Puun arvo

Minkälainen arvo on noin 5 metriä ja sitä pienemmillä pystyyn kuolleilla kuusilla ja männyillä hoitamattomassa metsässä? Kuinka tarkkoja maanomistajat ovat sen suhteen jos kaataa tällaisen pienen kelopuun sieltä täältä.
4533
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Yksi pitää niitä arvokkaina valmiiksi kuivatettuina polttopuina. Toinen on hyvillään, jos joku auttaa metsänhoidossa.
Kannattaa kysyä tuottajalta itseltään, niin ei tule ikävää yllätystä.

Äänestä

taisi Helsingin kaupunki tuoreesta kuusesta laskuttaa 50 euroa alkavalta metriltä.

Äänestä

Puut ovat maanomistajan omaisuutta, niiden luvatta ottaminen on selkeäst sanottuna varkaus,

Jos selvitän oman henkilökohtaisin suhtautumiseni, niin oletan tulkitsevani monen muunkin metsänomistajan tuntoja.
Katson että tälläiset puut tulisi poistaa metsästä, juuri tähän poistoon perustui 50...60 luvun metsien hyvä terveys. Vaikka ne ovatkin erinomaista polttopuuta, niin niiden keräily on senverran vaivalloista, että niillä ei voi ajatella olevan mitään "pystyhintaa". Minullakin vaikka omistan 'rautahevon', jolla tuollaisten keräily on aika mielekästä, on ollut tapana antaa niitä ilman, jos joku kysyy. Erityisesti painotan tässä yhteydessä, ettei kasvavaan puustoon saa tulla jälkiä. Olen sanonut, että puut ovat ilmaisia, mutta kasvavien puiden runkovairiot vähintään 100€ kappale.
Minun kantani ja suhtautumiseni on tälläinen, vaikka tuherran ja touhuan metsieni parissa vuodet läpeensä, niin että etämetsänomistajan kantaa voi vain arvailla. Tietysti joku voi olla sen verran viherhenkinen ettei kerää itse, eikä salli sitä muillekkaan. Asia on vain ja yksinomaan metsänomistajan päätäntävallassa, siihen päätökseen on muiden sitten tyytyminen

Siis rohkeasti kysymään metsänomistajalta, luvan varmasti saa, jos tältä niin sitten joltain toiselta.
Ilman lupaa ottaminen on varkaus.

Äänestä
  • Vaari jaksoi kirjoittaa tyhjentävästi sen ajatuksen mitä valtaosa tuottajista ajatteli. Vielä, kun jätetään se omistaja -nimike pois, niin tuottajan arvostus nousee pois sieltä porhojen luokasta. Eihän yrittäjävetoista hammaslääkäriäkään kutsuta porakoneenomistajaksi eikä nuohoojaa harjanomistajaksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mettähiippari kirjoitti:

Minkälainen arvo on noin 5 metriä ja sitä pienemmillä pystyyn kuolleilla kuusilla ja männyillä hoitamattomassa metsässä? Kuinka tarkkoja maanomistajat ovat sen suhteen jos kaataa tällaisen pienen kelopuun sieltä täältä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu