Paljon täällä keskustellaan palkasta. Kuitenkin täytyy todeta että mielenkiintoisempaa duunia saa hakea kuin myyntityö. Täytyy hallita niin omat kuin kilpailijoiden tuotteet. Ymmärtää kohtalaisen paljon lainsäädäntöä. Toimia yrittäjämäisesti ja tietysti myyntitekniikka ja taktiikka on oltava hallinnassa. Hallita ja ymmärtää myynnin ja markkinoinnin yhteistyö. Tulla toimeen monenlaisten ihmisten kanssa. Hyvä paineensietokyky. Hallita systemaattinen tekeminen ja työaika ei ole klo 8-16 vaan työtä tehdään hyvin paljon asiakkaiden mukaan. Osata käyttää asiakashallintaohjelmia ja kontaktoida asiakkaita. Tuossa muutamia asioita.
Tietysti on aloja joissa noudatetaan tessin mukaista palkkausta ja virkamiesmäistä toimintaa mutta eipä ne loista tuloksella.
Suurin osa haikailee isojen rahojen perään. Käydään kokeilemassa jotain myyntityötä ja todetaan, että huono firma ei homma toiminut.
Kouluttautukaa myyntityöhön ja perehtykää alaan sekä tuotteisiin. Vaatikaa työpaikallanne tuutoria opastamaan työtänne. Kuunnelkaa kokeneempia myyjiä. Muistakaa, että yritykset elävät myynnillä ei pyhällä hengellä. Jos myynti ei käy, niin alkaa yt-neuvottelut ja ensimmäisenä lähtee hallinnosta ja tuotannosta väkeä pihalle ja tämän jälkeen myynnistä. Lopuksi vedetään firmasta ovet kiinni.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Asiallista puhetta! Hiupulle ei kiivetä hetkessä!
-mutta jos ei onnista niin firman vika, tietty.