yhteydenotot postiin: [email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu