Eikö ole nuorempia ehdokkaita Nurmen jatkajaksi vaikka Pentti Anias Reilu ja rehti!!!
70 V
Arkku rahasto
6257
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olet aivan oikeassa vaikka ikärasismia ei saisi harjoittaakaan, jokaisen eläkeikäisen pitäisi kuitenkin itse ymmärtää myöskin eläkkeelle jäädä. Kepulaisilla kuitenkin on sellainen ajatusmaailma ettei kukaan muu tiedä eikä osaa yhtikääs mitään ja vallankahvassa pitää pysyä viimeiseen asti, tämähän on todistettu Kekkosesta lähtien. Tällainen oli edellisen pääministerin ajatusmaailma ja samanlainen käsitys näyttää olevan myöskin nykyisellä pääministerillä. Johtavilta kepulaisilta mallia ottavat sitten pienemmät kaikkitietävät joitain harvoja poikkeuksia ja suoraselkäisiä lukuunottamatta. Tämän päivän keparin etusivulla suurella otsikolloa yksi maakunnan isommista pyrkyreistä todistelee paperiliiton sisäisiä ristiriitoja ja ratkaisuja. Ihmettelen suuresti minkälaisia kytköksiä Toholammilta olevalla kepulaisedustajalla on tekemistä paperiliiton edunvalvonnan kanssa, hoitelis vaikkapa niitä hevosmiesten hommiaan kunnolla niin saisi edes jotakin aikaiseksi eikä tarttis tällä tälläkin tavalla itseään esille tuoda. Samaisessa lehdessä on myöskin juttu Lohtajalaisedustajan kyllästymisestä ja hänen protestilleen löytynee kannattajia enemmänkin. Yksikään Kokkolan kaupunginhallituksen kepulaisedustajista ei ole ns kantakaupungilla asuva vaan kaikki maaseudulta ja ajavat siten vain ja ainoastaan maaseudun ja omansa etuja. Toivottavasti kantakaupunkilaiset seuraaviin vaaleihin mennessä saavat silmänsä auki eivätkä äänestä yhtäkään kepulaista vaan jotain muuta – olkoon sitten puoluoe mikä vain.
Viisaita ajatuksia, johon voi yhtyä
Hyvä ettei pyrkyreitä, joilla korvantaustat märkänä rattiin päästetä.
Kepulla on "vitsit"vähisässa!
Se on tällähetkellä semmoinen paikka, ettei siihen kukaan täysissä sielunvoimissa ala. Eläkeläinen on sopiva uhri näillä markkiloilla.
Puheen johtajan paikan voisi vaikkpa ulkoistaa.Otetaan uusi puh.joht. vaikka Tampereelta.