Olin kusessa erääseen vuotta vanhempaan jätkään ehkä puoli vuotta, ennenkuin otin hänestä selvää. Soittelimme ja tekstailimme toisillemme viime syskynä jonkin aikaa, ja hän vaikutti mukavalta tyypiltä, kun ei vielä tiennyt, kuka olin. Hän tuntui ymmärtävän minua ja oli hauska, tajusi myös minun huumorini, (harvat sitä ironian & sarkasmin määrää suodattaa,) ja hän vaikutti kaikin puolin lähes täydelliseltä. Hän ei ollut mikään erityisen komea, sillä tietoisesti vältin sellaisia ihmisiä (nykyään suorastaan karsastan). Koulussa hän vilkuili minua kysyvästi, yritin luoda häneen katsekontakteja, mutten vielä uskaltanut mennä puhumaan suoraan. Hyvä vai huono juttu? - Tiedä häntä.
Eränä lokakuisena tiistaina (kuullostaa niin kliseisen typerältä kuin olla ja saattaa) hän sitten pyysi, että seuraavana päivänä tulisin nykimään häntä hihasta tai jotain, sillä hän halusi vihdoin tietää, kuka olen. Hän lupasi myös, että jossen minä miellyttäisikän hänen silmäänsä, hän ei ikinä enää vilkaisisikaan minuun. En silloin vielä pienessä ruusunpunaisessa pilvessäni tajunnut hänen sanojensa merkitystä, vaikka näin jälkikäteen ajatellen viesti oli täysin selkeä:
"Hei, olen pinnallinen kusipää!"
Luultavasti kaikki tähän asti lukeneet arvaavatkin, mitä tapahtui sinä kriittisenä seuraavana päivänä:
Hän käveli ohitseni viimeisellä välkällä, vilkuillen suuntaani. Hädin tuskin uskalsin vieläkään moikata hänelle, mutta se pieni sana kuitenkin pääsi ulos suustani ennen kuin itsekään älysin. Oloni oli hetken aikaa huojentunut, mutta hän vain käveli ohitseni.
Viimeisellä tunnilla sain häneltä viestin:
"Olitsä se äskeinen?"
Vastasin vain lyhyesti "Joo.."
En saanut vähään aikaan mitään viestiä, mutta tunnin jälkeen, kun olin itseasiassa päässyt jo himaan ja kävellyt jonkun aikaa toimettomana ympäri taloa kädet täristen, sain viestin häneltä. En edes halua ajatella viestin tarkempaa sisältöä, mutta kolmella lyhyellä lauseella, kolmella kirosanalla ja neljällä huutomerkillä siinä selvitettiin seuraava asia: "Vähä oot ruma."
Sain raivokohtauksen.
Veljeni luuli minun tulleen hulluksi, koira juoksi karkuun toiseen päähän taloa ja samaan aikaan talon ohi pyörällä ajanut naapuri on edelleen huolissaan mielenterveydestäni.
Kuten aiemmin mainitsin, hän oli luvannut olla vilkaisemattakaan minuun enään sen jälkeen.
Ilman hänen käyttäytymistään olisin kuitenkin päässyt yli jo kauan sitten. Minulta vaati erittäin paljon, että uskalsin edes soittaa hänelle. Olin kiintynyt häneen, vaikken edes tuntenut häntä. Hän murskasi ruusunpunaiset unelmani erittäin hämäävästi.
Toisin kuitenkin on:
Hän ei jätä minua hetkeksikään rauhaan. Jos hän on röökillä välkällä, ja kävelen ohi, hän puhaltaa savut silmiini. Hän ja hänen kaverinsa ovat keksineet minulle toinen toistaan vittumaisempia "lempinimiä", joita kuulen jatkuvasti kävellessäni liian läheltä. Talvella eräs hänen kavereistaan yritti tumpata röökinsä takkiini, olen pariin kertaan joutunut isomman porukan sylkikupiksi, enkä ainakaan säästy potkuilta, jos olen esim. ruokajonossa lähietäisyydellä. Välkillä kaupassa käydessä on aina joku ulko-oven edessä ja yrittää kampittaa minut kävellessäni ohi. Hän onneksi asuu toisella puolella kaupunkia, mutta pari hänen kaveriaan asuu samoilla kulmilla kanssani, ja aina heidän ajaessaan skootterilla, olen minä heidän tähtäimessään. Montakohan kertaa olen kuullut sen ivallisen naurun, kun olen viime hetkellä hypännyt pois tieltä suoraan ruusupuskaan?
En jaksa enää!
Täytyy myöntää, että on tullut itsekin potkittua pari kertaa häntä säreen tai klimpittyä samaan suuntaan, välillä tulee mutistua joitain hänen nimestään väännettyjä "lempinimiä" hänen kävellessän ohi, mutta..
Ensinnäkin: Hän aloitti.
Toiseksi: Minä en harrasta näitä niin usein, niin voimallisesti, tai niin laajasti kuin hän. (En usuta kavereitani mukaan, sillä he ovat ulkopuolisia, vaikkakin kärsivät myös hänen tempauksistaan.)
Kolmanneksi: Hän LUPASI olla vilkaisematta minuun päinkään enää, jossen miellyttäisi häntä.
Pitäisikö minun laverrella hänestä, muistuttaa häntä em. lupauksesta, antaa olla ja odottaa, vai mitä teen?
Toivoisin niin, että ensi vuonna hän joko vaihtaisi johonkin toisen koulun lukioon tai lähtisi amikseen.. Tahtoisin niin päästä hänestä eroon ja olla jotain ihan muuta, kuin kaikkien ysiluokkalaisten sylkikuppi ja koulun paskamaineisin kimma.. Kun en edes ole tehnyt mitään väärää, mikä oikeuttaisi hänet em. käytökseen..
Eränä lokakuisena tiistaina (kuullostaa niin kliseisen typerältä kuin olla ja saattaa) hän sitten pyysi, että seuraavana päivänä tulisin nykimään häntä hihasta tai jotain, sillä hän halusi vihdoin tietää, kuka olen. Hän lupasi myös, että jossen minä miellyttäisikän hänen silmäänsä, hän ei ikinä enää vilkaisisikaan minuun. En silloin vielä pienessä ruusunpunaisessa pilvessäni tajunnut hänen sanojensa merkitystä, vaikka näin jälkikäteen ajatellen viesti oli täysin selkeä:
"Hei, olen pinnallinen kusipää!"
Luultavasti kaikki tähän asti lukeneet arvaavatkin, mitä tapahtui sinä kriittisenä seuraavana päivänä:
Hän käveli ohitseni viimeisellä välkällä, vilkuillen suuntaani. Hädin tuskin uskalsin vieläkään moikata hänelle, mutta se pieni sana kuitenkin pääsi ulos suustani ennen kuin itsekään älysin. Oloni oli hetken aikaa huojentunut, mutta hän vain käveli ohitseni.
Viimeisellä tunnilla sain häneltä viestin:
"Olitsä se äskeinen?"
Vastasin vain lyhyesti "Joo.."
En saanut vähään aikaan mitään viestiä, mutta tunnin jälkeen, kun olin itseasiassa päässyt jo himaan ja kävellyt jonkun aikaa toimettomana ympäri taloa kädet täristen, sain viestin häneltä. En edes halua ajatella viestin tarkempaa sisältöä, mutta kolmella lyhyellä lauseella, kolmella kirosanalla ja neljällä huutomerkillä siinä selvitettiin seuraava asia: "Vähä oot ruma."
Sain raivokohtauksen.
Veljeni luuli minun tulleen hulluksi, koira juoksi karkuun toiseen päähän taloa ja samaan aikaan talon ohi pyörällä ajanut naapuri on edelleen huolissaan mielenterveydestäni.
Kuten aiemmin mainitsin, hän oli luvannut olla vilkaisemattakaan minuun enään sen jälkeen.
Ilman hänen käyttäytymistään olisin kuitenkin päässyt yli jo kauan sitten. Minulta vaati erittäin paljon, että uskalsin edes soittaa hänelle. Olin kiintynyt häneen, vaikken edes tuntenut häntä. Hän murskasi ruusunpunaiset unelmani erittäin hämäävästi.
Toisin kuitenkin on:
Hän ei jätä minua hetkeksikään rauhaan. Jos hän on röökillä välkällä, ja kävelen ohi, hän puhaltaa savut silmiini. Hän ja hänen kaverinsa ovat keksineet minulle toinen toistaan vittumaisempia "lempinimiä", joita kuulen jatkuvasti kävellessäni liian läheltä. Talvella eräs hänen kavereistaan yritti tumpata röökinsä takkiini, olen pariin kertaan joutunut isomman porukan sylkikupiksi, enkä ainakaan säästy potkuilta, jos olen esim. ruokajonossa lähietäisyydellä. Välkillä kaupassa käydessä on aina joku ulko-oven edessä ja yrittää kampittaa minut kävellessäni ohi. Hän onneksi asuu toisella puolella kaupunkia, mutta pari hänen kaveriaan asuu samoilla kulmilla kanssani, ja aina heidän ajaessaan skootterilla, olen minä heidän tähtäimessään. Montakohan kertaa olen kuullut sen ivallisen naurun, kun olen viime hetkellä hypännyt pois tieltä suoraan ruusupuskaan?
En jaksa enää!
Täytyy myöntää, että on tullut itsekin potkittua pari kertaa häntä säreen tai klimpittyä samaan suuntaan, välillä tulee mutistua joitain hänen nimestään väännettyjä "lempinimiä" hänen kävellessän ohi, mutta..
Ensinnäkin: Hän aloitti.
Toiseksi: Minä en harrasta näitä niin usein, niin voimallisesti, tai niin laajasti kuin hän. (En usuta kavereitani mukaan, sillä he ovat ulkopuolisia, vaikkakin kärsivät myös hänen tempauksistaan.)
Kolmanneksi: Hän LUPASI olla vilkaisematta minuun päinkään enää, jossen miellyttäisi häntä.
Pitäisikö minun laverrella hänestä, muistuttaa häntä em. lupauksesta, antaa olla ja odottaa, vai mitä teen?
Toivoisin niin, että ensi vuonna hän joko vaihtaisi johonkin toisen koulun lukioon tai lähtisi amikseen.. Tahtoisin niin päästä hänestä eroon ja olla jotain ihan muuta, kuin kaikkien ysiluokkalaisten sylkikuppi ja koulun paskamaineisin kimma.. Kun en edes ole tehnyt mitään väärää, mikä oikeuttaisi hänet em. käytökseen..
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sun pitäis vaan yrittää esittää, että sua ei haittaa niiden kiusaaminen. Esim. seuraavaks ku se jätkä yms. kampittaa sut tai töinii/nälvii, ni hymyile kauniisti ja sano kohteliaasti: "Sä oot ihan hyvä tyyppi, ja mä ymmärrän jos sä et pääse yli musta. Mut toi on väärä tapa yrittää herättää mun kiinnostus" sitte isket vaikka silmää.
vähäx tumpe jätkä kyl..su kantsis yrittää olla välittämät! tai sit voit vaa nauraa päälle ku näät sen :D se on tosi loukkaavaa.. jos vaan pystyt siihen? tsemppii =) mut jos muu ei auta ni sit kerrot vaik vanhemmilles.