Centro Finlandiassa sijaitseva elintarvikemyymälä kertoo mainoksessaan heillä olevan "tuoretta leipää joka päivä". Mistä leipä tulee, kun ilmiselvästi kaupan tiloissa ei ole leipomoa?
Yllätys, yllätys! Kauppias kertoi, että leipä tehdään hänen kotonaan. En tiedä, onko hän yksinkertainen vai mitä, mutta kotileipomo (siis että valmistetaan leipää muualla myytäväksi ja nukutaan samoissa tiloissa) on Espanjan laissa kielletty. Tämän lisäksi tämä kotileipuri rikkoo koko joukkoa muita säädöksiä, joiden tarkoituksena on varmistaa leipomoiden hygienia. Vaikka tuotteita myyvällä kaupalla olisi luvat kunnossa, se ei riitä. Erillään toimivalla leipomolla on oltava omansa.
Mutta ei tässä kaikki. Samainen leipuri kertoo myös valmistavansa jouluruokia myytäviksi. Tsiisus! Eikö ne suomalaiset pässinpäät tajua, että Espanjassakin on noudatettava lakeja? Lisäksi tämä on todella epäreilua kilpailua, samalla alueella on monta vastaavanlaista liikettä, jotka ovat laittaneet pitkän pennin kiinni tilojensa remontoimiseen niin, että ne täyttäisivät niille asetetut vaatimukset. Kuvittelevatko suomalaiset todella, että lakeja on noudatettava vain Suomessa?
Yllätys, yllätys! Kauppias kertoi, että leipä tehdään hänen kotonaan. En tiedä, onko hän yksinkertainen vai mitä, mutta kotileipomo (siis että valmistetaan leipää muualla myytäväksi ja nukutaan samoissa tiloissa) on Espanjan laissa kielletty. Tämän lisäksi tämä kotileipuri rikkoo koko joukkoa muita säädöksiä, joiden tarkoituksena on varmistaa leipomoiden hygienia. Vaikka tuotteita myyvällä kaupalla olisi luvat kunnossa, se ei riitä. Erillään toimivalla leipomolla on oltava omansa.
Mutta ei tässä kaikki. Samainen leipuri kertoo myös valmistavansa jouluruokia myytäviksi. Tsiisus! Eikö ne suomalaiset pässinpäät tajua, että Espanjassakin on noudatettava lakeja? Lisäksi tämä on todella epäreilua kilpailua, samalla alueella on monta vastaavanlaista liikettä, jotka ovat laittaneet pitkän pennin kiinni tilojensa remontoimiseen niin, että ne täyttäisivät niille asetetut vaatimukset. Kuvittelevatko suomalaiset todella, että lakeja on noudatettava vain Suomessa?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Tuosta asiasta on puhuttu Aurinkorannikolla jo jonkin aikaa ja koska en pidä kuulopuheista, menin itse toteamaan tilanteen. Kauppias vahvisti, että leivät ja jouluruuat tehdään hänen kotonaan.
Toivon terveysviranomaisten puuttuvan asiaan välittömästi. Ympäristössä on konditorioita, leipomoita ym., jotka ovat maksaneet itsensä kirjaimellisesti sairaiksi saadakseen tilansa asianmukaisiksi. Ei ole reilua eikä lain mukaista leipoa tai valmistaa kotona myytäväksi tarkoitettuja tuotteita. Siinä rikotaan vaikka kuinka montaa säädöstä ennen kuin leipä edes ehtii myyntitiskille asti.
on mielestäni pikkusieluinen nyypiö, joka sietäisi saada sakinhivutusta ruisleivän ystäviltä
Hei, ruisleivän ystäville tiedoksi, että hygieniamääräykset täyttävää kunnon ruisleipää saa ainakin seuraavista paikoista:
Café Rita
Casa Nórdica
Thelman pullapuoti
Minimarket
Maxi-market
sekä monista tanskalaisista leipomoista. Ei ole mitään syytä ostaa palveluita epäammattitaitoiselta henkilöltä, jonka liiketoiminta ei ole lain vaatimuksia täyttävää. ESPANJAN LAKI KIELTÄÄ EHDOTTOMASTI MAJOITTUMISEN SAMOISSA TILOISSA, JOISSA TEHDÄÄN LEIPÄÄ.
Kieltääkö majoittumisen myös tiloissa, joissa leipää syödään)
Kyseinen kauppa mainostaa myös valmiita jouluruokia, kinkkuja yms.
Ei ollut rahaa ostaa sitä leipää, vai mistä tämä pillitys tuli?!
Vai toitko lomalle omat leivät ja nyt nyppii kuin sitä olisikin saanut kaupasta, tuoreempana?
Voisiko joku ystävällisesti laittaa tähän kopion siitä laista, missä sanotaan näin:
ESPANJAN LAKI KIELTÄÄ EHDOTTOMASTI MAJOITTUMISEN SAMOISSA TILOISSA, JOISSA TEHDÄÄN LEIPÄÄ.
Espanjassa on valtavasti kotileipomoita, kotikauppoja ja vaikka mitä koti-sitä-ja-tätä. Mijaksessa pähkinöitä paistava äijä seisoi aasinpaskassa. Revi siitä. Kannattaa käydä vähän enemmään maaseudulla tai uskaltautua edes kilometrin pidemmälle omasta hotellista. Se on nimittäin todella iso maa.
ps, pakko panna kämppä myyntiin, koska meillä kotona on tehyt leipää ja nyt siellä ei saa enää majoittua...
On säälittävää ja surullista lukea näiden, mitä ilmeisemmin kilpailijoiden, panetteluja Centro Finlandian Suomi kaupasta . Mustamaalaamisen sijaan kunkin toimijan olisi syytä keskittyä omien vahvuuksien korostamiseen, jos sellaisia on. Työtätekevien, yrittelijäitten ja ahkerien ihmisten mollaminen ei kenenkään kruunua kirkasta. Heitä toivoisi tänne rannikolle enemmänkin saamattomien, kateellisten tiukkapipojen tilalle. On hatunnoston arvoista joku täällä viitsii yrittää vaikka maamiehet ovat ensimmäisena lyömässä puukkoa selkään. Muilla pohjoismaalaisilla tai englantilaisilla ei tätä ongelmaa ole vaan he rummuttavat ylpeinä maamiestensä yritysten puolesta. Muka huolissaanolo ihmisten terveyden puolesta on surkuhupaisaa teeskentelyä, kuka todella täällä asuva uskoo että päivittäisessä elämässämme se suurin terveyden vaara vaanii suomi-kaupasta ostetuissa tuotteissa? Tämä kateuden voima on tuttu kotipohjolassakin; yritteliäät ja menestyät etnoruokapaikat yritetään toistuvasti kaataa jos ei muulla keinoin niin veronkiertoon ja hygieniasyihin vedoten. Hävetkää suomalaiset, kyllä niitä teidänkin pullia joku joskus ostaa.
P.S missä viipyy se lakipykälä kaikkien nähtäväksi, joka kieltää kotileimpomot??
... on lain nimi. Se on aivan liian pitkä tähän kopioitavaksi, mutta eiköhän terveysviranomaiset sen lue asianomaisille ihan piakkoin. Toisaalta kuvittelisi heidänkin tuntevan sen alan lainsäädännön, mistä elantonsa hankkivat. Pienyrittäjyys on ihan kunnioitettava asia, mutta ei silloin, kun sitä tehdään laittomalta pohjalta tai epäreiluna kilpailuna.
Suomen laki sanoo kutakuinkin samoin.
Asiasta tulee vielä moninkerroin vakavampi, kun mukaan tulee muunlaisia elintarvikkeita. Ruisleipä on ihan hieno asia, mutta suomalaiseen perinteeseen vetoaminen laittomuuksien perustelussa on halpamaista, kuten on myös sormella esittely. Jos asiat olisivat kunnossa, ei varmasti tarvittaisi tuollaisia selittelyitä. Kukaan ei ole kumonnut näitä tietoja väärinä.
Luin tuon lain läpi, mutta en löytänyt kohtaa jossa puhuttaisiin majoittumisesta yhtään mitään! Helpottaisi monia muitakin, jos heittäisin Suomen laista sen kohdan, jossa majoittuminen ja leipominen on samoissa tiloissa kielletty. Itse en löytänyt sellaista sieltäkään.
Jos siirrymme varsinaiseen ratkaisuun tässä asiassa lienee kaikille lukijoille jo selvinnyt, että Centron lyhyen historiansa aikana saavuttama menestys aiheuttaa merkittävää päänvaivaa ulkopuolelle jättäytyneille muille yrittäjille. Ei enää kassa kilise, joten se sitten purkautuu tänne tyhjästä keksittyinä juoruina, kateutena ja lapsellisuutena. Onneksi suurin osa tällaisten palstojen lukijoita osaa suodattaa kaljabaarien jorinat oikeista asiosita ja uutisista.
8.13 No se podrá comer, fumar, mascar chicle o tabaco ni pernoctar en los locales de fabricación y almacenamiento de los productos sujetos a esta Reglamentación.
PERNOCTAR - majoittua
Ja nyt voit minun puolestani jatkaa jorinaasi.
harhaanjohtavaa kirjoitusta Centro Finlandian menestyksestä. Ystäväni on vuokrannut sieltä liiketilan ja hän kertoo karun totuuden koko paikasta: useat yrittäjät ovat suurissa vaikeuksissa. Vuokrat ovat kovat ja asiakasmäärä pieni. Hyötysuhde on pakkasen puolella useimmilla. Saa nähdä, miten käy pienyrittäjä-parkojen.
lopeta jo ja käytä energiaas johkin muuhun!!!!!
ei pidä paikkaansa!
Nakojaan tama Espanjankuseksija yrittaa kaikkensa.
Syyta ei kai parlamenttikaan ole viela selvittanyt.
Konstit ja nimimerkit on kuitenkin monet.
KATEUS ja ITSEPAISYYS kunniaan!
just niin, se espanjankuseksija jaksaa vääntää....ilmeisesti hänellä oma elämä hiukan hakusessa kun on niin aikaa pohtia ja "huolestua" muiden asioista! Hohhoijakkaa!
Heh, ehkäpä kannattaisi lukea tuo laki kokonaan.
Mistä tällanen jankuttaja oikein saa kiksejä?
Kävin äsken Centro Finlandiassa ensimmäistä kertaa, mutta kylläpä petyin. Miksi ihmisille valehdellaan? Miksi Uusi Fuengirola kirjoittaa, että tule jouluOSTOKSILLE, jos siellä ei ole MITÄÄN ostettavaa?