Amis+lukio

Lukion ja amiksen yhdistäminen. Eikö tämä järjetön idea jo torpattu Hämeenlinnassa. Tämän päivän HäSassa kaupunginjohtaja Helsten jorisee jostain käsillä tekemisen trendistä. Kyllä edelleen on lapsia (ilmeisesti epätrendikkäitä), joita ei käsillä tekeminen kiinnosta pätkääkään. Ei Ei ja vielä kerran EI. Säästöjä tässä taas haetaan, voi sitten nekin rahat laittaa vaikka jääkiekkoon.

"Kun tästä saadaan päätettyä aletaan miettiä nykyisten koulurakennusten kohtaloa."

Siis miten niin KUN! Diktaattorien aika on jo ohi. Tämän olisi voinut hiffata jo Jäähallin lahjoitusasiassa.

Joku tilaajatuottajakonttoristi, joka tilaa matkalippuja näille kellokkaille, voisi seuraavan työmatkaan ottaa vain menolipun ja pitkälle.

Ottakaahan kantaa, mitä mieltä olette.
8484
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

no eipähän tuossa oikeastaan yhdisty muu kuin hallinto. ja sehän on sinällään ihan järkevää.

Äänestä
  • Toivottavasti sitten vaan hallinto yhdistyy (mitälie tarkoittaa käytännössä), ja tutkinnot pysyvät semmoisina kuin tähän asti. Itse olen käynyt erikseen lukion sekä ammattikoulun linjan, enkä todellakaa näe mitään yhdistäviä tekijöitä niissä. Toivoa sopii, että käytännät pysyisi ennallaan.

    Ja tällaisena tavallisena tallaajana olen todellakin samaa mieltä aloittajan kanssa. Siihen prkleen jäähalliin hyysätään siitä rahaa, kun johtu tuntuu tykkäävän pikkusen siitä kiekoksta. Voisko sitä rahaa laittaa johonkin vähän tärkeämpään, kuten lasten, nuorten, aikuisten ja vanhusten hyvinvointiin. Toki ne pelit on kivoja käydä katsomassa, mutta kävi sitä porukkaa jo vanhassakin hallissa. Kuka ulkoiluttaa vanhukset? Kohta o koulujakaan enää.

    Äänestä

  • abcdee kirjoitti:

    Toivottavasti sitten vaan hallinto yhdistyy (mitälie tarkoittaa käytännössä), ja tutkinnot pysyvät semmoisina kuin tähän asti. Itse olen käynyt erikseen lukion sekä ammattikoulun linjan, enkä todellakaa näe mitään yhdistäviä tekijöitä niissä. Toivoa sopii, että käytännät pysyisi ennallaan.

    Ja tällaisena tavallisena tallaajana olen todellakin samaa mieltä aloittajan kanssa. Siihen prkleen jäähalliin hyysätään siitä rahaa, kun johtu tuntuu tykkäävän pikkusen siitä kiekoksta. Voisko sitä rahaa laittaa johonkin vähän tärkeämpään, kuten lasten, nuorten, aikuisten ja vanhusten hyvinvointiin. Toki ne pelit on kivoja käydä katsomassa, mutta kävi sitä porukkaa jo vanhassakin hallissa. Kuka ulkoiluttaa vanhukset? Kohta o koulujakaan enää.

    Ensin hallinto sitten muu toiminta. Onko tällaisia yhdistämishankkeita muualla Suomessa?

    Äänestä

  • Rahaa jääkiekolle kirjoitti:

    Ensin hallinto sitten muu toiminta. Onko tällaisia yhdistämishankkeita muualla Suomessa?

    Ruotsalaisen ystäväni mukaan heillä on huonoja kokemuksia lukion ja amiksen yhdistämisestä. Hänen mukaansa sosiaalidemokraatit ajavat tätä asiaa (muistakaa äänestäessä). Heillä on kuulemma taso laskenut ja opiskeluajat pidentyneet, vaikka toisin piti käydä.

    Tällä menolla yksityiskoulut ovat tulossa Suomeenkin. Nyt pitää kansan herätä!

    Suomalaista koulutusta on kehuttu maailmanlaajuisesti, mutta sekin pitäisi sössiä!

    Äänestä

  • Hyvässä ja pahassa kirjoitti:

    Mikä on tuo jäähallin lahjoitusasia"? Jos kaupunki takaa, ja maksaa OMISTAMANSA jäähallin lainoja, niin mikä on se lahjoitus?

    Äänestä

  • sikaseppo kirjoitti:

    Mikä on tuo jäähallin lahjoitusasia"? Jos kaupunki takaa, ja maksaa OMISTAMANSA jäähallin lainoja, niin mikä on se lahjoitus?

    Herätkääpä kysymään miksi Hämeenlinnassa valmistellaan lukion ja amiksen yhdistämistä. Mielestäni selvä lukion huononeminen, jos hanke toteutuu. Lukiolaiset seilaavat jatkossa ympäri kaupunkia eri kurssipaikkoihin....voi s......a.

    Radio Hämeessä tänään käsitellään asiaa. HäSa hiljenee tunnetusti.

    Suomessa on yleisellä tasolla päätetty jatkaa vanhaan malliin.

    Äänestä

  • Lisää tietoa heti! kirjoitti:

    Miten ihmeessä tästä lukion ja ammattikoulun yhdistämisestä annetaan näin yksipuolinen kuva! Lisätään oppilaiden valinnanmahdollisuuksia ja sanottiinko vielä että lukio-opetukseen on tulossa lisää rahaa.

    Siis Hämeenlinnassa haluataan antaa oppilaille lisää valinnan mahdollisuuksia ja syytää enemmän rahaa lukio-opetukseen?!? Voi hellan lettas kun herttaista. Kenelle te kirjoitatte noita juttuja, lapsille ja lapsenmielisille?

    Lehden tehtävä on uutisoida tasapuolisesti. Miksi Hämeenlinnassa halutaan yhdistää nämä kaksi opinahjoa? Halutaan säästää, säästää, säästää. Vanhuksista, lapsista, nuorista, mutta EI JÄÄKIEKOSTA!

    Ei tarvitse olla kristallipalloa nähdäkseen miten lukioille käy. Jos valtakunnallisella tasolla ei yhdistämisiin ryhdytä miksi sitten Hämeenlinnassa? Tämä hanke ei saa toteutua!

    Hämeenlinnalaisten oletetaan sietävän veroeurojen valumisen liigakiekkoon, (ainoa yhdistyspohjainen Suomessa), Ahveniston moottoriradan melua (ainoa Suomessa kaupungissa oleva rata), ammattikoulun ja lukion yhdistämisen (valtakunnallisella tasolla ei toimita näin) yms. yms.

    Äänestä

  • Sitokyky ylitetty kirjoitti:

    Herätkäähän vanhemmat. Paikallisessa sanomalehdessä annetaa jostain syystä vähän ruusuinen kuva asiasta. Säästöjä tässä haetaan, asiasta pitää saada paljon konkreettisempaa tietoa, ennen kuin mitään päätetään.

    Ruotsista on huonoja kokemuksia ja valtakunnallisesti ei yhdistämisiin ole ruvettu. Jyväskylää lukuunottamatta.

    Lapset, nuoret ja vanhukset, AINA täällä säästöjen kohteena. Herrojen harrastuksiin riittää kyllä rahaa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

T.Hellstén kirjoitti:

Lukion ja amiksen yhdistäminen. Eikö tämä järjetön idea jo torpattu Hämeenlinnassa. Tämän päivän HäSassa kaupunginjohtaja Helsten jorisee jostain käsillä tekemisen trendistä. Kyllä edelleen on lapsia (ilmeisesti epätrendikkäitä), joita ei käsillä tekeminen kiinnosta pätkääkään. Ei Ei ja vielä kerran EI. Säästöjä tässä taas haetaan, voi sitten nekin rahat laittaa vaikka jääkiekkoon.

"Kun tästä saadaan päätettyä aletaan miettiä nykyisten koulurakennusten kohtaloa."

Siis miten niin KUN! Diktaattorien aika on jo ohi. Tämän olisi voinut hiffata jo Jäähallin lahjoitusasiassa.

Joku tilaajatuottajakonttoristi, joka tilaa matkalippuja näille kellokkaille, voisi seuraavan työmatkaan ottaa vain menolipun ja pitkälle.

Ottakaahan kantaa, mitä mieltä olette.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu