cultur café

Laura Henriksson: Aivan kuin mainingit sois, Juha Vainion laulujen äärellä, Tammi 2010

Filosofian maisteri Laura Henriksson on musiikin tutkija ja
etnomusikologi. Hän kertoilee ihastuneensa nuorena tyttönä
Juha Vainion lauluihin, vaikka se herätti vanhemmassa väessä
ja ikätovereissa huvittuneisuutta ja kummastusta.
Tämä kirja imaisi minut mukaansa, sen verran on kiinnostusta
Juha Vainion lauluihin. Ihmeekseen lukija saa huomata kirjaa tutkiessaan, että helpohkon tuntuisiin lauluihin sisältyy paljon
sovituksellisia ja musiikillisia kikkoja. Juha Vainion esitystapa
oli karhean humoristinen, mutta esityksen taustalla oli toki
tarkkaakin tarkempaa suunnittelua aina painotuksia ja tauon
paikkoja myöten.
Henriksson suhtautuu aiheeseensa lämmöllä ja ohittaa sellaiset seikat, jotka tuntuvat hänestä kyseenalaistavan Vainion taiteelliset saavutukset. Eräs näistä asioista oli alkoholin käyttö, johon kuitenkin kirjassa luodataan laulujen tyylillisiä muutoksia. Vainio
kun pisti korkin kiinni ja alkoi laulaa herkempiä lauluja, joiden
takia hän sai monta ystävää vanhemmasta väestöstä.
Henriksson erittelee Juhan laulut myös teemojen perusteella.
Mukaan mahtuu lauluja miehistä, herroista ja jätkistä, kiehtovista naisista, parisuhteista, byrokratian vastustamisesta, ammatti- ihmisistä, urheilusta, itseironiasta, jne jne...
Junnu oli nopea, mutta huolellinen lauluntekijä. Hänen kynästään on lähtenyt yli 2400 laulua eturivin laulajille ja tietysti
omille levyille. Vainio oli jazz-miehiä ja usein hänen laulujensa
sovituksissa on jazz-vaikutteita. Mukaan kirjaan mahtuvat osastot myös pornolauluista ja lukuisista mainoslauluista, joita Junnun
oli pukattava, kun niitä tilattiin ja niistä maksettiin.
4229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

oli musiikillinen nero. Ympäri Eurooppaa ovat musiikkipiirit hänestä kiinnostuneita.

Äänestä
  • Mielestäni laulujen sanoittajana melko omaa luokkaansa. J V oli jotenkin "riimityksiensä orja".Juice iski syvemmälle. Hänelle suon mestarin arvon.

    Äänestä

tuo TV:tä tuttu mutkaton ja reilun tuntuinen lääkäri, on kirjassaan *Liekeissä! Maalaislääkärin elämänkipinät,
antanut antoisia lukuhetkiä itselleni.

Maalaispojan kasvuympäristö ainoana lapsena ei aina ollut helppo, mutta hän käy läpi kasvukipunsa aikuisena.
Hyvin syvällisesti hän paneutuu ihmisen vastuuseen toisistaan. Hän puhuu "lukoista" joita me itsellemme olemme asettaneet, mitätöimällä itseämme.

-Minä olen lihava, minulla on kaksoisleuka, tällaiselle vartalolle ei valmisteta vaatteita. (suomalainen nainen)
-Minä olen ujo, en osaa keskustella ym ym.

-En minä opi käyttämään tietokonetta(maalaislääkäri)
-Ei minulla ole luku-eikä kielipäätä.
-Ei minulla ole luovuutta. Eikä minusta kukaan pidä.

Vahvistammeko näitä käsityksiä vai alammeko rapsia lukkoja auki? Sytytämmekö vai sammutammeko?
Palkintona odottaa huikea sosiaalisen pääoman veroton optio:

Häkistä vapauteen lentävä lintu, joka tiedostaa ja luo, rakastaa ja saa vastarakkautta, ei kiusaa eikä alista.

Voiko sellaista olla? Tuskin täydellisenä meissä raadollisissa ihmisissä, mutta tavoite on oikeansuuntainen ja matka mielenkiintoinen.

Lukkojen availu tuo koko ajan eteen uusia maisemia ja mahdollisuuksia, niin että henkeä salpaa.

Tätä matkaa kannattaa suositella - olen sillä itsekin.


Mieltymyksellä luen hänen ajatuksiaan. Me voimme joko sytyttää tai sammuttaa(ainakin hetkeksi) kanssaihmistemme elämänilon suhtautumalla väheksyvästi häneen, tai sitten sytyttää tukemalla ja kannustamalla toista.

Kirjassa on niin paljon ajatuksia:D etten voi muuta kuin suositella ja liittä tähän vielä runon, joita tuo ihminen-lääkäri Tapani Kiminkinen on kirjoittanut.

Elämä syttyy, elämä sammuu.
Se voi palaa roihuavalla liekillä
tai kitua tuskin havaittavana ja hiipuvana.
Se voi hehkua inhimillistä lämpöä ja anteeksiantoa
tai polttaa kaiken tuhkaksi.

Meillä ihmisillä on peloittava valta
kannustaa tai latistaa
nostaa tai mitätöidä
palkita tai tuomita
rakastaa tai raiskata
hyväksyä tai hylätä
pelastaa tai antaa kuolla
sytyttää tai sammuttaa.

Meidän käsisämme
on lastemme tulevaisuus ja ihmisyyden avaimet.
Avaammeko niillä suljettuja ovia
vai lukitsemmeko toisemme maanpäälliseen
vankeuteen?

Äänestä
  • rehti ja kansanommainen, olis vaan arvauskeskuksissa kaltaisijaan. Meilläkin katselee tietokonneen ruutuun ei tiiä kuuleeko mitää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


maria... kirjoitti:

Laura Henriksson: Aivan kuin mainingit sois, Juha Vainion laulujen äärellä, Tammi 2010

Filosofian maisteri Laura Henriksson on musiikin tutkija ja
etnomusikologi. Hän kertoilee ihastuneensa nuorena tyttönä
Juha Vainion lauluihin, vaikka se herätti vanhemmassa väessä
ja ikätovereissa huvittuneisuutta ja kummastusta.
Tämä kirja imaisi minut mukaansa, sen verran on kiinnostusta
Juha Vainion lauluihin. Ihmeekseen lukija saa huomata kirjaa tutkiessaan, että helpohkon tuntuisiin lauluihin sisältyy paljon
sovituksellisia ja musiikillisia kikkoja. Juha Vainion esitystapa
oli karhean humoristinen, mutta esityksen taustalla oli toki
tarkkaakin tarkempaa suunnittelua aina painotuksia ja tauon
paikkoja myöten.
Henriksson suhtautuu aiheeseensa lämmöllä ja ohittaa sellaiset seikat, jotka tuntuvat hänestä kyseenalaistavan Vainion taiteelliset saavutukset. Eräs näistä asioista oli alkoholin käyttö, johon kuitenkin kirjassa luodataan laulujen tyylillisiä muutoksia. Vainio
kun pisti korkin kiinni ja alkoi laulaa herkempiä lauluja, joiden
takia hän sai monta ystävää vanhemmasta väestöstä.
Henriksson erittelee Juhan laulut myös teemojen perusteella.
Mukaan mahtuu lauluja miehistä, herroista ja jätkistä, kiehtovista naisista, parisuhteista, byrokratian vastustamisesta, ammatti- ihmisistä, urheilusta, itseironiasta, jne jne...
Junnu oli nopea, mutta huolellinen lauluntekijä. Hänen kynästään on lähtenyt yli 2400 laulua eturivin laulajille ja tietysti
omille levyille. Vainio oli jazz-miehiä ja usein hänen laulujensa
sovituksissa on jazz-vaikutteita. Mukaan kirjaan mahtuvat osastot myös pornolauluista ja lukuisista mainoslauluista, joita Junnun
oli pukattava, kun niitä tilattiin ja niistä maksettiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu