Olen pääsemättömissä Qwordista. Aina jotain sivua avatessani, tällä hetkellä VR junien kulkutiedot, netti heittää Qword sivustolle. Ja Norton varoittaa, että sivusto ei ole turvallinen oikein punaisella. Nortonilla olen suorittanut eilen täyden järjestelmäntarkastuksen, löysi 22 jotain riskiä ja poisti ne myös. Ja nyt tänään sitten tuo VR. Laiton Nortonissa mukautetun levyjen tarkistuksen, virheitä ei löytynyt. Minulla on uusi kone, jossa Nortonista on kokeiluversio. Mahtaisiko johtua siitä? Edellisessä koneessa oli ihan ostettu Norton, eikä se ikinä tehnyt tällaista. Olen kyllä ostanut jo Norton Internet Securityn 2011, mutta en vielä ole sitä laittanut, kun tässä on vielä päiviä jäljellä (44). Mistä hiivatista Qword tulee? Laitoin nyt ruksin "estä ohjelmia etsimästä muita oletuspalveluja" tai miten lienee sanamuoto. Joka tapauksessa oletuksena on Bing ja kaiken lisäksi siellä lukee Qwordista, että ei käytettävissä. Siis jo ennen laittamaani ruksia
mitä ihmettä oikein?
qword?
11272
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
KVG. Heti löytyy miten eroon.
Pitäisi katsoa mitä koneelleen asentaa.
yhtään mihinkään, koneellasi ei sellaista ohjelmaa ole. Sen sijaan selain voi heittää. Mitä kaikkia selaimia olet kokeillut, onko sama kiusa kaikissa?
internet Explorer!
sinä sitten olet?
Kyllä selaimia on kymmeniä muitakin kuin Internet Explorer, niistä hyvin yleisiä puolisen tusinaa, eikä useampaa selainta kokeilematta voi sanoa nettiselauksen toiminnasta jossakin koneessa yhtikäs mitään.
Tällaisen löysin:
Asker's Comment: What happened was Qword set itself as my default! Thank You! I found enable/disable plugins under "tools" then "programs" and was able to remove the plug in from there! Your input is much appreciated! With one search engine, my connection is back up to speed and no pop ups! :)
Suomeksi: IE:ssä
Työkalut> Lisäosien hallinta> Hakupalvelut.
Löysin lisää juttua aiheesta.
http://spydiagnostic.com/threats-05/qword-com-removal-instructions.html
Latasin poisto-ohjelman ja lähetin sen virustotaaliin joka väitti että se on ok mutta ei se silti ihan 100% varmaa ole.
No, sen ainakin oppii että on tarkkana mitä hyväksyy asennettavaksi netistä. Minimi suoja on pitää UAC säätö "tapissa".
ensin katsoin ja löysinkin vaikka mitä. En vain ymmärtänyt asiasta tippaakaan! Koneeltani poistin hakuohjelmasta Qwordin ja taas kohta se oli siellä. Kun tuossa alussa kerroin, että VR:n sivuilla heittää Qwordiin (VR oli suosikeissa), hain kuuklesta VR ja menin sieltä kautta sivuille. Laitoin sitten sen suosikkeihin ja poistin entisen. Ja kas kummaa, ei mennyt enää Qwordin kautta! Kukaan ei ole maininnut, mahtaako Qword johtua siitä, että minulla on Nortonista kokeiluversio!? Muistaakseni sitä kyselin.
hakupalvelusta olen Qwordin monta kertaa poistanut ja aina se tulee takaisin. Ja vaikka siinä lukee "ei käytettävissä", niin joka paikkaan se kuitenkin tunkee!
Kaikki ei ole nyt itselläsi käytettävissä päässä. Roikut yhdessä saatanan typerässä selaimessa vaikka olet saanut asiallista infoa siitä puolesta, ja nimimerkkejä on pian kymmenen erilaista....
kiitos vain kaikille, en tullut hullua hurskaammaksi! Olisin toivonut asialliasia vastauksia, mutta eipä niitä tällä palstalla saa. Haukutaan vain koko ajan. No, opin ainakin, ettei tältä palstalta kannata neuvoa kysyä. Pitäkää hyvänänne.!
nimimerkistä päätellenhän sulla ei ole vielä yhtään viestiä tässä ketjussa, joten mistä on kysymys?
Jos oletamme että kuitenkin olet sen verran pihalla nettikeskustelujen käyttäytymistavoista että olet tosiaan aloittaja, et selvästikään itse ole yhteistyökykyinen kun et välitä keskeisistä neuvoista tuon taivaallista. Sillä tyylillä tulet olemaan vaikeuksissa kaikkialla muuallakin etkä ainoastaan täällä.
Ne paremmat foorumit edellyttävät myös rekisteröitymistä ja sivistynyttä yhden nimimerkin käyttöä, mikä kai sitten jo yksin on sinulle ylivoimaista.