Nissan Almera ja vuosimalli -99 1,6 koneella jolla ajettu pikkasen yli kaksisataatuhatta kilometriä. Nyt on alkanut ihmetyttämään ajettaessa yli kahdeksaakymppiä sellainen vouvaava ääni. Sitä on vaikea paikallistaa mistäpäin se tulee. Auto on juuri katsastettu, sekä toinen takapään laakeri on myös uusittu.
Tuleeko ääni sitten talvirenkaista, tai jostain muusta. Ääneen ei vaikuta onko vaihde päällä vai vapaalla tai jos kääntelee ohjauspyörää ääni on samanlainen.
Jos jollakulla muulla on ollut samanlaisia ongelmia ei muuta kuin arvailuja kehiin. Renkaat on yksi vaihtoehto mut mikäs muu sen voisi aiheuttaa. Joskus on muissa autoissa vaikka kattotelineet saaneet samansuuntaista ääntä aikaiseksi.
Almera vouvaava ääni
2
1218
Vastaukset 2
- get lost,.,,
Joo, renkaat ne on, itsellä ollut samalaiset kuluneet talvirenkaat. Ääni vouvaa kun renkaat pyörivät tahdissa ja heti perään epätahdissa, elikkä kulutuspinnan kuvio osuu tiehen pyörissä yhtäaikaa/eri aikaan. Tahti muuttuu myös pienenkin kääntämisen myötä. Renkaiden epäsymmetrisen kulumisen voi havaita vertaamalla kuvion etu ja takareunaa keskenään.
- Anonyymi
Vanha topikki, mutta kommentoin kumminkin. Omistan N16 sedan vm 06, 1.5. Sileällä asfaltilla ei mitään ylimääräisiä ääniä, mutta huonolla pinnalla/joillain pinnoilla kuuluu melko vaimeaa vouvaamista, joten äänen täytyy johtua renkaista/tienpinnasta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 61251
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1671038Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.224823- 63758
- 66754
- 67666
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?22646Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?136631Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran66599Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32568- 34547
- 53536
- 55528
- 47495
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.40483- 38479
Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?98476Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.40473- 30473
Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri18440