Hei! Olen lueskellut tältä palstalta yhtä jos toista tarinaa ja aika rankaa tuntuu monella olevan. Haluaisin vain sen odottaville kertoa, että ellei lapsi ole sairas jatkuvasti tai itsellä esim. useat tikit vaivana, joka tietysti estää liikkumisen, on itsestä paljon kiinni miten asiat hoitaa.
Ensimmäiset pari viikkoa - kuukausi menee tietty sumussa kun kaikki on uutta, mutta kyllä itse parin viikon jälkeen 'lähdin liikkeelle.' Olihan se homma aina pukea lapsi ja mukana piti olla muka kaikkea. Aluksi oli rattaat mukana aina ja sinne sai vaipat ja vaatekerrat ja ruoat ja vaihtarit itsellekin jne. Myöhemmin otin käyttöön kantorepun ja selkärepun jos ei lähdetty kuin esim. kaverin kanssa kahville tms. Lapsi oli aikas itkuinen alusta saakka, mutta huomasin, että mitä enemmän kävin
a) ulkona (kävelin keskustaan jne.)
b) näin ihmisiä käymällä heidän luonaan, kahvilla tai kutsumalla matalaan hullunmyllymme
olin iloisempi, jaksoin paremmin ja mikä tärkeintä, lapsi nukkui paremmin, itkuisuus väheni ja meininki helpottui muutenkin. En tiedä oliko omasta uudesta asenteesta kiinni vai vaikuttiko oikesti lapsenkin käytökseen. Mielestäni kummatkin.
Nyt kun lapsi on 10kk ja tarhassa ollut jo hetken, saatan esim. lapsen tarhasta haettuani suoraa 'matkaan' töiden jälkeen. Laitan vain edellisenä iltana lapsen hoitolaukun valmiiksi, valmiin ruoka-annoksen muksua varten jääkaappiin. Useissa kahviloissa lämmittävät ruoan kun pyytää. Maito kulkee vielä minun mukanani, tosin lehmän maitoakin annan välillä. Lapsi vilkastuu jatkuvasti ja täytyy aika lailla yrittää nykyään sijoittaa kahvittelut paikkoihin joissa on leikkipaikka. Tai yleensä myös kutsun ihmiset meille päin, mutta esim. nyt joululahja ostokset meneillään ja muita syitä käydä keskustan puolella.
Eli siis en missään nimessä joka päivä lähde johonkin, tosin meillä käy kyllä minun ja mieheni ystäviä melkein päivittäin. Yritämme mieheni kanssa päästä myös kerran kuussa yhdeksi illaksi ulos, isovanhemmatkin saavat hieman aikaa lapsen kanssa.
HELVETIN HANKALAA se alussa oli, väsymys painoi jne. Kauppaan menokin tuntui pahalta, mutta pakotin ainakin itseni ulos alussa vähän kerrallaan, aluksi vain pihalle, sitten nopea kahvittelu kaupungissa jne jne. Alussa sitä jotenkin pelkää, että ei hallitse tilannetta jos lapsi itkee tms. mutta eipä sitä aina hallitsekaan.
Ps. eikä kukaan ole huonompi äiti jos ei jaksa/kiinnosta lähteä ulos tai kaupunkiin tms. Ettei sellaisia surkuttelu viestejä kuin 'toisten lapset on helppoja' jne tarvitse tuoda esiin. Nytkin mukula sairaana ja eihän tässä nyt mihinkään missän nimessä lähdetä poukkoamaan. :)
Ensimmäiset pari viikkoa - kuukausi menee tietty sumussa kun kaikki on uutta, mutta kyllä itse parin viikon jälkeen 'lähdin liikkeelle.' Olihan se homma aina pukea lapsi ja mukana piti olla muka kaikkea. Aluksi oli rattaat mukana aina ja sinne sai vaipat ja vaatekerrat ja ruoat ja vaihtarit itsellekin jne. Myöhemmin otin käyttöön kantorepun ja selkärepun jos ei lähdetty kuin esim. kaverin kanssa kahville tms. Lapsi oli aikas itkuinen alusta saakka, mutta huomasin, että mitä enemmän kävin
a) ulkona (kävelin keskustaan jne.)
b) näin ihmisiä käymällä heidän luonaan, kahvilla tai kutsumalla matalaan hullunmyllymme
olin iloisempi, jaksoin paremmin ja mikä tärkeintä, lapsi nukkui paremmin, itkuisuus väheni ja meininki helpottui muutenkin. En tiedä oliko omasta uudesta asenteesta kiinni vai vaikuttiko oikesti lapsenkin käytökseen. Mielestäni kummatkin.
Nyt kun lapsi on 10kk ja tarhassa ollut jo hetken, saatan esim. lapsen tarhasta haettuani suoraa 'matkaan' töiden jälkeen. Laitan vain edellisenä iltana lapsen hoitolaukun valmiiksi, valmiin ruoka-annoksen muksua varten jääkaappiin. Useissa kahviloissa lämmittävät ruoan kun pyytää. Maito kulkee vielä minun mukanani, tosin lehmän maitoakin annan välillä. Lapsi vilkastuu jatkuvasti ja täytyy aika lailla yrittää nykyään sijoittaa kahvittelut paikkoihin joissa on leikkipaikka. Tai yleensä myös kutsun ihmiset meille päin, mutta esim. nyt joululahja ostokset meneillään ja muita syitä käydä keskustan puolella.
Eli siis en missään nimessä joka päivä lähde johonkin, tosin meillä käy kyllä minun ja mieheni ystäviä melkein päivittäin. Yritämme mieheni kanssa päästä myös kerran kuussa yhdeksi illaksi ulos, isovanhemmatkin saavat hieman aikaa lapsen kanssa.
HELVETIN HANKALAA se alussa oli, väsymys painoi jne. Kauppaan menokin tuntui pahalta, mutta pakotin ainakin itseni ulos alussa vähän kerrallaan, aluksi vain pihalle, sitten nopea kahvittelu kaupungissa jne jne. Alussa sitä jotenkin pelkää, että ei hallitse tilannetta jos lapsi itkee tms. mutta eipä sitä aina hallitsekaan.
Ps. eikä kukaan ole huonompi äiti jos ei jaksa/kiinnosta lähteä ulos tai kaupunkiin tms. Ettei sellaisia surkuttelu viestejä kuin 'toisten lapset on helppoja' jne tarvitse tuoda esiin. Nytkin mukula sairaana ja eihän tässä nyt mihinkään missän nimessä lähdetä poukkoamaan. :)
Vastaukset 11
Vanhimmat
No johan teillä tosiaan on hullunmylly. Itsekin käyn paikoissa joskus, mutta annan totisesti pitkän tarha- ja työpäivän jälkeen vauvalle ja itsellenikin luvan ruhoittua kotona ihan vaan perheen kesken. Vkl on sitten sitä varten, että kyläillään puolin ja toisin
Höps höps. Kyllä se vauva rauhoittuu äidin rintaa vasten ja vaunuissa ihan yhtä hyvin. Tutut tuoksut ja lämpö ovat yhtä lailla vaunuissa ja sylissä. Suurimmaksi osaksi tyttö kuitenkin nukkuu sen pari h tarhan jälkeen.
Olen itsekin ollut aina aikas menevä tyyppi ja hankalaa sitä lopettaa oli lapsen tuloon, kun viimeisilleenkin oli pakko yrittää käydä jumpassa sun muualla. Tosin huokailijat nyt sitten: en tietenkään painanut niska hiessa painot jaloissa ja käsissä, vaan aikas niheää minuutti tauko, minuutti löysää tekemisen meininkiä tyyppistä jumpatusta.
Eli sama sanoma: matkaan vain, ei se lapsi siitä kärsi (lapsi kaipaa turvaa ja lämpöä, ei ainaista kotons olemista) ja äiti nauttii. Ei se niin hullun myllyä ole.
Kävimme vaeltamassa alku syksystä 2kk kanssa yhden yön reissun, 9kk alku kesästä 2 yön reissun ja nyt viime syksynä myös 2 yön reissu. Ja uskokaa tai älkää, lapsi oli koko matkan kuiva, tyytväinen, ruokittu, nukkui yönsä paremmin kuin koskaan. Vaelluksella pitää vain muistaa, että vanhmpien kokemus on tärkeää, hyvin suunniteltu pakkaus ja tarpeeksi aikaa kilometreille. Taaperon kanssa pitää jo pysähdellä usein. :) Eli kyllä se lapsi sopeutuu.
Ps. Ihan vain vinkki sinne vaeltamaan lähteville, että ne hyttyskaudet kannattaa välttää tai ainakin tervata lapsi ja hyttysverkot käyttöön. Tosin ei se lapsonen niihin pistoihinkaan kuole...
kauheesti aikaa iltaisin vauvasi kanssa jos nukkuu pari tuntia tarhan jälkeen..Itse uskon että vauva nauttii enemmän kotona olosta tarhan jälkeen kuin vaunuisa kököttämisestä,tosin jos nukkuu niin samahan se missä on..
Meillä olisi kesävauvan kanssa liikenteeseen lähtö sujunut muuten tosi helposti (pelkkä vaippa&sukat riitti usein ulkonakin vaatetukseksi), mutta imetys oli pitkään niin hankalaa, ettei tullut mieleenkään lähteä kokeilemaan sitä julkisille paikoille. Kun imetys lopulta alkoi sujua ilman vauvan raivareita ja äidin itkua, se onnistui vain makuuasennossa. Ystävien ja sukulaisten luona siis pystyi kyllä kyläilemään, mutta edelleen oli mahdoton ajatus lähteä kaupungille muuten vaan vauvan kanssan hengaamaan. Jälkeenpäin ajateltuna olisi ollut fiksua pyytää vaikka neuvolasta apua imetysongelmiin, mutta jostain syystä tuntui nololta, ettei saanut niin perusjuttua sujumaan omin avuin. Nykyään imetys sujuu hyvin jo sylissäkin, mutta vasta ihan viime aikoina olen uskaltautunut lähtemään esim. kauppakeskukseen niin pitkäksi aikaa, että siellä pitäisi imettää. Jotenkin vain se "imetyskammo" jäi selkäytimeen.
Onneksi vauva söi pumpattua maitoa pullosta, joten oli mahdollista päästä joskus yksin kaupungille tuulettumaan tai rauhassa lenkille, ilman sitä vaunuissa karjuvaa pikkupalleroa ;) Sen jälkeen oli paljon reippaampi ja rennompi mieli, ja vauvaakin jo kova ikävä vaikkei paria tuntia kauemmin poissa olisi ollutkaan. Sosiaalisen elämän ylläpito on tullut myös entistä tärkeämmäksi nyt kun on paljon kahdestaan kotona vauvan kanssa. Ystäviä tulee pyydettyä kyläilemään paljon useammin kuin töissä ollessa, kun ei aikuiskontakteja juuri muuten päivän mittaan ole. Välillä on kyllä rämmitty niin syvällä väsymyksen suossa, ettei energiaa ole tahtonut riittää juuri muuhun kuin välttämättömien hommien hoitamiseen, mutta kummasti se vaan piristää, kun on jotain mukavaa vaihtelua ja odotettavaa vauva-arjen keskellä.
Jokainen kai taplaa tavallaan. Meillä kesällä kyllä liikuttiin jonkin verran, mutta ei enää niinkään. En voisi kuvitellakaan viettäväni tuollaista elämää.
Jäi vähän epäselväksi, että imettääkö tämä ketjun aloittaja. Meillä tyttö ei viihdy juurikaan muualla kuin kotona ja imetyskin onnistuu parhaiten sängyllä. Sylissä keskeyttää syömisen helposti tai ei suostu rinnalle ollenkaan. Tästä seuraa äidille ikävät oltavat. Illalla ja yöllä tyttö tankkaa sitten senkin edestä. Vaunuissa viihtyy parin tunnin päiväunet. Pukeminen ja vähän riisuminenkin on aika työlästä, kun tyttö huutaa ja riehuu.
Meillä käy kuitenkin paljon sukulaisia kylässä, joten emme joudu olla ihan kahden kotona. Minulle ja tytölle riittää tällainen elämä, eikä minun ole pahemmin tarvinnut jättää lastani. Käyn pari kertaa viikossa jumpassa ja ulkoilutan koiraani. Muuten ollaankin kiinteästi yhdessä, koska vauvani ei syö vielä juurikaan muuta kuin rintaa. Tutti tai tuttipullo eivät ole koskaan kelvanneet, mutta ei se haittaa.
Minusta äiti ja lapsi kuuluvat kotiin tuttuun ympäristöön. Näin meillä on hyvä ja turvallinen olla. Jaksan leikkiä ja seurustella lapseni kanssa. Hän siis saa kaiken huomioni ja sitä hän tarvitseekin. Kaikki lapset ovat niin erilaisia, erilaisine tarpeineen.
päiväkodissa hoidossa? No, kukin tavallansa. Tosin tämä aloitus lienee provo.
kuulostanutkaan.
Lisäisin vielä, että valintoja kyllä, koska en halua syöttää mitään Muksun ruokia tms. valmisruokia, vaan teen kaiken itse ja lapseni myös syö itse. Että se siitä, että kuka on huonompi ja kuka parempi vanhempi.
Tutullani on yksi lapsi ja hän on yksinhuoltaja. Hän juoksee ja ravaa jatkuvasti paikasta toiseen lapsensa kanssa ja ihmettelee miksi minä en tee näin? Että lasta pitäisi sosiaalistaa?! Samalla hän kuitenkin valittaa väsymystään ja jättää lapsensa isovanhemmilleen lähteäkseen "rentoutumaan" ystäviensä kanssa. Elämä on todella valintoja.
Minä ajattelen niin, että tämä vauva-aika on niin lyhyt, että mielummin nautin siitä nyt niin hyvässä, kuin pahassa. Ehtiihän sitä sitten taas tulevaisuudessa viettää sosiaalisempaa elämää. Miksi hankitaan lapsia, jos ei haluta nauttia heistä?
Minun lapseni on ollut 9kk saakka hoidossa. Kaikilla ei ole varaa jatkaa äippä lomaa kun ikävä kyllä sidottuna ovat entisiin tuloihin.. Pakko se oli töihin mennä vaikka tottakai mielummin olisin ollut vielä pois. Tuollaiset kommentit, "kukin tavallaan", "minä en ainakaan laittaisi" tms. tuntuvat todella pahalta, kun lapsen takiahan siinä töitä paiskitaan. Ja päivät todella rankkoja kun töistä kotiin/ennen töitä lapsen kanssa, vähän leikkiä ja ulkoilua ja syömistä, nukkumaan ja siinä se päivä sitten olikin....
Toisekseen, minä yksinhuoltajana liikuin äippälomalla myös myös paljon ja nytkin aina kun ehtii. Vuorotyö vain vaikeuttaa. Jos saisi sellaisen tasasisen päivätyön, niin liikkuisin varmasti enemmän. En ehkä yhtä paljon kuin aloittaja, mutta en kyllä ole koskaan väsynyt muuta kuin harmittaa kun nyt ei ehdi olla lapsen kanssa koko aikaa. Kyllä joskus myöskin laitan lapsen hoitoon tutuille hoitajille 1-2 yöksi ja käyn ystävieni kanssa istumassa iltaa (juominen jäi raskauden jälkeenkin.) tai esim. festareilla kävin viime kesänä.
On eri asia kun siinä on se toinen. Yksin on yksin, vaikka lapsi on siinä, mutta lapsi on silti lapsi. Lapsi ei istu vaunuissa jatkuvasti vaan paikat valitaan lapsen tarpeiden mukaan. Ja enää en kolmivuotiaalle aina edes ota rattaita mukaan lyhyelle matkalle jossa kuljetaan esim. bussilla melkein koko matka.
Yhtälailla nautin lapsesta kuin kuka muukin äiti. Siksi myös otan hänet melkein poikkeuksetta mukaan, lähdin sitten lyhyelle lomalle, tapaamaan ystäviäni, juoksu lenkille tms. Ja minulla ainakin kaikki ystäväni nauttivat myös lapsesta ja lapsella on monta turvallista aikuista ympärillään, myös miehiä. Varsinkin kun isä puuttuu, pidän asiaa erittäin hyvänä, eikä tarvitse pelätä jos olen yhden yön poissa, että pärjääköhän hoitaja lapseni kanssa.
Ps. esim. tapasin juuri pitkästä aikaa erittäin fiksun ja mukavan miehen. Ja häntä tapaan mielelläni välillä ilman lasta, vaikka tietääkin että minulla on lapsi.
Kyllä minä ainakin ymmärrän miksi yksinhuoltajat liikkuvat enemmän kodin ulkopuolella lastensa kanssa. Hulluksi kai sitä tulisi jos aina vaan kahdestaan kotona lapsen kanssa? Itselleni on ainakin niin suuri henkireikä se että mies tulee illalla kotiin ja meitä on kotona kolme eikä kaksi... Vaikka lapsen kanssa ihanaa kotona onkin!
ulkopuoleltakin ajattelevia ihmisiä!
Tuntuu yh:na usein pahalta monien puheet, tosin palstan juttuja ei jaksa kyllä ottaa tosissaan kun täällä on niin kiukkuista ja itsekästä porukkaa usein liikkeellä. Minäkin vuorotyössä, lapsi kohta 3 ja ollut tarhassa siitä n. 9kk saakka.
Se nyt vaan on fakta ettei ne kaverit tule käymään kun on lapsi ja mekin joudutaan asumaan täällä ihan kaupungin raja lähiössä kun vuokrat niin kalliita keskustassa että hulluksi sitä tulisi jos kotona aina istuisi. Kyllä suurin osa ajasta ollaan jossain muualla kuin kotona ja tytteli nukahtanutkin suht pienessä missä vain ja kuinka melussa vain. Uskon vakaasti siihen, että lapset tottuu mihin ne laitetaan tottumaan ja tärkeintä on se, että on ne omat tutut hajut ja turvallinen aikuinen (suurimmaksi osaksi tietty äiti/isä) siinä vieressä. Ei se onko aina samat nurkat ja lelut. Omat lelut näyttävät sitä paitsi maistuvan aina uudestaan kun ei niihn kyllästy ja meillä on keksitty leikkikaluja lääkärin muovimukeista, männynkävyistä ja suklaa patukan kääreistä ja monesta muusta. Olen iloinen että tytölla on mielikuvitusta eikä rutise kaikesta mitä ei saa tms. Mutta se pahin uhma taitaa olla vasta tulossa. :) Harmi vaan ettei tosiaan saa olla kotona lapsen kanssa niin paljoa kuin haluaisi.. :/