koiralla osteosarkooma (luusyöpä)

Joku aina hyötyy näistä kertomuksista.

Kiitos kirjoituksestasi. Minun koirano alkoi ontua noin 1,5 kk sitten. Kuukausi takaperin käytin eläinlääkärillä, ottivat heti röntgenkuvat, koska epäili nivelrikkoa (aiemmin kahdella koiralla ollut nivelrikko). Nivel oli puhdas ja virheetön. Ell oli näkevinään jotakin röntgenkuvasta, mutta ei ollut varma. Diagnoosi oli kuitenkin osteosarkoomaepäily. Sain vahvat kipulääkkeet, josta koira meni avian veteläksi. Annoin vaan kaksi tablettia, jonka jälkeen lopetin morfiinipohjaisten lääkkeiden antamista. Koira piristyi ja rupesi liikkumaan hitaasti. Kolme päivää sitten hän lopetti syömisen ja juomisen lukuunottamatta muutamaa kinkkuviipaletta ja hiukan lämmintä maitoa päivässä. Viimeisen päivän aikana hän vaan ulkona tarpeella ollessain söi vaan lunta. Jalat eivät oikein toimineet ja välillä takapää petti. Tänään on sitten sen päivä jolloin hän pääsee kivuistaan. Surullista, mutta hän eli melkein 12 vuotiaaksi eikä hänellä elinaikanaan ollut sairauksia, joten olen onnekas kun sain viettää 5,5 vuotta hänen kanssaan (hän tuli luokseni 6 vuotiaana). Olen erittäin tyytyväinen, että käyttämäni eläinlääkäriä oli pätevä. Kiitos hänelle.

Osanottoni. Oma koira selvisi kahden varpaan amputaatiolla. Pelko kesti kauan kun saatiin terveen paperit. Leikkaus harvoin poistaa tuota pahaa tautia, meillä oli onni matkassa.

Minun rakas sekarotuinen hurttani alkoi ontua lopputalvesta. Epäilin ensin syyn olevan jälleen jumissa olevissa selkälihaksissa, kuten aikaisempana vuonna kertaalleen oli, mutta kuitenkin nyt ontuminen oli erilaista. Koirani ei laskenut toista takajalkaa maahan ollenkaan, aivan kuin jalka olisi kokonaan tunnoton. Hieroja kävi kotona hoitamassa koiraa ja totesi selän hyväkuntoiseksi. Seuraavaksi suuntasimme lääkäriin, sillä edellisenä vuonna koirani oli kuvattu varmuuden vuoksi nivelrikon poisrajaamiseksi, joten nyt meillä oli vanhat, täysin puhtaat kuvat johon verrata nykyhetkeä. Aika pysähtyi, kun lääkäri laittoi polvikuvan valotaululle ja kuiskasi hoitajalle "Osteosarkooma. Hae muut lääkärit." Klinikan henkilökunta tuli kaikki vahvistamaan diagnoosin, syöpä oli tuhonnut koirani reisiluun. Etäpesäkkeitä ei onneksi ollut, mutta en jäänyt odottamaan, että koirani kärsii. Viikon se sai syödä ihan mitä halusi (ja se muuten söi ja paljon) ja läheiset kävivät hyvästelemässä karvakaverin. Viikkoa vaille 9 vuotiaana Gamma nukkui pois omassa kotonaan, rakkaiden ympäröimänä. Ikävä ei hellitä koskaan.

voi ei, paljon voimia sinne.. suosittelen kumminki odottamaan ennen kuin tekee sen lopullisen päätöksen. mulle ell näytti yhden toisen koiran röntgenkuvat jolla oli diagnoosi kans luusyöpä mutta oliki ollut just tuo luuydintulehdus. tämän kyseisen koiran ja minun koirani röntgen kuvat olivat täysin samalaiset,niinpä minäki uskottelin itselleni että ei koirallani voi olla luusyöpää ja niinkauan jaksoin toivoa että rakas ystäväni paranee kunnes meni niin huonoon kuntoon että ei ollu enään vaihtoehtoja ku päästä ikiuneen :/ mutta parhaitenkoirasi tunnet ja tiedät milloin on aika päästää ystävä pois! ja ainahan nämä nuorten koirien lopettaminen tuntuu pahalta ku ois elämä vasta edessä..

Kuulostaapa pelottavan tutulta nuo diagnoosit,joita koiranne ovat saaneet..
Mun koiralta on kuvattu selkä ja lonkat, reilu vuosi sitten, ei mitään vikaa.. Ell.lääkäri ajatteli lihasten olevan jumissa, kävimme hierojalla pari kuukautta, ja välillä auttoi, välillä oli huonompi.. Takapäähä ei ole antanut koskea pariin vuoteen, ja on nyt kesän aikana alkanut kompuroida takajalkojen kanssa.. ei enään juokse muiden koirien kanssa, vaan varoo kokoajan muita ja erityisesti takapäätä..
Oma el.lääkärimme ei vikaa ole löytänyt ja ilmeisesti olisi aika viedä toiselle, ettei tarvisi antaa koiran kärsiä, kun koirasta kuitenkin näkee ettei ole kunnossa ja itsekkin sen ilmeisesti tietää..
Koira on nyt neljä vuotias ja n.1,5vuotiaasta rampattu jatkuvasti jos joidenkin oireiden takia, ensin kaikki mahd. allergiat ja nyt n.1,5vuotta ollut tällaisia oireita, jotka pelottavasti kuulostavat samoilta, ja koiran tila hunonee koko ajan, mutta lekurit ei vikaa löydä..

Koira on siperianhusky uros n.25kg.. Saattaahan olla, että on jotain muutakin, mutta kävi vain mielessä, kun oireet niin saman kaltaisia kuin tällä on..

Viimeksi otettiin verikokeet, kilpirauhaset ym. tutkittiin ja taas kortisonia kehiin, kun vikaa ei löytynyt.. Olen niin kyllästynyt kun kellään ei ole mitään neuvoja ja eläinlääkäritkin vaan hoitaa oireita, eikä kellään tunnu olevan halua tutkia, että mistä ne oireet on lähtöisin..

Meillä myös 4.v kultainennoutaja alkoi ontumaan tassuaan. Kuvattiin ja diagnoosi oli venähtänyt nivelside hoitona lepo ja tulehduskipulääkkeet.
Tassu vain paheni joten kuvattiin toisen kerran n. 2 viikon kuluttua ja sanottiin että murtuma. Aika ortopedille jalkaleikkaukseen jossa oli tarkoitus poistaa murtuneet osat tai jäykistää jalka. Tässäkin vaiheessa lääkäri ihmetteli sitä ettei osattu sanoa missä jalka on murtunut vaan se oli pikkuhiljaa mennyt.

Jotenkin kummassa siinä sitten huomattiin että koiralla oli epämääräinen patti suussa joka tutkittiin ennen leikkausta ja kasvainhan se oli leukaluussa. Keuhkot oli täynnä pesäkkeitä ja ranteessa oleva murtumakin sitten oli myös syöpä. Kuvissa näkyi selvästi harmaita luita mutta ei kukaan niistä sitä osannut sanoa. Onneksi kuitenkin huomattiin tuo juuri ennen jalkaleikkausta. Me jouduimme lopettamaan koiran tuolla samalla reissulla yhtään siihen valmistautumatta ja kylläpä jysähtikin pommi. :( Surullisen lyhyeksi jäi meidän taival.

Kiitos aloittajalle ja muille tästä ketjusta. Minulle ei lääkärit puhuneet kuin kasvaimesta, osteosarkooman löysin tänään netistä ja asia selveni paljon. Tuosta on kolme päivää ja tässä vieläkin vähän ihmettelen mitä oikein tapahtui?

kyllä sitä mietti itekki just tuota että mitä oikein tapahtu ku täysin terve ja nuori koira alkoi ihan yhtäkkiä ontumaan vaikka edellisenä päivänä ei ollut vielä mitään :/ ikävä on vieläki kova, mutta nyt on koiran "velipoika" mulla täällä temmeltämässä. toivotaan että tämän kans käy hyvin :)

Näyttää olevan vanha ketju tämä mut ajattelin nyt kirjottaa jos joku tietäis paremmin. Eli koirani alkoi tasan viikko sitten ontumaan vej. Ontuminen alkoi ns."tyhjästä" eli kun tulin kotiin huomasin koiran ontuvan ja pitävän tassua jatkuvasti ylhäällä seistessä, istuessa ... Tänään käytiin eläinlääkärillä ja jalka kuvattiin, kuvista ei löytynyt mitän mutta lääkäri ei osannut sanoa mikä jalassa voisi olla. epäili siis ihan venähdystä mutta tästäkään ei ollut varmaa tietoa... Antoi tulehduskipulääkkeet 2 viikoksi ja sanoi jos ei niillä parane niin täytyy soitella uudestaan. Mitä mieltä olette, kun koira on kuitenkin viikon verran tassua nyt ontunut, voiko kyseessä olla venähdys vai jokin muu, mikä? Jalassa ei näy mitään ja liikkuu normaalisti, eikä koira varo jalkaa esim. ulkona vapaana juostessa. Ainoastaan kotona sen huomaa ja kun koira kävelee huomaa myös ettei astu tasaisesti kaikilla jaloilla. Itseä mietityttää että jos onkin kyse jostain muusta kuin venähdyksestä... Olen miettinyt että menisin röntgen kuvien kanssa toiseen eläinlääkäriin kysymään niiden mielipiteitä asiasta. Koira ei myöskään syö samaan tapaan kuin ennen, annan kerran päivässä ruokaa ja siitäkin noin puolet jäänyt syömättä?! On kuitenkin myöhemmin syönyt ne kun on aina olllut todella ahne joten varmaan ns."pakosta" syö ne...

Oma leonberginkoira kuoli luusyöpään myös... alkoi ontua jalkaa ja vietiin eläinlääkäriin hän osasi laittaa koiramme röngtenkuviin joissa selvisi luusyöpä.
Koiralle annettiin jotain lääkkeitä mutta kuukauden käynnin jälkeen syöpä oli levinnyt entisestään.Koiran lääkitystä tehostettiin mutta parin kuukauden jälkeen kävelemisestä ei meinannut tulla enää mitään.Oli tehtävä se raskain päätös.

Tänään meille jysähti tietopommi. Tyttäremme koira, jota olemme hoitaneet, käytettiin eläinlääkärissä juuri ontumisen ja tassun varomisen takia. Etutassua pitelee ilmassa seisoessaan ja istuessaan. Pari viikkoa on ollut selvästi havaittavissa, mutta jo aiemmin varotellut. Eilen alkoi ontua silminnähden. Tämä eläinlääkäri sanoi suoraan, että on kaksi vaihtoehtoa, joko pehmytkudosvaurio tai luusyöpä. Koira on 10 v. ja labradorin ja dalmatialaisen sekoitus. Koira on muuten ollut aina hyvin terve.
Saatiin särky- ja tulehduskipulääkkeet ja lääkäri sanoi, että jos särkylääkkeet auttavat, se ei ole luusyöpää. Mutta teillä muilla näyttää olleen kokemusta siitä, että se ei välttämättä ole niin, vaan että syövänkin kivut saattavat hellittää lääkkeillä?
Lääkäri sanoi että viikon parin sisällä uusiin röntgenkuviin ja jos kuvissa havaittu tummentuma on edennyt, olisi parempi saattaa koira lepoon. Kyseinen kohta on olkanivelen yläpuolella. Nyt sitten odotellaan ja katsellaan, miten alkaa lääkkeet auttaa vai paheneeko ontuminen.

No kyllä meillä alkuun vaikutti lääkkeet vaikka syöpä olikin ainakin luulen nii ku koiran vointi aina silloin parempi ku lääkkeet oli mutta kyllä se loppuajasta siltä vaikutti että ei lääkkeetkään enää vaikuttanu tai mistä sitä tietää mulle sillo eläinlääkäri sano että kultaisellanoutajalla on korkea kipukynnys eikä niin helposti kipua näytä vaikka olis kuinka kipeä :/

Kiitos kirjoituksestasi. Ymmärrän, että ikävä on varmaan suuri. Osteosarkooma, eli luusyöpä on vaan niin viheliäinen tauti, ettei siihen ole mitään parannuskeinoa. Ainut mahdollisuus on sairastuneen raajan amputointi, mutta siinäkin parantumisen mahdollisuus on todella vähäinen. Tämä syöpä tyyppi nimittäin lähettää jo varhaisessa vaiheessa etäpesäkkeitä mm. maksaan ja selkärankaan. Kun sairaus todetaan on usein enää viikkojen tai kuukausien kysymys milloin koira joudutaan lopettamaan. Usein koira jää jo toteamisvaiheessa eläinlääkärin pöydälle ja vaivutetaan ikiuneen. Siksikin tämä tauti on kauhea, koska loppu tulee niin äkkiä. Ei jää aikaa hyvästelyihin ja ennakoivaan surutyöhön. En ole vielä koskaan kuullut koirasta, joka olisi tästä taudista selvinnyt. Jos jollakin on koira, joka on luusyövästä parantunut, niin olisi hienoa kuulla siitä tällä palstalla. Elämä jatkuu ja Mossen jälkeen meillekin on tullut uusi koira, joka on aivan ihana, muttei se Mossen muistoa ja ikävää haalenna, eikä pidäkkään. Nyt vain menettämisen pelko on kokoajan enemmän läsnä ja jokaista ontumista tms. säikähtää enemmän, kuin aiemmin. Mukavaa kevättä kaikille ja jaksamisia tämän sairauden parissa kamppaileville.

Noin tunti sitten jouduimme nukututtamaan rakkaan ystävämme ikiuneen osteosarkooman vuoksi. Suru on suunnaton, ainoa lohtu on ettei koiralla ole kipuja.

Osanottoni. Nyt hän on muistoissa lähellänne.

Osaanottoni, kivut ovat varmasti poissa. Ikävän määrää ei voi mitata, mutta jossakin vaiheessa se muuttuu muistoiksi. Kanna niitä muistoja mielessäsi kultaakin kalliimpina. Niin minäkin teen. Kun koirani oppii uutta, tai jokin ilme, ele... muistuttaa menneestä rakkaasta (Mossesta) ajattelen, että ilman Mossea minulla ei olisi tätä uutta ystävää, mutta kuitenkaan se ei koskaan korvaa edeltäjäänsä, eikä pidäkkään. Silti, kait jokin johdatus toi meille tämän ihanan ja aivan (melkein) itsestään kouluttautuvan koiran, joka parhaalla mahdollisella tavalla auttaa meitä eteenpäin. Ei korvaten, vaan uudistaen elämäämme ilman edeltäjäänsä Mossea.
Tuska tuntuu, mutta elämä voittaa!
Kaikkea hyvää toivottaen. t. mamma

Olen itse aina pitänyt ohjenuorana seuraavaa lausetta:

"Ihmisen tulee rakastaa koiraansa niin paljon, että armahtaa sen kun on aika."

Eli älkää pitkittäkö väistämätöntä, tehkää raskas päätös riittävän ajoissa. Tässä vielä tuntemattoman runoilijan kaunis runo kaikille rakkaan lemmikkinsä menettäneille:

"Nousin selkään pyrstötähden,valona maahan kulkemaan.
Älä sure, että lähden, sydämees jään asumaan.
Täältä takaa tähtitaivaan häntääni mä heilutan.
Elämän mä elin parhaan, Sua aina rakastan:"

Voimia ja kaikkea hyvää teille.

Kiitos paljon teille jotka otitte osaa suruuni! Vain sellainen ihminen, joka on omistanut rakkaan, uskollisen ystävän ja sen menettää, tietää ne tunteet! Nyt minulla on kaksikuukautinen karvaturri tuossa varttumassa, mutta ei todellakaan korvaamassa menetettyä ystävää. Muistot minulla on talletettuna sydämen sopukoihin!!!

Hei taas!
surullisin mielin tälle palstalle palaan, mutta ilolla huomasin, ettei uusia käviöitä ole. Se tarkoittanee, ettei meitä ole montaa joiden koiria ko. sairaus vaivaa. Valitettavasti taidan olla väärässä, he eivät vain ole löytäneet tälle sivustolle.

Mossen jälkeen ottamamme koira Remu alkoi tänään ontua vasenta etujalkaa, mitään syytä siihen ei löydy. Koira ei halua astua tassulla, mutta tunnustelemalla tassussa ei ole mitään piikkiä tms. vikaa. Huolestuneena odottelen huomista ja tulevaa lääkäri käyntiä. Eihän kellään voi olla niin huono tuuri, että toisellakin koiralla olisi sama sairaus?!?!"Ei voi, en ainakaan usko sitä!!
T. Mamma

Hei taas.
Remun vamma osoittautui luultavasti ampiaisen aiheuttamaksi! Meiltä kotonta löytyi iso ampiainen (elossa) joulukuun eka päivänä, oli jostain vintiltä kai tänne kömpinyt! Nyt Remu ainakin juoksee ihan normaalisti ja kaikki on ok. Mutta AMPIAINEN marras-joulukuussa!? Ei ihan ensimmäisenä tule mieleen!
"Piituni pieni" Osaanottoni. Koirallesi kävi aivan samalla lailla, kuin Mosselle, kävellessä luu murtui. Uskon, että vanhalle koiralle eutanasia oli ainut ja paras vaihtoehto, koska mielestäni se oli paras vaihtoehto Mossellekin. Mosse painoi silloin n. 46 kg ja oli vasta vähän yli vuoden. Perimästä tietäen, Mosse olisi kasvanut noin 50-60 kg, kun massaa olisi tullut. Ei sen kokoinen koira olisi elänyt onnellista ja hyvää elämää kolmella jalalla ja syöpähän oli ilmeisesti lääkärin mukaan levinnyt jo muuallekin. Voimia kaikille, jotka tämän pirullisen sairauden kanssa kamppailette!!

Meillä todettiin luusyöpä eilen vasemmassa eturanteessa luusyöpä. Elämäni kauhein päivä =( Elinaikaa annettiin jokusesta viikosta pariin kuukauteen. Tultiin kotiin.
Eilen ontu hieman, yö oli helvettiä, kun ei koiralla hyvää asentoa ja kipuja. Eutanasia aika varattiin aamulla. Tänään tanskandoggimme Luna, pääsi tähdeksi taivaalle <3

Sen verran pitää omistajan olla hereillä tuon diagnoosin kanssa,että päästää koiransa pois eikä jää odottelemaan oireiden pahenemista.Kipu on oikeasti todella kova eikä koira pysty kertomaan sitä.Koska taudin ennuste on toivoton niin vaikka miten raskaalta tuntuu niin parasta on päästää rakas heti pois.Tuskin kukaan tahtoisi esim. itse katkaista koiransa jalkaa ja vasta sitten viedä se lääkäriin.Syöpä syö luun niin hauraaksi nopeasti,että poikkimeneminen voi tapahtua milloin vaan.Kun koira alkaa ntumaan niin viekää ortopedille,sieltä saa varmimmin nopeasti diagnoosin.

Pitkän tauon jälkeen palasin takaisin tähän keskusteluun, jossa kerroin Mossen osteosarkoomasta ja siitä kuinka perheeseemme tuli myöhemmin uusi koira Remu. Ikävästi kävi Remunkin kohdalla. Remulla todettiin 4-vuotiaana imusolmukesyöpä, joka oli levinnyt. Sekin syöpä vei koiran todella nopeasti. Eläinl. sanoi kaksi kuukautta, mutta me saimme nauttia Remun läsnäolosta vielä melkein viisi kuukautta. Nyt meillä on taas uusi koira. Mietin, että oletin Mossen ottaessani sen elävän lähemmäs 10-vuotta, mutta nyt meillä on jo kolmas koira, Rommi. Ajattelin leikkuuttaa Rommin, koska se on iso koira(sakemannia, malamuuttia ja laumanvartiaa) ja olisi ehkä myöemmin helpompaa leikatun kanssa. Kun tutkin asiaa, huomasin, että suurilla uros koirilla luusyövän riski on 3-4 kertainen, jos koira kastroidaan alle 1-vuotiaana. Sukupuolihormoonit vaikuttavat luumassan tihe
teen. Tätä en tiennyt. Mosse oli vaille 9 kk, kun se leikattiin. Tämän tietäen odotan mielelläni Rommin kanssa reilusti yli 1-vuotiaaksi, jos leikkuutan ollenkaan.
T. Mossen mamma

Olen kiitollinen, että löysin muidenkin koiranomistajien tarinoita Osteosarkoomasta, vaikka tauti onkin niin viheliäinen ja koiraperheeseen surun tuova.
Huomasin kertomuksista, että suurimmalla osalla koirista oli todettu luusyöpä ensisijaisesti alkujaan raajojen alueella (toki etäpesäkkeitä ym. muuallakin).
Omalla 3,5-vuotiaalla Cane Corsollani totesin noin kuukausi sitten, että hän pitellee otsa-aluettaan tavallista hieman enemmän kurtussa ja tunnustelin aluetta jossa tuntui hentoinen kohouma, maksimissaan aluksi parin kolmen millin korkeusluokkaa, halkaisijaltaan ehkä 2 cm. En kiinnittänyt asiaan huomiota kuitenkaan sen suuremmin. Ajattelin, että ehkä olisi saanut hyttysen tai mehiläisen pistoksen ja annoin varmuuden vuoksi kyytabletit ja ajattelin, että alue rauhoittuu. Patti ei kuitenkaan siitä hävinnyt, vaan alkoi silminnähden kasvaa lähes päivittäin havaittavaa vauhtia. Tuntuma kädenalla tuntui nyt oudolle - kovalle ja luumaiselle, ei pehmytkudosturvotukselle laisinkaan. Tässä vaiheessa tutkin internetiä ja ainoa jonka löysin tämäntyyppisen oireen syyksi oli Osteosarkooma. Joten sillä epäilyllä varasin eläinlääkärin mitä pikimmiten. Siellä eläinlääkärin kommentti oli hämmästynyt: "Sehän on luumaista, ei pehmeä laisinkaan". Tässä vaiheessa patti oli kasvanut jo huomattavasti suuremmaksi kuin löytöhetkellä. Mukaan tulivat kipulääkkeet.
Uusi aika ja erikoislääkäri toimimassa puoltatoista viikkoa myöhemmin (nyt havaintohetkestä oli noin 1 kk), jolloin patti taas jälleen selvästi suurentunut (kokoluokkaan noin 3 cm korkea, halkaisija noin 4,5 cm) . Nyt eilen otettiin sekä keuhkokuvat ja kallonkuvat röntgenillä sekä koepala kallosta. Päälle antibiootit ja kipulääkitys. Heräämössä olevan keskustelun yhteenvetona oli lääkärin kylmäävä arvio siitä, että oireet ovat luusyövän aiheuttamia. Kuvat antoivat puhtaat keuhkonäytteet (ei vielä etäpesäkkeitä), päänalueen patin kasvu taasen tiheää uudisluutuotantoa kallon ulkopuolelle, mutta ei kallon sisäpuolelle. Koepala lähetettiin patologille tarkempiin laboratoriotutkimuksiin (tulos noin 2-3 vkoa). Loppukeskustelussa käytiin vielä läpi sitä kuinka omistajana minun tulee seuraavaksi varautua miettimään mitä suurimmalla todennököisyydellä koirani eutanasiaa ja sen ajankohtaa. Minulle oli tärkeä myös varmentaa milloin koirani on sellaisten kipujen alla, että eutanasia on tehtävä asap. Päätimme lääkärin kanssa odottaa kuitenkin lopullista labravarmistusta asiaan...
Tähän asti koirani on ollut kuin aina ennenkin - superpirteä, leikkisä, iloinen, syö hyvällä ruokahalulla, haluaa rapsutuksia ja läheisyyttää. Ja sama linja jatkui jo muutamien tuntien jälkeen eilen operaation jälkeen kotosalla, vaikka olikin tikit ja tötterö päässä. Itkin loppuillan silittäessäni koiraa... en ollut valmis tähän. Ihana koirani oli omasta mielestäni vielä liian nuori tähän huonoon onneen.
Rakastan koiraani suuresti ja tiedän, että lähdön ja luopumisen hetki on lähellä. Kuten ystäväni sanoi minulle lohdutukseksi, niin koira ei tunne sitä lopun hetkeä eikä kipua siitä kun se vaipuu lopulliseen uneen. Sen surun kannamme me omistajat ja sen kanssa meidän on elettävä ja pystyttävä toimimaan kun on oikea hetki, koiraamme säästäen.

Meidä etana eile kuoli sen nimi oli terska :-DDDD

Pelokkaana ja murtunein mielin teidän kirjoituksianne luen. Koirani (46kg) on jonkin aikaa ontunut ajottain vasenta etujalkaansa. Eilen ontuminen paheni ja tänään usein pitää jalkaansa istuessaan ja seisoessaan ylhäällä. Ei juurikaan varaa jalkaansa. Koiramme on 3v4kk ja minulle erittäin rakas. Meillä on toinenkin saman rotunen 2v nuorempi koira, mutta en ole saanut siihen samanlaista tunnesidettä kuin tähän vanhempaan. Huomenna varaan ajan ell ja toivon, että kyse olisi jostain muusta harmittomasta. Raskain mielin tämä loppu ilta vietetään, pelko mielessä. Mikäli pahin mahdollinen diagnoosi todetaan, tuskin tulen rakkaan koirani kanssa takaisin kotiin. Sydän itkien päästän rakkaan pois, en halua sen kokea yhtään enepää tuskaa, jos mitään ei loppu pelissä ole voitettavissa.

Tänään on se päivä, kun minun matkani on kuljettu loppuun.
Olen sairas ja voimani ovat ehtyneet, älä siis pyydä minua jaksamaan pidemmälle, vaan pidä minua sylissäsi ja kerro minulle kaikista yhteisistä vuosistamme.
Silitä turkkiani niin kauan kunnes olen kulkenut rajan yli ja sydämeni on sammunut.
Muistele minua mutta älä takerru minuun, vaan jatka eteenpäin.
Kun aika koittaa, kohtaamme jälleen, emmekä eroa enää koskaan.

Kauhea sairaus on osteosarkooma kun mitään ei ole tehtävissä. Se iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta ja etenee kuin pikajuna.

Koira on ihmisen paras ystävä. Se ei välitä oletko köyhä vai rikas, tyhmä tai viisas, ruma taikka kaunis.
Sille olet aina ainutlaatuinen. Se rakastaa sinua juuri sellaisena kuin olet.

Se ilahtuu aina nähdessään sinut, oli sitten huono päivä tai ei.
Koira on uskollinen ystävä, joka ei hylkää koskaan.
Kun sen aika viimein koittaa, sinut se ikuisesti muistaa.

Meillä meni pari vuotta sitten 8v pystiffi luusyöpään. Paljon hoidettiin ja tutkittiin ennen kuin lohduttomat kuvat otettiin. Alkujaan ell piti selkäjumina ja lääkkeillä parani hetkeksi. Seuraavaksi akupunktio auttoi selkään. Kun kuvat otettiin ei siinä enää mitään ollut tehtävissä ja päästettiin tyttö pois.

Nyt toinen tyttö oireilee oudosti ja pelko hiipii taas. Ontuu etupäätään ihmeellisesti. Molempia jalkoja vuorotellen. Yksi aamu vain ilman syytä meni tosi kipeäksi ja kohta ei enää pääsyt ylös. Ell totesi selän ja lapojen olevan tosi kireät. Pientä tulehdusta jossain. Kipulääkekuuri ja kotiin. Fysioterapiaa saaanut pari kertaa sen jälkeem. Välillä oli jo ok kunnes pääsi pihalla irti juoksemaan ja vähän sen jälkeen taas ontui. Kipulääkettä muutama päivä ja nyt muutama päivä oltu ilman. Tänään oli tosi hyvä päivä. Eilen lenkillä vähän arkoi tassu, mutta lumipaukku oli siellä. Tänään meni tosi reippaasti. Illalla taas lähti liikkeelle ontuen, mutta liike puhdistui hetken päästä... En tiedä oikein mikä voi olla ja pelottaa ihan perhanasti... Vasempaan jalkaan tuntuu enemmän painottuvan. Aamulla soitto ortopedille...

Palailen vielä tuohon meidän tilanteeseen. Tämä on vanha keskustelu, mutta aina joku tätä aihetta valitettavasti etsii ja surullisia uutisia monen kohdalta kuuluu tulevan.

Meillä on käyty nyt lääkärissä useamman kerran ja kolmella eri lääkärillä. Kaksi näistä ortopedia. Jokainen on antanut arvioksi lihasjumin ja se on kyllä looginenkin. Kestää vaan aika pitkään, mutta toisaalta kaikki on käskeneet koiraa liikuttamaan. Nyt on pari päivää ollut levossa ja vähän parempi ollut. Viimeisellä käynnillä otettiin pyynnöstämme kuvat lähes koko koirasta ja mitään vikaa niissä ei ollut. Lihakset on lavan kohdalta todella kipeät ja välillä pään laskeminen vaikeaa. Ensi viikolla on aika fysioterapiaan ja siitä viikon päästä osteopaatille joka uskoi voivan auttaa koiraa.

Toivo elää siis, että tämä vaiva olisi tällä kertaa parannettavissa. Lihasjumeista löysin pari hyvää artikkeliakin netistä joissa kyllä kaikki täsmäsivät. Aiheuttajia on meidän kohdalla:
Yksipuolinen liikunta remmissä (ristisideleikkauksen jälkeen on pistetty koira pumpuliin, valitettavasti)
Pelokas ja stressaantunut koira (tämä on kodinvaihtaja joka pelkää kaikkea)
Kulmaukset epäsymetriset (ristiside leikattu, polvien asento ihan erilainen)
Vetää remmissä
Kylmät ja kosteat kelit

Yritän vielä palailla tänne kertomaan kuulumisia tästä tilanteesta, mutta toivo elää vielä kun kuvista ei löytynyt mitään muutoksia...

Meidän rakkain 3.5 vuotias petit brabanchon jouduttiin eilen päästämään ikiuneen. Sattuu niin sairaasti, ei mitään järkeä.

Neljä kk sitten alkoi satunnaisesti ontumaan jalkaa, jolloin käytiin röntgenissä ja ontuminen laitettiin lonkkien kehityshäiriön ja lievän nivelrikon piikkiin. Oikean takareiden röntgenissä ei vielä näkynyt muutoksia. Käytiin akupunktiossa ja tehostettiin kaikkia niveltehoaineita apuna nivelrikkoon. Ontuminen palas, kun lääkekuuri loppu ja parin viikon päästä jatkui myös lääkkeen alaisena, eikä enää sen koommin käyttäny oikeaa takajalkaa. Kuitenkin toi lelua, lenkillä kulki enimmäkseen iloisena ja hyppäsi itse sohvalle. Käytiin fyssarilla, joka sanoi ettei voi johtua lonkasta, oireet ei täsmää nivelrikkoon eikä nivelrikon kuuluisi pahentua niin vauhdilla. Ohjas meidät ortopedille, kenelle mentiin kaksi päivää sitten asenteella "nivelside poikki, leikataan ja kotiin kuntoutukseen." Löytyikin paha luusyöpä reisiluusta, joka oli jo jossain kohtaa murtanut koko luun. Oli pakko päästä samoilla nukutuksilla ikiuneen, ei sitä voinu enää herättää niihin omiin kipuihinsa. Kivut siirty vaan meille 😪

Kiitos tästä ketjusta, saimme edes vähän lohtua muista saman kokeneista

Minäkin haluan kiittää tästä ketjusta, vaikkaa kyyneleet valuvat pitkin poskiani.
Olkaamme onnellisia siitä, että olemme saaneet nauttia edes hetken rakkaimmastamme.

Meillähän on ollut ilo kokea jotakuta, varmaan koiraa, on yksi tärkeimmistä elämyksistämme, rakastamaan, joten elämällämme on joku tarkoitus.

Imisellä, joka ei pidä eläimistä, puuttuu yksi luojan antama tunnen ihmisiä, joilla ei ole tunteita lainkaan. Luoja on ohittanut heidät ja jättänyt tunteita ilman, vaikka uskonkin, että heillä saattaa olla helponpaa, kuin ihmisillä, jotka elävät sydämellään. En vaihtaisi paikkaa heidän kanssaan.

Varmasti hyötyy. Itselläni terve saksanpaimenkoira löytyy alakerrasta makuullaan niinkuin aina mutta ei nousekaan ylös. Samalla viikolla käytetty lääkärisä 3 kertaa, ei syö ja on väsynyt ja ei ollutemielenkiinnoton kaikkeen. Vähän ontuu toista jalkaansa. Oisiko se syy, ei löytynyt.

Viimeinen kerta lääkäriin oli torstaipäivä. Silloin koiralla oli kuumetta ja sanoin lääkärille että perä heittää. Hän pyysi minua taluttamaan sitä lääkärikeskuksen edessä mutta eihän se juuri silloin sitä tehnyt.

Saatiin lääkkeitä kotiin joita esim. antibiotti en kerennyt väkisin tunkea sen kurkkuun kuin kerran. Seuraavana aamuna olisi ollut seuraava.

Tulin alakertaan klo 7, töihin piti lähteä. Koira makasi vakioaamupaikallaan välioven edessä silmät auki mutta ei noussut ylös kuin yleensä kun ulos olisi pitänyt mennä.
En kiinnittänyt heti siihen sen enempää huomiota vaan ohimennessäni paijasin sitä ja menin vessaan.
Kun tulin sieltä ei koirassa ollut tapahtunut mitään muutosta. Edelleenkään se ei reagoinut mihinkään vaikka olin jo hihna kädessä että mennään. Töninkin sitä vähän ja yritin puheellani innostaa ylös mutta ei mitään.

Sitten tajusin että koira ei vaikka silmät ovat auki ole tässä maailmassa. Huusin miehelleni yläkertaan että koira äkkiä pieneläinklinikalle . Hän pani vaatteet päälleen ja ajoi auton rapun eteen, kantoi koiran takaluukuun ja sitten lähdettiin.
Koira oli koko matkan vaiti jja paikallaan kunnes Kulosaaren kohdalla mieheni haki pensaa. Silloin koira nosti heikosti päätään ja se olikin viimeinen kerta kun näin että se liikkui.

Tuo mainitsemani kelloaika siellä kotona on väärin koska olimme pieneläinklinikalla (silloin vielä Hämeentiellä) tasan kello 7. Soitin kelloa koska heidän ovensa oli kiinni. Pian tuli ihminen jolle kerroin pääpiirteittäin jutun ja he toivat kärryt auton viereen johon koira siirrettiin.

Annoin kaikki tiedot sinne minne pitää j meille sanottiin että voimme mennä kotiin, soittavat sitten. Halasin koiraa siinä kärryillä jonka silmät olivat edelleen auki mutta muuten sillä ei karvakaan värähtänyt. Tiesin näkeväni sen viimeistä kertaa.

Kello oli noin 12.30 kun pienklinikalta soitettiin. Olivat olleet viemässä koiraa röngteniin mutta se kuoli matkalla. Ajan päästä selvisi mikä koiran diagnoosi on. Se oli verisyöpä.

Hei. Toissa iltana jouduin tekemään elämäni vaikeimman päätöksen, rakkaan tiibetinspanielin WIIVIN 6 vuotta kohtalosta. Sunnuntai aamuna huomasin pienen patin oik alaleuassa ulko syrjällä, joka aristi. Edellisenä päivänä ei oo ollu sitä pattia. Maanantai aamuna vein eläinlääkärille, hän epäili että, onko hampaan juuresssa niin paha tulehdus että, paise on tullut siitä. No, alaleun sisäpuolella kielen alla oli 2pattia lisää, jotka veresti kans. Joita ei oltu huomattu, kun oli kielen alla niin hyvin piilossa. Epäili jo myös kasvainta. Otti ohutneula näytteen, se oli epäselvä veren takia. Tiistaina eläinklinikalle, röntgen kuviin, josta tipahti pommi. Pahanlaatuinen, agressiivinen luu syöpä, joka on levinny räjähdysmäisesti, joka oli syöny ison osan leukaluusta jo pois, 3 hammasta kellui siinä kasvain mössössö, poski hampaan oli osittain jo tuhonnu pois. Oli saanu hengitys vaikeuksia siinä nukutuksessa ja sieraimista tullu jotain nestettä. Lääkäri sanoi että, todennäköisesti on keuhkoissa jo etä pesäkkeet. Eikä mitenkään ollu sairas, söi ja joi normaalisti. Lauantainakin kävi tyttäreni kanssa pitkällä lenkillä. Oli se wiivi, mikä se oli aina ollutkin, saatiin se aikuisena, eikä kerinny olla meillä kun 1 vuosi ja 3 kk. Oli niin mieleinen ja viimmesen päälle ihana, puhetta vailla vain oli. Päätöksiä piti tehdä äkkiä, että ei herätetä enää nukutuksesta, koska jokainen tunti ja päivä olis ollu vaan kärsimystä.......kipuja on varmasti ollu jo ennemmin, mutta ei ole niitä näyttäny. Rakas Wiivimme nukutettiin siinä pois.....pideltiin tyttäreni kans tassusta ja silitettiin viimeiselle matkalle itkun kans....mutta niinkuin yks pojistani sanoi että, rakkautta on päästää se kärsimästä pois....koti on nyt tyhjä ja suru sanoin kuvaamaton....pieni koira jolla oli valtavan suuri paikka meillä, mutta vimppu niinkuin sillä oli lempi nimi elää meidän sydämessä ikuisesti ja ne ihanat muistot, mitkä jätti jälkeensä. Se tuntuu niin väärältä, kun oli vielä niin nuorikin, mutta milloimpa se elämä on reilua... ei milloinkaan.......

Vaikka tämä onkin vanha aloitus, halusin kirjoittaa tänne. Itse luin tätä keskustelua sydän kurkussa, kun olimme menossa eläinlääkäriin koiran takajalan ontuman takia. Sinä päivänä sain myös ensimmäisen paniikkikohtaukseni. Meidän koiran kohdalla kyse oli eturistisiteen repeämästä, jonka oireiden kirjo on samantyyppinen, kun täälläkin on mainittu. Jollekin täällä oli kerrottu, että se on syöpä, jos kipulääkkeet eivät tehoa. Ei se ihan näinkään ole, tulehduskipulääkkeet eivät välttämättä poista varsinaista ontumaa, esim. juuri eturistisiteen repeämän tapauksessa, mutta rauhoittavat nivelensisäistä tulehdusta. Jos olet huolissasi koiran takajalan ontumisesta ja luet tätä, älä panikoi, kyseessä ei välttämättä ole osteosarkooma, esimerkiksi juuri eturistisiteen repeämä on merkittävästi todennäköisempi. Huom. Välttäisin kuitenkin koiran liian aikaista sterilointia/kastrointia (ainakaan alle vuoden ikäiselle tehtyä), sillä useiden tutkimusten mukaan alttius monenlaisille ortopedisille ongelmille ja syöville (myös osteosarkoomalle) moninkertaistuvat! Lisäksi suosittelen menemään suoraan ortopedille kaikissa koiran nivelvaivoissa! Yleiseläinlääkärit eivät välttämättä osaa diagnosoida esim. osittaista eturistisiteen repeämää. Tsemppiä kaikille parhaan ystävänsä menettäneille ja kaikille, joiden koira ontuu, toivottavasti koiranne tulee kuntoon!

Meillä 11,5 vuotta ja sama edessä. Kiitos,että jaoit.

Meillä bokseri molemmat eturistisiteet leikattu kahden vuoden sisällä.
Toinen leikkaushaava tulehtui leikkauksen jälkeen, kului n.1 vuosi ja koira alkoi ontua jalkaa uudelleen käytiin ortopedillä sai metcamia joka auttoi koska koiralla todettiin myös nivelrikkoa noiden leikkauksien yhteydessä.
Meni pari kuukautta ja jalka niin kipeä että ei sillä varaa , uudestaan lääkäriin ja röntgenissä todettiin luusyöpä.
Lääkkeeksi metcam ja neurotin .Luin tuosta neurotinistä enkä ole sitä antanut.
Aikaa annettiin viikkoja.
Nyt kulunut kuukausi ja koira on ihan iloinen , nukkuu yöt, syö hyvin ja leikkii. Jalka välillä ilmassa ja välillä ok .
Olen huomannut että lepo ja pieni liikunta ja säännllinen kipulääkkeen anto pitää koiran virkeänä.
Ikää on 8 v kiitollinen olen joka päivästä mikä saadaan olla yhdessä.
Täytyy vaan muistaa että koira vanhus on kuin vanheneva ihminen välillä kolottaa enemmän ja välillä vähemmän, voimavarojen mukaan mennään.

Meillä pieni koira 10kg tehtiin osteosarkooma vuoksi jalan amputaatio. Nyt juoksee kolmijalkaisena ja on oma iloinen itsensä ja kivut poissa. Onneksi kävin ortopedin arviossa, enkä vienyt ensimmäisen mielipiteen kuultuani piikille

Olipa raskas, harmillinen ja surullinen kokemus ollut siedettävänä.

Todella paljon kiitos aloittajalle ja kaikille tämän vanhan ketjun kirjoittajille. Vertaistuki lohduttaa.
Ihana valkoinen ( paimenkoira) ystäväni täytyi nukuttaa ikiuneen tutkimuspöydälle toissapäivänä. Onneksi en tiennyt osteosarkooman olemassaolosta ennen tätä. Enkä osannut pelätä kuukautta ennen ilmaantuneen takajalan patin olevan jotain niin kamalaa - luulin vanhan vamman alkaneen vihoitella uudestaan. Isompi huoli oli sisäelimistä, koska vatsaoireita oli alkanut
ilmestyä. Etäpesäkkeitä ei näkynyt, mutta yleiskunto ja paino oli alkanut laskea. Elinaikaa olisi voinut olla vain viikkoja.
Valkoinen tyttöni oli 11- vuotias, ja olin toivonut vielä muutamaa yhteistä vuotta. Muuten terve ja elämäniloinen.
Hirveä päätös oli tehtävä siinä shokissa, ei herätetä enää. Kun siinä kohdassa päästettiin pois, säästyi rakas ystäväni pahimmilta kivulta. Itselle olisi myös ollut ihan kestämätöntä odottaa väistämätöntä loppua tietäen, mitä raukan kehossa tapahtuu. Toiseksi viimeisenä päivänään juoksi vielä kerran syksyisessä metsässä auringonpaisteessa kaikkien tuoksujen keskellä. Se oli parasta maailmassa, mitä koirani tiesi. Jalkakin vielä kantoi, eikä ollut
sietämättömän kivulias. Olisi kai voinut pettää milloin tahansa. Onneksi emme tienneet tässä tapauksessa. Kiitos kaikista vuosista, valkoinen kultani.
Onneksi löysin tämän ketjun, hiukan helpottaa, vaikka ikävä ja suru on suuri.