samanlainen

Pekka Nurmi valitti Kokkola-lehdessä , että häntä vastaan on kerätty lista (tyytymättömiä) sekä puuhattu jotain sisäpiirikokousta, jonka takia hän erosi puheenjohtajan tehtävistä.
Työttömien yhdistys on kautta aikojen käyttänyt samaa menetelmää. Työntekijälle ei yhdistyksen tarvinnut maksaa palkka, työntekijä hoiti työn hyvin, mutta sai vain arvostelua ja ivaa kohdalleen.
Yhdistyksestä "huolta kantavat" jäsenet kantavat listaa nenäsi eteen ja kristillisen muikealla kasvoilmeellä sormi pystyssä heristävät, että ei me oikein tykätä eikä hyvää tahtoa löydy, kuten ei neulaa heinäsuovastakaan.
Onko kyse vallasta vai mistä? Ihminen on otus, jonka aivoitukset ovat käsittämättömät.Olipa kyse yhdistystoiminnasta tai kaupunginhallituksesta niin tyylit näyttävät olevan samankaltaiset, raadolliset.
2180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mitä enemmän tekee talkoohommia yhteisen hyvän eteen, niin sitä varmimmin saa kadehtijoita ja selkäänpuukottajia vastaansa. Viisaimpia ovat yleensä ne, jotka eivät pane tikkua ristiin yhteisten asioiden parantamisessa. Vähän niinkuin futismatseissakin: Parhaat pelaajat istuvat katomossa.

Äänestä
  • Ei yksi NURMI kesää tee.

    Mitä hyötyä on pankkiireista?

    Ei juuri mitään, kirjoittaa maanantaina ilmestynyt amerikkalainen The New Yorker -lehti laajaa huomiota herättäneessä reportaasissaan.

    "Suuri osa investointipankkiirien toiminnasta on yhteiskunnallisesti arvotonta", lehti kirjoittaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vanha kikka kirjoitti:

Pekka Nurmi valitti Kokkola-lehdessä , että häntä vastaan on kerätty lista (tyytymättömiä) sekä puuhattu jotain sisäpiirikokousta, jonka takia hän erosi puheenjohtajan tehtävistä.
Työttömien yhdistys on kautta aikojen käyttänyt samaa menetelmää. Työntekijälle ei yhdistyksen tarvinnut maksaa palkka, työntekijä hoiti työn hyvin, mutta sai vain arvostelua ja ivaa kohdalleen.
Yhdistyksestä "huolta kantavat" jäsenet kantavat listaa nenäsi eteen ja kristillisen muikealla kasvoilmeellä sormi pystyssä heristävät, että ei me oikein tykätä eikä hyvää tahtoa löydy, kuten ei neulaa heinäsuovastakaan.
Onko kyse vallasta vai mistä? Ihminen on otus, jonka aivoitukset ovat käsittämättömät.Olipa kyse yhdistystoiminnasta tai kaupunginhallituksesta niin tyylit näyttävät olevan samankaltaiset, raadolliset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu