vaikeaa palata koulunpenkille...

vapaa_taiteilija?

Heipsan,

Tällä hieman hukassa oleva 21-vuotias nainen. Valmistuin ylioppilaaksi keväällä 2008, ja siitä lähtien olen ollut vapaaehtoistyössä ulkomailla, aina Aasiaa myöten. Eli välivuosia on tässä kertynyt 2,5 vuotta yhteensä. Olen luonteeltani levoton, paikallaan pysymätön, seikkailunhaluinen nainen, ja pelkään että jos aloitan opiskelun, jjätän kesken heti jos turhaudun tai päätän ekstempore lähteä maailmalle :/
Pääsin hierojakouluun tammikuusta alkaen, kestäisi vain vuoden, ja saisin sitten ammatin. Mutta olen itse todella taiteellinen, luova, ja kirjoittamisessa lahjakas, enkä oikein tiedä tuhlaisinko vain aikaani hierojakoulussa. :( Ala kiinnostaa kyllä.

Olen tässä vuosien aikana kirjoittanut paljon lehtijuttuja, valokuvannut, tehnyt pieniä hanttihommiakin Suomeen palattuani jne. Nyt olen taas väliaikaisesti vanhempieni luona, miettimässä mihin suuntaan sitä lähtisin.

Onko se opiskelu lopulta niin välttämätöntä??? Mitä jos päättäisin elää ilman jatko-opintoja, freelancerina... tms. ??? Onko aivan utopistinen ajatus? Tuntuu vaan mahdottoman vaikealta palata koulunpenkille näiden aktiivisten, työntäyteisten vuosien jälkeen.

Taidealoja olen miettinyt, mutta tiedän että motivaationi romahtaisi koulussa, missä kaikki haluavat tehdä samaa juttua ja kaikki työt tehdään opettajan tiukkojen sääntöjen mukaan. :/ Olen tällainen oman tieni kulkija, ja mahdottoman auktoriteettivastainen nainen. Se ei liene hyvästä, jos aion hankkia jonkun ammatin jonain päivänä... argh. AUTTAKAA!

5

1196

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nsgss

      Eihä se opiskelu aina mitään ratkaise. Kaikki tehköön miten haluaa kunhan on onnellinen elämäänsä...

    • gdgrgegregtrer

      Opiskelu ei ole välttämätöntä, eikä väkisin pidä opiskella, sillä opiskelu ei nykyään takaa juuri mitään. Toisaalta juttu ei ole aivan niin yksinkertainen ja saattaa käydä niin, että viimeistään joskus kolmenkympin korvilla tai siitä yli tulee sitten eteen se, ettei ole suorittanut lukion jälkeen mitään valmista koulutusta ja muut hakijat ns. painavat ohi sellaisille paikoille, jossa se tutkinto on muodollisesti välttämätön, eli tutkinnon puutteesta saattaa tulla kynnyskysymys (tai sitten ei). Täältä ulkomailta käsin on helppo nähdä, että Suomi on koulutusyhteiskunta ja Suomessa papereilla on merkitystä, vaikkei nyt ihmeita osasisikaan tehdä, mutta pitkäkään kokemus ei korvaa sitä palvottua tutkintoliparetta ainakaan Suomessa. Jos haluat välttyä tältä, etsi lähivuosien aikana jotain omia kiinnostuksenkohteita liippaavia töitä ja suorita jokin tutkinto työn ohessa, koska motivaationkin luulisi olevan paremmin kohdallaan. Sitten on paperit valmiina, eikä ns. ammatin puutteesta tule kynnyskysymys tai ongelma. Se onkin sitten toinen juttu, että tuleeko sitä hankittua ammattia edes harjoitettua, mutta tutkintopaperi on aina tutkintopaperi, ainakin siellä Suomessa.

    • turha maisteri

      Lähinnähän se on tuo korkeakoulututkinto jolla Suomessa on arvoa - ei millään hierojakoulututkinnolla siis.

      Senpä takia Suomessa koulutetaankin näitä tusinanomeja ja nörttinöörejä, huuhaamaistereista puhumattakaan. Kannattaa lukea kerralla se maisteri niin on sitten "ylempi korkeakoulututkinto". Se avaa muodolliset ovet joka paikkaan.

      Jonnekin yliopistolle siis kirjoille vaan. Mikä oli paras aineesi lukiossa, entä mistä tykkäsit? Voin antaa täällä hyviä neuvoja alavalinnan suhteen. Ai kas, sanoitkin että olet kirjoittamisessa lahjakas. Miten olisi esim. journalistiikka?

      Yliopistossa mennään pitkälle seuraavilla kikoilla: Herra google, bullshit-generaattori, aikaisempiin tenttikysymyksiin perehtyminen. Tärkeintä on tutustuminen muihin opiskelijoihin ja suhteiden luonti. Huom! Vaihtoon pääsee ja sinne kannattaa lähteä :)

      Terkuin 27-vuotias huuhaamaisteri jolla ei mitään muuta elämää olekaan kuin tämä yliopistolla laahuaminen. Luulin että arvosanoilla on väliä. En tutustunut kehenkään, en käynyt vaihdossa missään. Nykyisin elämä on tylsää ja merkityksetöntä. Mitään muuta kun ei koskaan tullut opeteltua kuin kirjoja ulkoa. Nykyisin ei mitään enää opi eikä oikeastaan mikään jaksa kiinnostakaan....

    • Perusteekkari

      Tuo auktoriteettivastaisuus on kyllä haitaksi myös koulumaailman ulkopuolella työelämässä. Kukapa esimies haluaisi auktoriteettivastaisen alaisen.

      • turha maisteri

        Näin ehkä teekkarialoilla, mutta kyllä oikeilla aloilla arvostetaan kriittisyyttä ja ajattelukykyäkin. Tuskinpa kukaan kriittinen millekään junttiesimiehelle edes tahtoo tehdä töitä...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1692
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      109
      893
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      745
    4. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      96
      653
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      207
      644
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      618
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      566
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      548
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      546
    10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      520
    Aihe