Lumihenkilöni Romeo ja Julia

Aimo Roima kirjoitti:

Aita välillä kahden pihan
ja luminen joulukuu
siinä lapsuuden oli leikkini
joista useimmat unohtuu

Aina ukon lumisen kasasin
tässä paikassa tutussa näin
sen tuijottamaan laitoin
pihan verkkoaitaa päin
toiselle puolelle kiersin
-reitit hyvin tietäen-
nuoskalumesta kyhäsin
sinne akan lumisen
nappisilmänsä suuret laitoin
toisiaan tuijottamaan
ei he eri puolen aitaa
koskaan saisi toisaan
ne Romeoksi, Juliaksi nimesin
esikuvansa tietäen
ja kaltainenhan kohtalo
aina oli kumpaisen

Niin kuin käydä taitaa
myös tässä maailmassa
jo aina ennen aamua
oli käyty kaatamassa
vähintään se toinen
naapurpihan pojat kai
jotka hajotti sen puolison
vain kumman käsiin sai
ja toinen rakastavainen
jäi aina yksinään
katsomaan sen aidan taa
noilla nappisilmillään

Kun laskeutuipa jälleen
runsas ensilumi tuo
tempun tein mä entisen
tään verkkoaidan luo
teinpä siihen Romeon
menin naapurpihaan asti
sinne Julian loin, se sulhoaan
siinä katsoi kaihoisasti

Mutta aamun uuden koittaissa
sen käyvän taaskin nään:
aina jompikumpi murskattu
ja toinen yksinään
ne uudestaanpa pykäsin
enkä luovuttanutkaan
vaikkei yhdessä aamua nähneet
rakastavat konsanaan

Siitä sulle kerroin tään tarinan
sen huolella kuuntelitkin
sulle pihan näytin ja aidan
joka erottaa kumppanitkin
sinä hiljaa kanssani korjasit
nuo hauraat rakastavaiset
yllättäin myös vierelleen laittaen
lumilapset nauravaiset

Kahta puolen verkkoaidan
seisoi kovan ne pakkasyön
rinnallaan polvenkorkuiset
hedelmät kättes työn
ja ihmepä suuri, yönä tuona
ei kaadettu kumpaakaan
sai lapsineen rauhassa rakastaa
lumi-Romeo Juliataan

Siinä seisoivat pitkälle kevääseen
ja juttuni päättyy tähän

Pihan lapset isää ja äitiä
sentään säälivät vähän?

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä