Mies pieksi ränniasentajat pesäpallomailalla
Turun Sanomat 24.11 2010 19:03:41
Omakotitaloon rännejä asentaneet kaksi miestä pesäpallomailalla mukiloinut 28-vuotias kiskolaismies on tuomittu Turun hovioikeudessa kahdesta pahoinpitelystä viiden kuukauden vankeuteen, joka on ehdollinen.
Vahingonkorvauksia vastaaja joutuu maksamaan noin 6 000 euroa, josta runsaat 2 400 oli asianomistajien oikeudenkäyntikuluja. Tilapäisestä ja kosmeettisesta haitasta kertyi korvattavaa yli 2 200 euroa. Murjotut asennusmiehet vaativat lähes 20 000 euron korvauksia.
Välikohtaus tapahtui lokakuussa 2007 Kiskossa, kun kaksi miestä asensi rännejä vastaajan taloon. Toinen asianomistaja pyysi työhön 500 euroa lisää ja hänen mukaansa vastaaja lupasi summan. Asentajan tullessa paikalle vastaaja kieltäytyi maksamasta ja syytti tätä siitä, ettei taloon ollut asennettu sovitun 1 300 euron edestä tarvikkeita. Asianomistajan mukaan hän ei uhannut viedä tarvikkeita pois, vaikka vastaaja näin oikeudessa väitti.
Vastaaja kävi asentajan rinnuksiin ja otti autostaan pesäpallomailan, jolla löi pakenevaa asentajaa jalkaan, leukaan ja kolme kertaa käsivarteen, jolla hän suojasi päätään. Asentajien mukaan iskuja oli enemmän. Mieheltä rikkoutuivat silmälasit ja hän sai vaurioita leukaniveliin, niskanikamaan, polveen ja käden niveliin. Hän oli kuukauden sairaslomalla.
Toinen asentaja oli tulossa autosta ulos, kun vastaaja löi häntä olkapäähän ja ohimoon miehen menettäessä tajuntansa. Asentajat nousivat myöhemmin autoon ja ajoivat poliisilaitokselle.
Hovioikeuden mukaan kyseessä ei ollut vastaajan väittämä hätävarjelutilanne eikä mies lyönyt lasten pesäpallomailalla kuten hän väitti. Mailaa hän ei tuonut oikeuteen todisteeksi.
http://www.ts.fi/online/kotimaa/176681.html

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.