Joulu Inglesissä?

Ollaan ensi joulu ensimmäistä kertaa Kanarialla.
Miten joulu näkyy Inglesissä esim. ravintoloiden aukioloissa?
Onko porukka liikkeellä aattoiltana vai pysytäänkö hotelleissa?
6759
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

päivärutiineihin se ei paljoa vaikuta.jolukoristeita on katujen yllä ja muuallakin,näin rannalla jopa joulupukin.kirkossa on jouluista ohjelmaa.kuorma-autoista heiteltiin lapsille karkkia.ravintolat ovat auki vähintään normaalisti ja väki liikkuu kuten muinakin iltoina.las palmasissa oli el corte ingles tavaratalon ulkopuolella jopa joulukuusikauppias.olen ollut kaksi kertaa joulun inglesissä ja esimerkiksi ilmat ovat olleet erinomaisen upeita.

Äänestä

vietossa...siellä ei Inglesin pormestari klo 12.00 joulurauhaa julista...ette edes huomaa koko joulua sillä paikka on niin turistien saastuttama kuinvain olla voi...jos haluaa joulua pakoon niin sitten tuonne.

Äänestä
  • jäi epäselväksi motako joulua olet siellä viettänyt.

    Äänestä

Olimme viime jouluna Puerto Ricossa. Kanarialla ei varsinaisesti vietetä joulua, ennen kuin loppiaisena. Joulu ( 24. - 25.12. ) on melkein tavallinen viikonloppu siellä. Muutamat kaupat sulkevat ovensa aikaisemmin kuin normaalisti. Ravintolat ovat pääsääntöisesti normaalisti auki. Meitä neuvottiin tekemään pöytävaraus joulupäivän illaksi, jos aiomme mennä ulos syömään. Emme varausta tehneet ja hyvin mahduimme syömään. Tosin olimme "aikaisin" liikkeellä, koska pojat ( 10,12 v. ) olivat mukana. Menimme ravintolaan n. klo 20. Muutama pienempi ravintola oli täynnä, mutta kyllä suuremmissa oli hyvin tilaa. Pääosa ihmisistä syö vasta klo 21:n jälkeen. Emme käyneet muissa paikoissa illalla, mutta kyllä ihmisiä näytti liikkuvat kaupungilla ihan normaalisti koko illan ajan.
Jouluaattona uima-altaalla kävi paikallinen joulupukki tuomassa lapsille pienen lahjan. Samalla aikuiset saivat ottaa kuvia pukista ja lapsistaan ( pukki oli pukin vaatteissa ja muksut uikkareissaan ). Hotellimme oli Marina Suites. Muuten emme joulua hotellissa huomannetkaan.

Äänestä
  • Todellakaan emme kaipaa perheen kanssa mitään joulurauhan julistuksia vaan nimenomaan toivomuksena onkin, ettei joulu kovin pahasti vaikuttaisi mihinkään. Lapsetkin on jo parikymppisiä, ettei joulupukkiakaan kaivata. Muuten, juuri Inglesiin haluammekin sen takia, että se on sellainen kun on (turistirysä). Tämä on siis ensimmäinen joulu Inglesissä. Muuten seitsemäs kerta ko paikassa....

    Äänestä

  • 19.12 Inglesiin kirjoitti:

    Todellakaan emme kaipaa perheen kanssa mitään joulurauhan julistuksia vaan nimenomaan toivomuksena onkin, ettei joulu kovin pahasti vaikuttaisi mihinkään. Lapsetkin on jo parikymppisiä, ettei joulupukkiakaan kaivata. Muuten, juuri Inglesiin haluammekin sen takia, että se on sellainen kun on (turistirysä). Tämä on siis ensimmäinen joulu Inglesissä. Muuten seitsemäs kerta ko paikassa....

    Olemme viettäneet toistakymmentä joulua nimenomaan Playa del Inglésissä. Joulutunnelmaan pääsee jo etukäteen osallistumalla Kauneimmat joululaulut-tilaisuuksiin Templo Ecuménicossa, nyt 10.12. ja 17.12. klo 17-18. Myös joulukirkko on aina aivan täynnä suomalaisia. Jouluruokia voi ostaa kaupoista tai käydä syömässä suomalaisia ruokia halutessaan monissa suomalaisravintoloissa. Meillä on joulukuusi, me katselemme joulurauhan julistuksen Suomen Turusta suorana lähetyksenä tv:stä ja syömme suomalaiseen tapaan talvikodissamme jouluna kinkkua ja laatikoita, riisipuuroa ja hedelmäsoppaa, pipareita jne. Lapsille ja lastenlapsille soitamme "näköpuhelun" toivottaaksemme hyvää joulua. Aiemmin kävimme Suomessa jouluna, mutta annamme nykyään sukulaistemme viettää rauhassa omaa jouluaan. Katoliset kanarialaiset viettävät oman juhlansa vasta loppiaisena.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


19.12 Inglesiin kirjoitti:

Ollaan ensi joulu ensimmäistä kertaa Kanarialla.
Miten joulu näkyy Inglesissä esim. ravintoloiden aukioloissa?
Onko porukka liikkeellä aattoiltana vai pysytäänkö hotelleissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu