Minulle sattui työtapaturma jonka johdosta olen sairaslomalla.Vakuutusyhtiö pohjola on laittanut kelalle viivästystodistuksen jonka johdosta kela maksaa minulle sairaspäivärahaa.Kysynkin että voidaanko minulta periä takaisin saamani sairaspäiväraha koska pohjolan mielestä vammani ei ole voinut syntyä kyseisessä työssä (sormen jänne repeentyi ja putkiluun murtuma).Vamma tuli kiven nostossa hautausmaalla.Lääkärikulut pohjola on maksanut mutta ei magneetti kuvausta(maksoin itse) ja siitä selvisi vamman vakavuus. Nyt huolettaa että voiko pohjola kieltäytyä päivärahan maksusta ja kela perii minulta takaisin maksamansa päivärahat? Koska pohjola ei maksanut magneettikuvausta tein siitä valituksen ja sen käsittelyaika on n.6kk.
Vastaukset 2
- giuso
ei voi. mikäli kela on katsonut että sinulla on oikeus sairauspäivärahaan niin näin on. jos pohjolasta tulisi myöntöpäätös niin pohjola maksaa sitten kelalle korvauksen ja erotuksen sulle (vakuutusyhtiöiden korvaukset yleensä huomattavasti suuremmat kuin päiväraha) mikäli pohjolasta hylky niin sinun ei tarvitse mitään minnekään ilmotella ellei sitten työnantaja ole maksanut palkkaa, silloin toimitat vain päätöksen kelaan jotta voivat maksaa myös työnantajalle osuutensa.
- Karsbe
Ihmettelen tuotakäytäntöä koska vak.yhtiö liikelaitos. Kela ei. Mitä tekemistä kelalla on vak.yhtiöiden kanssa. Vakuutusyhtiöt pitkittää korvausvelvollisuuttaan,voin verrata suoraan kiusaamiseen. Tapaturman kärsinyttä ei halutakaan työkykyiseksi. Ainakaan itse en ole saanut sitä tunnetta. Maksa vaan kaikki toimenpiteestäkin itse sekä kuntoutus(fysioterapia). Vääntöä käyn parhaillaan vak yhtiön kanssa korvattavuudesta. Oikea polvi itsellä työtapaturma. Vak.yhtiö todennut nivelrikko sairauden. Lääkäriltä pyysin kirjoittamaan sairaslomaa tuolla perusteella jos etiikka antaa myöten. Naurahti. Ihme kuvioita saa harjoittaa tässä maassa. Ei logiikkaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 142804
Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.2761226Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1671148- 84980
- 87863
- 63828
- 72775
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?24765Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?143733Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran69731Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?142701- 47680
- 57656
Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri39649Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47644Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25643Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46624Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32618- 40574
- 55558