sisäantenni

Yritän katsoa teeveetä ASTON VHF/UHF sisäantenilla, mutta huonoin tuloksin. Kaikkea mahdollista tapahtuu, tv sammuilee tai menee siniseksi, Kaonin KTF-N620 boxi sammuilee. Signaali näyttää kyllä hyviä lukemia. Alussa toimi aivan moitteettomasti. Nyt olen yrittänyt myös kahdella muulla antennilla ja nyt on todella tullut outoja ilmiöitä esille. Enää ei riitä yksi antenni vaan myös toisen antennin johto pitää olla seinässä vaikka ei ole edes boxissa kiinni. Miten tämä on selitettävissä?

Telkkarissa ei ole vikaa eikä myöskään boxissa. Olen testannut monella eri boxilla. Ja myös antenni johtoja on vaihdeltu.

Kesällä sain hyvän neuvon kun oli Samsungin digi-teeveessä sellainen juttu että se ei toiminut kuin ulkoisella boxilla. Siinä oli mennyt television signaalin lukupää sekaisin. Tein silloin annettujen ohjeiden mukaan ja se auttoi.
Voisikohan nyt olla kyseessä samantapainen ongelma? Ja löytyisiköhän jostain taas ihmemiestä joka osaisi selittää tämän jutun ja jopa auttaa?
12417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

mikäli boxissasi on vain yksi antenni tulo liitäntä järjestelmä antennilta ja olet kytkenyt antennin ns. solmuun niin silloin sinun täytyy "outbreakata" järjestelmä eli kytkeä järjestelmä antenni RF-kytkennällä ja laittaa laite tehdasasetuksille sekä virittää boxi uudelleen alkuperäis asetuksiin.

Äänestä
  • jos olet käyttänyt kahta eri taajuutta tukevaa antennia boxissasi niin oletko käyttänyt myös eri muxeja eli taajuskorjauksia sillä jotkut antennin eivät pelaa joissain muxeissa ja voi esiintyä kanava häviikkiä eli jotkut kanavat eivät näy.

    Äänestä

  • scartti kirjoitti:

    jos olet käyttänyt kahta eri taajuutta tukevaa antennia boxissasi niin oletko käyttänyt myös eri muxeja eli taajuskorjauksia sillä jotkut antennin eivät pelaa joissain muxeissa ja voi esiintyä kanava häviikkiä eli jotkut kanavat eivät näy.

    Edellinen viesti on täyttä höpöä.

    Äänestä

  • vaihtokärki kirjoitti:

    Edellinen viesti on täyttä höpöä.

    jos kahdella antennilla tekee samaa niin silloin kyseessä ei ole antenni vika. jos mahdollista niin pyydä toinen boxi lainaksi joltain ja kokeille sillä. jos tekee samaa niin silloin boxi vikakin on pois suljettu. tällöin on syytä epäillä häiriöitä joltain samaa taajuuttaa antennin kanssa käyttämältä laiteelta. esim jos asut talossa missä on sisäantenneja muillakin.

    Äänestä

  • tv huolto neyman kirjoitti:

    katso antennin valmistajan sivuilta onko antenniin saatavana UHF vastaanottoa parantava päivitys.

    Äänestä

  • päällikkööö kirjoitti:

    katso antennin valmistajan sivuilta onko antenniin saatavana UHF vastaanottoa parantava päivitys.

    Hauska... Mistäs lähtien antenneja on voitu päivittää ohjelmallisesti.. HEH :D

    Antennit ovat yleensä passiivisia komponentteja , paitsi ehkä symni, tai joissain antenneissa vahvistin. Niitäkään ei voi kyllä päivittää ohjelmallisesti.

    Ainoa tapa päivittää antenni on vaihtaa se uuteen.
    Ei antenneissa ole mitään samanlaisia softajuttuja kuin digibokseissa. Ei ne antennit sentään NIIN nykyaikaisiksi ole muuttuneet vaan periaatteessa samaa kamaa kuin analogitv:n aikoinakin, pientä viilausta ehkä mutta ei sen kummempaa.

    Äänestä

  • LOL :D kirjoitti:

    kaikkea mahdollista ja mahdotontakin on nyt kokeiltu mutta ei vaan mikään auta. kun otan antennin töpselin irti seinästä kuva tulee ja kun laitan takas niin kuva häviää. miten ihmeessä se voi olla mahdollista? kun olen laittanut ajastimella tallennuksen yöksi päälle, niin eipä ole tallentanut mitään ja laite on jostain syystä mennyt radion puolelle. eikä sitä meinaa millään konsteilla saadakkaan enää tv:n puolelle.
    kyllä nyt alkaa olla konstit lopussa ja piuhat lopullisesti solmussa, vai löytyisikö joltain vielä jotain neuvoja joita voisi kokeilla?

    Äänestä

  • piuhat kireellä kirjoitti:

    tuntuu siltä että olet käyttänyt samassa telkkarissa myös kaapeli boxia samaan aikaan kun olet saanut laitteet sekaisin. tässä korjaus ohje ja tämä tarkoittettu vain ammatilaisille. tarvitaan kaksi boxia, antenni sekä tv, sekä kolme antenni johtoa. kytke antennin johto toisesta boxista televisioon ja kaonista toiseen boxiin. sekä antennista kaoniin. tee kaonilla kanavahaku. sitten liität USB kaapelilla kaonin tähän toiseen boxiin ja kaonin asetuksista valitsen kohdan laitteessa laitteeseen. tällöin kaon hakee toisen boxin kautta nykyisen formaatin eikä sekoita enää kaapeli boxia mukaan kuvioihin.

    Äänestä

  • suuri koitos kirjoitti:

    telkkariin oli myös yhdistetty kaapelibokxi, jota joskus katsottiin. jostain syystä kaapeliboxi oli lähtenyt itsestään päälle ja siitä kai sitten olivat menneet sekaisin.
    kaikki muut vehkeet löytyvät mutta vain USB-kaapeli puuttuu. toisessa eli Finsatin boksissa ei edes ole paikkaa USB:lle. molemmista löytyy paikka RS 232C kaapelille. voisiko sitä käyttää USB:n tilalla?

    RS 232C sarjakaapelilla voit yhdistää kaksi digisovitinta toisiinsa mikäli digiboxin sarjaportti niitä tukee. kannattaa varmistaa että digiboxin takanta löytyy juuri oikeanlainen RS 232C kaapelia tukeva sarjaportti.

    Äänestä

  • wan portti kirjoitti:

    RS 232C sarjakaapelilla voit yhdistää kaksi digisovitinta toisiinsa mikäli digiboxin sarjaportti niitä tukee. kannattaa varmistaa että digiboxin takanta löytyy juuri oikeanlainen RS 232C kaapelia tukeva sarjaportti.

    kiitos aivan mahdottomasti asiallisesta ohjeesta. tein ohjeiden mukaan ja yllätys yllätys jo kolme päivää toiminut loistavasti. on ilo taas katsella telkkaria pitkästä aikaa. kiitän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

piuhat kireellä kirjoitti:

Yritän katsoa teeveetä ASTON VHF/UHF sisäantenilla, mutta huonoin tuloksin. Kaikkea mahdollista tapahtuu, tv sammuilee tai menee siniseksi, Kaonin KTF-N620 boxi sammuilee. Signaali näyttää kyllä hyviä lukemia. Alussa toimi aivan moitteettomasti. Nyt olen yrittänyt myös kahdella muulla antennilla ja nyt on todella tullut outoja ilmiöitä esille. Enää ei riitä yksi antenni vaan myös toisen antennin johto pitää olla seinässä vaikka ei ole edes boxissa kiinni. Miten tämä on selitettävissä?

Telkkarissa ei ole vikaa eikä myöskään boxissa. Olen testannut monella eri boxilla. Ja myös antenni johtoja on vaihdeltu.

Kesällä sain hyvän neuvon kun oli Samsungin digi-teeveessä sellainen juttu että se ei toiminut kuin ulkoisella boxilla. Siinä oli mennyt television signaalin lukupää sekaisin. Tein silloin annettujen ohjeiden mukaan ja se auttoi.
Voisikohan nyt olla kyseessä samantapainen ongelma? Ja löytyisiköhän jostain taas ihmemiestä joka osaisi selittää tämän jutun ja jopa auttaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu