Elinkaari

...

Kaikella on elinkaarensa. Ihmisellä etenkin, joskus elimet alkavat loppumaan kuitenkin.

Itellä tämä tuli mieleen tsadissa kun ostettiin rivarinpätkä. Joopajoo. Suuret ikäluokat oli laskeneet, että het kun on maksaneet asuntovelkansa, voivatkin sitten matkustella pitkin kreikkoja ja espanjoita, kun onkin sitten paljon rahaa. No kävi niin, että talojen ylläpito oli jätetty hoitamatta ja yllättäen oiskin pitänyt alkaa pumppaamaan rahaa remontteihin, pakollisiin.

Melkein kaikki myi kämppänsä pois ja minne lie muuttaneet, oletettavasti ei espanjaan. Se kun ei ollutkaan kiva ajatella asuvansa velkaisessa remonttityömaassa hautaansa asti. Tosiaan, tuli joukkopako, kun rakennusten elinkaari onkin pitempi, kuin joittenkin elinikä. Meillä on nuorta porukkaa nykyisin, lastenvaunujensa kanssa. Makselevat halvalla ostamiaan kämppiä ja remonttilaskuja.

Niin siis. Jokainenhan tekee joskus remonttia. Periaate on, kerran eläissään pitää asunto rempata. Kyllä se sitten kestää muutamia kymmeniä vuosia. Mä olen melkein kaikki remonttini jo tehnyt. Jotain pientä savusaunan tunkkaamista ja ulkorakennuksen peltikaton laittamista on vielä jäljellä. Ja paskakaivot. Mutta kaikki, mitä olen tehnyt tähän mennessä, on pitkäikäisempää kuin minä. Eli se niistä tehdyistä remonteista.

Kannattaa pitää huoli siitä, että remontoi aikoinaan. Ei liian myöhään, eikä liian vanhana.

Asia tuli äsken esille mediassa. Saksalainen 64 vuotias mies oli jostain syystä saanut päähänsä alkaa tekemään rivitaloasuntoonsa remonttia. Remontin perimmäinen tarkoitus lienee ollut ihan hyvä. Mutta käytännön toteutus oli jotenkin "Aku Ankka" mainen. Pitää keritä tehdä pakolliset rempat ennen dementoitumista.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2010112512764108_ul.shtml

=DW=

7

234

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vaikken liikaa kauhuleffoista välitä, tuli jo mieleen, ettei miesparka vaan muurannut ikiajoiksi itseään.. jos ei vaikka ois ollu porakonetta!?

      Entisessä elämässäni kohtalaisen iäkäs pariskunta rakensi kauniin omakotitalon, melkein naapuriin.
      Pihaa myöten alkoi olla valmiina, kun mies sairastui, ja menehtyi nopeasti etenevään syöpään.

      Kunpa sitä osaiskin suhteuttaa asioita, koska vaan voi tapahtua mitä tahansa.
      Meinaan, että moneen asiaan suhtautuis eritavalla.

    • itsensä nurkkaan maalaajille, kuten Aku Ankalle, mutta tämä vetää kyllä vertoja Akullekin.:-XD

      • loppuhuipennus vailla vertaa. Kukas sitä omatekemää uutta muurausta rikkois, kun on naapurin seinä siinä vieressä!:))

        No eipä silti, alle kakskymmpisenä olin vaihtanut ensimmäisen Minin nelioviseen pösöön. iltahämärässä ja kiireellä hyppäsin ensimmäisestä ovesta sisään, sattui vaan olemaan takaovi eikä muita autoontulijoita saati kuljettajaa siihen hätään ollut!:) Vähin äänin siitä olin pitkään!

      • emw34 kirjoitti:

        loppuhuipennus vailla vertaa. Kukas sitä omatekemää uutta muurausta rikkois, kun on naapurin seinä siinä vieressä!:))

        No eipä silti, alle kakskymmpisenä olin vaihtanut ensimmäisen Minin nelioviseen pösöön. iltahämärässä ja kiireellä hyppäsin ensimmäisestä ovesta sisään, sattui vaan olemaan takaovi eikä muita autoontulijoita saati kuljettajaa siihen hätään ollut!:) Vähin äänin siitä olin pitkään!

        vuotta sitten opiskelin Porvoon Edupolissa ja minulla oli hopean värinen Honda Civic. Yhtenä päivänä olin lähdössä koulusta, avasin auton oven avaimella ja istuin kuskin paikalle. Mutta sitten katselin ympärilleni ja huomasin istuvani jonkun naisen autossa. Auto tuoksui hajuvedelle ja taustapeilissä roikkui jotain naisellisia killuttimia. Sekunnin murto-osassa hyppäsin autosta ulos ja näin oman Civicini samassa rivissä vähän etäämmällä. Ihmettelin kovasti, että näinkö kaikkiin samanmerkkisiin autoihin pääsee samalla avaimella. Lukkopesä lienee ollut likainen, ei tätä muuten voi selittää.

      • Teotwawki kirjoitti:

        auton Hesassa, senjälkeen olen kyllä ainakin kadunnimen painanut mieleeni, että voi vaikka taksilla ajaa kohdalle.
        Olin selvinpäin niinkuin aina, mutta asioilla käydessä suuntavaisto katosi ja kovat otti ennenkuin auto löytyi.
        Enemmänkin se oli ajattelamattomuutta kuin dementtiaa. Nykyisin olen huomannut että jos en keskity kunnolla jotain asiaa mieleenpainamaan, niin saatan olla aivan kuutamolla, tai päinvastoin, kun olen johonkin keskittynyt, niin saa ympärillä tapahtua yhtä suntoista, enkä niitä rekisteröi mitenkään!!

        muutamissa suurkaupungeissa.:-) Atlantassa eksyin kavereideni kanssa mustien kaupunginosaan ja olisimme varmasti tulleet ryöstetyiksi, jos kaverini eivät olisi olleet niin isokokoisia. Budapestissä vaimo meinasi saada hermoromahduksen, kun eksyimme. Tukholman luulin tuntevani, olinhan käynyt kaupungissa ainakin 20 kertaa, mutta niin vain eksyin sielläkin. Kööpenhaminassa olin työmatkalla ja sikäläinen kollegani lainasi minulle autoaan, että ei tarvitse mennä taksilla hotelliin. SAS-hotelli on niin korkea, että se näkyy kaikkialle kaupungissa, mutta sinne pääseminen tuotti puolen tunnin ajelun yksisuuntaisia katuja ja kovin usein väärään suuntaan.:-D))))

        kielitaidoton, niin ulkomaille en ilman nykytekniikka, navia, en kehtaisi lähteä.
        Tuolla joku pakkoruotsista tais aloituksen laittaa.
        Ainoa asia, mikä elämässäni on väliin harmittanut, on juuri tuo kielitaidottomuus, kun en viitsinyt edes välttävää Englannin ja Ruotsinkielitaitoa hankkia.
        No saippuasarjojen repliikit aika hyvin arvailen ja ruotsinkieltä tekstistä välttävästi ymmärrän, mutten puhuttuna kuin muutaman sanasen!:((

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      230
      15149
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      132
      10553
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      123
      10124
    4. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      108
      9361
    5. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      53
      9185
    6. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      23
      7089
    7. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      56
      6955
    8. 182
      6527
    9. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      173
      6197
    10. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      33
      5612
    Aihe