Hauskan pettymyksen koki metsästävä tuttuni :-)
Hän hankki Venäjältä tuodun, rekatun, 2-vuotiaan posavinajokoirauroksen. Sen koiran alkuperäinen omistaja oli kertonut koiran vanhempien ajanan jäniksiä ja kettuja, mutta tuo koira ei kiinnostu ainakaan kettujen ja jänisten tuoreistakaan jäljistä. Hirvenkin metsässä nähtyään se juoksi ulkoiluttajansa jalkojen taaksi vain ihmettelemään >>isoa, pelottavaa otusta>>. Ihmisten kanssa ulkoillessa se kulkee aivan ihmisten kannoilla, eikä remmissäkään ollessaan vedä lainkaan. Se koira on rauhallinen kuin mikä, eikä sen omistaja enää muuta käyttötarkoitusta sille löydä kuin seurakoiran, sillä se ei edes vaadi paljoa liikuntaa, vaan makoilee mieluusti sohvalla melkein aamusta iltaan, eikä edes piittaa vieraiden saapumisesta kylään, vaikka onkin niille ystävällinen ja tykkää haastaa toisia koiria leikkiin. Tosin metsälle se koira ei ole ennen päässytkään, vaan ainoastaan ulkotarhassa asunut, joten ilmeisesti ei rodustaan huolimatta tajua metsästyksestä mitään, vaan on kuin lotossa voittanut tarhavankeudesta päästyään.
Hän hankki Venäjältä tuodun, rekatun, 2-vuotiaan posavinajokoirauroksen. Sen koiran alkuperäinen omistaja oli kertonut koiran vanhempien ajanan jäniksiä ja kettuja, mutta tuo koira ei kiinnostu ainakaan kettujen ja jänisten tuoreistakaan jäljistä. Hirvenkin metsässä nähtyään se juoksi ulkoiluttajansa jalkojen taaksi vain ihmettelemään >>isoa, pelottavaa otusta>>. Ihmisten kanssa ulkoillessa se kulkee aivan ihmisten kannoilla, eikä remmissäkään ollessaan vedä lainkaan. Se koira on rauhallinen kuin mikä, eikä sen omistaja enää muuta käyttötarkoitusta sille löydä kuin seurakoiran, sillä se ei edes vaadi paljoa liikuntaa, vaan makoilee mieluusti sohvalla melkein aamusta iltaan, eikä edes piittaa vieraiden saapumisesta kylään, vaikka onkin niille ystävällinen ja tykkää haastaa toisia koiria leikkiin. Tosin metsälle se koira ei ole ennen päässytkään, vaan ainoastaan ulkotarhassa asunut, joten ilmeisesti ei rodustaan huolimatta tajua metsästyksestä mitään, vaan on kuin lotossa voittanut tarhavankeudesta päästyään.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Yleensä jos koira on koko elämänsä menneisyyden ajan joutunut olemaan melkein pelkässä tyhjyydessä, niin se pitää pientäkin piristystä elämän muuttuessa tuollaisena mainitsemanasi ns. lottovoittona. Jos tuollaista pelkkää häkkielämää viettänyt ajokoirakin pääsee jälleen ulkoilemaan ja ihmisten seuraan, niin eipä se heti voisi paremmasta enää haaveilla :) Onhan tuollainen koiralle suuremmoinen elämän parannus, vaikka reipas metsästysrotu kyseessä onkin :)
Nyt vaan paljon luontoa, ja touhua, niin voi sieltä löytyä se viettikin vielä. Kotiutuminen voi viedä aikaa. Itse olen juuri vienyt luontoon ulkomailta tuotua aikuista koiraa. Jolle kaikki on niin ihmeellistä ja uutta. Mutta jatkuvasti se vaan reipastuu, kerta kerralta irrottautuu ihmisestä pidemmällekin, ja kuonokin on jo maassa enemmän. Kaikki on sille niin uutta ja outoa, vaikka on jo jonkin aikaa Suomessa ollutkin. Ei ole metsästyskoira, mutta kuitenkin. Se on ihan ilo silmälle nähdä, miten koira oppii nauttimaan elämästään. Entisessä elämässä sillä ei kai juuri tällaisia aktiviteetteja ole ollutkaan.
Vuoden parin kuluttua voi olla tilanne toinen, kun tämä uusi ja ihana lemmikkikoiran arki on muuttunutkin jo rutiiniksi. Silloin voi jo nauttioa muistakin uusista asioista:)
Mutta nyt se koira ymmärtää jo istu-käskyn ja tottelee sitä :-) Vielä hiukkasen aikaa sitten se ei ymmärtänyt tottelemisesta mitään ! Jäniksistä ja ketuista ei kuulemma muuta piittää näkemältäkään kuin että ihmettelee niiden menoja. Saattaa olla, että ajan kanssa metsästysvietti tulee esiin, mutta saattaa olla myös, että koira on pitkässä tarhaelämässä hävittänyt geneettisensä metsästysvietin mielestään :-) Sen näkee joo myöhemmin, kuikna koira tuosta kypsyy.