Odotin seuraavan tunnin alkamista käytävässä.Katselin etäältä koulun lukuisia kaunokaisia.Noita seksipommeja en kylllä pääsisi puolta luokkaa lähemmäksi ikinä. Heitä piirittivät tyypit jotka kuluttivat kaiken vapaa-aikansa kaupungilla pummaten heille nautinto aineita ja vieden heitä bileisiin. Tyydyin kuin usein vain kuvittelemaan.Sitten koulun kiltti tunnollinen tyttönen kulki ohitseni ja tiputti kirjekuoren syliini. Luonnollisesti, avasin sen kurkistaen sen sisään, siinä oli korea riikinkukon sulka ja kirje. "Ken ei rakastaa uskalla,herää kutittaessa.",luki lapulla kultaisilla kirjaimilla. Jaa,mikäs tämä tämmöinen on, mutta en ehtinyt kaiaa miettiä kun luokan ovi avautui ja menin kemian tunnille. Kaksoistunti oli päivän viimeinen ja tehtyäni lopputunnista kaikki opettajan määräämät tehtävät jäin toimeettomaksi. Ajatukseni kääntyivät kirjeeseen,otin sen esiin ja tutkin sulkaa pulpetin alla. Onhan se korea,ajattelin, sitten ajatukseni vaelsivat katseen myötä tuohon uskomattomaan ilmestykseen joka istui edessäni.Blondi kaikkien himoama,niin kaunis ja etenkin himottava kuin parhain veistos, seksikkäämpi kuin yksikään näkemäni seksivideon nainen. Hänen paidan ja housun välinen rako, josta hänen ihonsa pilkisti oli varsin kutsuva,jos voisin koskettaa... olisi liian ilmiselvää jos nojautuisin ja hipaisisin sormilla pulpetin alta, kyllä hän sormet tunnistaa, mutta sulka? Ei hän tiedä että takana olevalla olisi sulka, kosketus voisi hyvinkin olla kuin paidan helma. Ojensin sulan ja hitaasti silitin hänen alaselkäänsä yhden vedon verran. Hän värähti ja huokaisi. Säikähdin ja vedin sulan pois. Hänen kätensä vaelsi-kuin kosketukseni käynnistämänä- alas,seurasi reisiään ylös jalkojen väliin.Hän nojautui taaksepäin tuolissaan pää hieman takakenossa siveli toisella kädellä kylkeään ja toinen käsi avasi hitaasti tiukkojen farkkujen vetoketjua. Ei voi olla totta! Hänen lyhyempi kyntinen sormensa upposi vetoketjun välistä sisään,ja hieroi piikkareiden päältä kosteaa häpyään.Sormi tyänsi pikkuhousuja syrjään ja hieraisi kosteaa pilluansa. Sormi palasi kiiman kiiltävänä,kostuneena. Ja kuinka minä tämän tiesin? Näin,tunsin,kuin olisin hänen aistinsa. Kellot soivat,yhteys katkeaa. Kaikki lähtevät luokasta Hän on hidas, viimeinen luokassa minun kanssa,itsehän tahtini määrään. Eihän minulla mitään menetettävää ole. "Moi" ,sanoin hänelle,hymyillen. Hän puhkesi riemahtavaan hymyyn, ja vastasi"hei!". "Tuleppas meille tänään,seuraa.Nyt!" Seurasin häntä silmät sekavana,kuin koiranpentu. Hän talutti minut kotiinsa.Seurasin koko matkan noita tähti silmiä. Hän oli rikas, hemmoteltu, meikkaava, kauneuteensa panostava. Hänellä oli satiini lakanat ja kaikki. Hän oli venus, kaunein maan päällä. Sen nyt myönsi koko koulu ja kaikki hänet nähneet, sen näki kaikkien katseista kateelliset, ihailevat. Hän meni heittäytyi vuoteelleen ja heitti merkillä hinnoitetun pinkin paitansa nurkkaan. Ja katseellaan anosi minua luokseen, toteutin toiveen kernaasti. Hän otti tiukkoja housujaan pois,vetoketju oli jäänyt auki, hän ei paljoa nyt häpeillyt itseään tai varjellut uskottavuuttaan. Noh,leikkiin mukaan vain. Aloin riisuntumaan,jaa kaipa minulta jostain lompakosta kondomikin löytyy. Hän kiskoi minut sänkyyn ja vangitsi minut alleen. Istuen päälläni hän riisui loputkin päältäni. Hänhän oli seksin ruumiillistuma! Hänellä oli vielä päällä rintaliivinsa ja pitsipikkuhousunsa. Valkea väri kuulsi viettelevästi läpi. Hän tuli minua lähemmäs ruumis omaani vasten. Silitin häntä,hänen selkää,pakaroita, samalla riisuen hänen pikkuhousunsa.Hän itse riisui rintaliivinsä paljastean kaikki muotonsa. Otin itsekkin viimeisen vaatekkappaleeni pois ja laitoin kondomin paikalleen. Hän hyökkäsi kimppuuni ja suuteli intohimoisesti,lihan himosta.
Nuo kultaiset kutrit ja niiden ruumis palvoivat minua! Uskomatonta. Yritin antaa hänelle vastinetta.Hieroin hänen kylkiään,selkää, kun hän painautui työntäen elimeni hänen kiimaiseen pilluunsa. Kielemme lempivät,vartalomme palvoivat. Tahdoimme tuottaa silkkaa ruummiillista nautintoa toinen toisillemme. Hänen pillunsa imee elintäni. Jonkin ajan päästä saamme molemmat orgasmin, mutta pystyn parempaankin, tuo ilmestys ansaitsee sen. Kun hän lepää käyn hänen jalkojenväliin.
Uskomatonta olin saanut tämän olennon kiimaiseksi ja laukeamaan! Hänen pillunsa oli mitä houkuttelevin. Kiiltävä, mehuisa, kutsuva. Hieroin ja silitin hänen herkimpänsä lähialuetta, ja kostunutta häpyä. Hän voihki ja työnsi lantiotaan ylemmäs. Hieroin hänen pyhimpäänsä ensin ulompia, sitten sisempiä hapyhuulia, upottaen sormen pari hänen sisäänsä. Ja voi kuinka hän nautti! Hän keinui työskentelyni tahdissa. Vedin sormeni hänestä pois ja aloin nuolemaan hänen vakonsa piha alueita. Käyden aina lähemmäs ja lähemmäs. Pian nuollen hänen niin kosteita häpyhuuliaan. Hän ilmaisi ähkimisellään ja voihkimisellaan, kun löysin erityisen hyvän kohdan. Huomasin myös että hänen klitoriksensa oli tullut esille. Nuolin kielen kärjellä sen lähystöä ja sitäkin. Häpykieltä hellimällä annoin hänelle ainakin yhden orgasmin. Lopetin kun väsyin.
Menin kotiini vihellen kun tuo perinpohjin hellitty jumalatar oli jäänyt sänkyynsä lepäämään. Mitäs seuraavaksi tekisi sulalla? Mahdollisuudet tulvivat mieleeni, olihan se yksi poikia vihaava tyttöjen rakastaja brunette. Voisi vaikka antaa hänen maistaa vähän vaihtelua.
Seuraavana päivänä koulussa...
Sulka
Ringo
3
3951
Vastaukset
- JATKA
jatka jatka
- jep
mitä sit tapahtu? :)
- naksu
Aika ihmemies olet, kun näet tytön selän takaa kuinka sormi seikkailee farkkujen sisällä.. Täytyy oikeen taputtaa.. Ja sulka.. onkohan tullu katottua liikaa noita fantasialeffoja.. Ota mallia Ron Jeremystä.. ei helvetti mitään sulkajuttuja..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En tullut, koska käytit päätäsi.
Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m372746Miten kaivattusi teki sinuun lähtemättömän vaikutuksen?
Minulla kävi niin, että hän laittoi ruokaa, kun olin nälkäinen. Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta.891184Alkon myynti putosi kesäkuussa 10 prosenttia
Niin se hallitus tuhoaa valtion verokertymää ylisuurella alkoholiverolla, kun kansalaiset hankkivat juomansa ulkomailta.127989Oliko mies vetäytyminen
Toimiva veto? Miten meille kävi. Ei hyvin ja mahdottomalta tuntuu tilanne nyt.61967- 66907
Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää
Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos78888EU:lta tyly ratkaisu Temulle
On se hyvä, että EU on vihdoin ja viimein puuttunut noiden Kiinan krääsän kauppiaiden toimintaan. https://www.is.fi/ta102832Oon tässä pohtinut että se nainen
Ei sovi sulle. Ihmetyttää mitä näet hänessä. Mieheltä miehelle70815Nainen on ihana
ilta-päivää tosi söpölle naiselle 🤗😘☺ Jos saisin sinut nainen oisin onnellisin mies Etpäs tiedäkään keneltä tämä on?25718Hallinto-oikeus kumosi valtuuston päätöksiä
Teksti-tv kertoo, että valtuuston päätöksentekoon on osallistunut varavaltuutettu jolla ei ollut oikeutta osallistua. Mi30684