voittaja selvillä

p.k-82

Tänä vuonna lähtöjärjestys on seuraava: Eetu, Niko N, Nino, Marika. Eli Marika voittaa. Juuri näytettiin illan koosteessa valokuvat kehyksissä oikealta lähtien Marika vasemmalla ensimmäisenä. Viime vuonna lähtöjärjestys meni saman kaavan mukaan eli Aso oli ensimmäisenä. Bb kommentoi, että kuvat olivat sattumanvaraisessa järjestyksessä, mutta sitä ei usko kukaan. Tuotanto on jälleen päättänyt voittajan etukäteen. Pitäähän tänä vuonna naisen voittaa kun viime vuonna voitti mies. Kaava on ollut alusta asti mies (Perttu), -nainen (Sari), -mies (Sauli), -nainen (Anniina), -mies (Aso) ja tänävuonna jälleen nainen. Harmi sinällänsä että Bb ei tarjoa enää mitään yllätyksiä vaan kaikki on käsikirjoitettu alusta loppuun. Älkää ihmiset tuhlatko rahojanne äänestämiseen, ei ole takeita siitä että äänenne otetaan huomioon. Muistan kun yritin viime vuonna antaa Asolle miinua ääniä niin viestit eivät menneet perille. Sain kännykkääni viestin "palvelin on tilapäisesti poissa käytöstä." Eiköhän se kerro jo kaiken. Olisin kyllä mieluusti halunnut, että mies olisi tänä vuonna voittanut, mutta minkäs teet.

65

3938

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mekalo1

      sillä äänestyksellä ei ole väliä.
      mua hymyilyttää kun aina sanotaan et se ja se kirii nyt äkkiä plussaa toiselle jne eli
      rahaa tuotannolle.
      ja heterot poistetaan aina jonku `sääntörikkomuksen vuoksi`

      • maarina1

        tietysti NikoN.


      • Katsellut BB
        maarina1 kirjoitti:

        tietysti NikoN.

        Ei näytä hyvältä,mielestäni Niko ikäänkuin "väsähti",se känniärvellys ei tehnyt hyvää(viimeinenkin).
        JK.Niko N on edustuskelpoinen ihminen.


      • merkar

        näin on


      • :0(
        Katsellut BB kirjoitti:

        Ei näytä hyvältä,mielestäni Niko ikäänkuin "väsähti",se känniärvellys ei tehnyt hyvää(viimeinenkin).
        JK.Niko N on edustuskelpoinen ihminen.

        EN PENNIÄKÄÄN OLE PANNU MOISEEN.
        Tiesin, että Nikosta tehdään voittaja.
        Rahastusta koko homma. Etukäteen päätetty.
        Inhottaa, että tuommoinen voitti.
        Nino tai Marika olisi ansainneet voiton.
        Ei tuommoinen teeskentelijä.


      • misulainen
        :0( kirjoitti:

        EN PENNIÄKÄÄN OLE PANNU MOISEEN.
        Tiesin, että Nikosta tehdään voittaja.
        Rahastusta koko homma. Etukäteen päätetty.
        Inhottaa, että tuommoinen voitti.
        Nino tai Marika olisi ansainneet voiton.
        Ei tuommoinen teeskentelijä.

        M I K Ä I H M E E N T U O M O N E N ?


      • Vuodettu nettiin

      • kyllä hävettäisi

      • kyyhkynpoika
        :0( kirjoitti:

        EN PENNIÄKÄÄN OLE PANNU MOISEEN.
        Tiesin, että Nikosta tehdään voittaja.
        Rahastusta koko homma. Etukäteen päätetty.
        Inhottaa, että tuommoinen voitti.
        Nino tai Marika olisi ansainneet voiton.
        Ei tuommoinen teeskentelijä.

        Oli järjestetty tai ei niin Niko oli ehdottomasti paras siellä. Ansaitsi kyllä voittonsa 101%


      • Kalle 69
        kyyhkynpoika kirjoitti:

        Oli järjestetty tai ei niin Niko oli ehdottomasti paras siellä. Ansaitsi kyllä voittonsa 101%

        Pakko noista ääliöistä joku valita.Äänestys perseestä.Ohjelma sieltä.Voisko ajatella et tää naaman vääntäjä valittas vielä kolmannenkin kerran.Ja samantien voitas antaa rahat Hälle eikä tarviis lähettää tota paskaa.Vain ääliöt ja idiootit vajaat kattoo tällast.


      • Vain parhaille
        kyllä hävettäisi kirjoitti:

        ei ole julkinen paikka, maksullinen?
        kannattaa katsoa minkä paperin allekirjoittaa,,,,

        Ne kuvat on vain rekisteröityneille käyttäjille.


      • jopadidopadidoo
        Kalle 69 kirjoitti:

        Pakko noista ääliöistä joku valita.Äänestys perseestä.Ohjelma sieltä.Voisko ajatella et tää naaman vääntäjä valittas vielä kolmannenkin kerran.Ja samantien voitas antaa rahat Hälle eikä tarviis lähettää tota paskaa.Vain ääliöt ja idiootit vajaat kattoo tällast.

        Ja sinä sitä katsoit ;)


    • BB-njet.

      Ei kyllä kiinnosta pätkääkään.

    • sadfaced'd

      Se on ny kuulkaas semmonen asia ettei mua vittujakaan kiinnosta koko peepee-paska. Mieluummin katson kaaunita ja rohkeita videolta.

      • FANITTAA vai EIKÖ

        NIKO sympaattinen kaveri ,ei muita mollaa ja kivalla tavalla pelle..sydämelinen myös sen näki kuinka otti sen Sofian vierailun kun ei tajunnu mennä lepohuoneeseen ennko lähti vaihtoon...eli 50.000e kuittaa NIKO nyt tänä vuonna..katsotaan ensin ..MARIKA toinen jolla mahdolisuus vai onko? PARAS VOITTAKOON!


      • ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

        Miten ihmeessä sitten olet löytänyt tälle sivulle.
        Marikan pitää voittaa.


      • ai ei?!?
        FANITTAA vai EIKÖ kirjoitti:

        NIKO sympaattinen kaveri ,ei muita mollaa ja kivalla tavalla pelle..sydämelinen myös sen näki kuinka otti sen Sofian vierailun kun ei tajunnu mennä lepohuoneeseen ennko lähti vaihtoon...eli 50.000e kuittaa NIKO nyt tänä vuonna..katsotaan ensin ..MARIKA toinen jolla mahdolisuus vai onko? PARAS VOITTAKOON!

        Nikohan on aina puhumassa Marikasta paskaa seläntakana ja välissä vähän edessäkin. Ei kovin ilkeästi muutta pikku kommettia satelee jatkuvasti.


      • ****

        Kiinnostaahan sinua Tuomo, kun tänne kirjoittelet.


    • hgatyhutrhaht

      Mulle on ihan sama kuka voittaa, hyvä vaan, että ohjelma loppuu.
      Eiköhän se Marika voita, koska jos oikein muistan niin joka toinen vuosi on voittanut mies ja joka toinen nainen eli eiköhän tänä vuonnakin jatketa saman kaavan mukaan

      • paskapaikka

        voittaa joka vuosi.


    • ++M-Kay++

      Marika on aina niin pirteä ja iloinen!
      Sitten Marika ei riitele melkein koskaan kenenkään kanssa.
      Suosikkini siis ehdottomasti Marika. Plusplusplus!

    • Evvk x 2

      Susanna Laine tietysti!!!

    • jihuu!

      Voittoon Marika tai Niko N !:))
      Jos ei kumpikaan, nii sitte Nino! :)

      • TaiViltsu

        Elisabet olis kans selllainen edustaja.


    • Saariston mummo

      Siltä se vaikuttaa, kun turbo-äänestykset selitetään vain netissä. Ei sitä kaikki tavalliset mummot osaa edes etsiä. Harmittaa, jos voitto menee sen mukaan, kenen kannattajilla on eniten rahaa käyttää äänestyksiin. Jos Niko N voittaa. Tämä on todistettu. Meitä ihan tavallisia mummoja on paljon, jotka toivomme Marikan voittavan. Äänestämme pienillä eläkerahoillamme. Jos Marika voittaa, BB ohjelma säilyttää uskottavuutensa, koska Marika on ainoa, joka on ilahduttanut aidolla empaattisella asenteellaan meitä tavallisia katsojia. Marika on kivalla tavalla värikäs, muita arvostava, kiltti ja aina nätisti pukeutunut ... yrittää pitää vauhtia yllä sohvaperunoille, jotka vain mollaavat häntä. Toivon, että Marika voittaa se on oikeus!

      • DIRRTY KALZARS

        TOMTOMTOM, TRIPLA-TOM, 3XTOM, TGW, UNCLE-GEE, MOT.EEG
        ...nimiä on monia,mutta hän voittaa


    • Mysterious Mr. Jones

      80-luvulla tiesit kuka on julkkis ja kenen kengät pitää kiilloittaa. Nykyään kaiken maailman tyhjäpäitä pällistelee lööpeissä antamassa seksivinkkejä ja muuten purkamassa onnetonta elämäänsä. Pateettista.

      • kanerva,,

        vaan kuka se oli


    • merkar

      turhahan se sitä on kertoo big brother sen päättää kuitenkin. näin on käyny ja käy nytkin!!!!!

    • ukuykil,

      Kyllä ehdottomasti tuosta porukasta Marika on voittaja. Ei puhu sontaa toisista, on hieman naisellisen hössöttäjä välillä mutta aito hyväsydämminen "barbie-tyttö".
      Kyllä näin miehenä tuollaista ilopilleriä katselee ja kun koko ajan saanut arvostelua ja muuta törkyä niskaansa nin hänelle voitto. Hyvä Marika!!

    • merkrar

      koura päättää kuka lähtee kuka jää. laittakaa vaan rahanne äänestykseen:)

      • onhan se

        jo valittu voittajaksi tuotannon puolesta,joten ei auta äänestää...


    • NIKOSSSFAN<333

      Marika voittaaa of corse johtui se sitten tuotannosta tai ei! Marika on AINA täysillä mukana ja auttamassa muita. Alkuperäinen asukas, käynyt läpi häätöäänestykset ja vielä pelissä mukana ilman muuta voittaaa;))!!
      Kun Niko S. ei päässykkään varsinaiseksi talon asukkaaksi päätin etten enää katso koko humpuuki ohjelmaa saati sitten äänestä, mutta Marikan ja Ninon ansiosta jaksaa kyllä pysyä kanavalla:).

    • mirrian

      Marika ihanainen voittaa :)

    • Fucking Lesbians

      LESBO OTTAA POINTSIT KOTIIN!

      • jassu34

        Niko N voitti.


      • BB
        jassu34 kirjoitti:

        Niko N voitti.

        Olisi ollut mukava,kun Marika olisi voittanut!!!!!!!!


      • OIKEUTTA KILPAILUUN
        jassu34 kirjoitti:

        Niko N voitti.

        näinhän nämä äänestykset toimii,kenellä on "ENEMMÄN RAHAA"siis kavereitten kaa lyöty likoon ja sovittu "BOONUKSET" se voittaa!!!pitäisi jo järjestäjienkin tajuta että yhdestä numerosta vain yksi soitto!!!!!perseelleen meni...........


      • "JEBOUU"
        OIKEUTTA KILPAILUUN kirjoitti:

        näinhän nämä äänestykset toimii,kenellä on "ENEMMÄN RAHAA"siis kavereitten kaa lyöty likoon ja sovittu "BOONUKSET" se voittaa!!!pitäisi jo järjestäjienkin tajuta että yhdestä numerosta vain yksi soitto!!!!!perseelleen meni...........

        "RAHA RATKAISI JÄLLEEN"


      • rehellinen voittoon
        "JEBOUU" kirjoitti:

        "RAHA RATKAISI JÄLLEEN"

        jos ois ollu rehellistä peliä niiin suomen kansa olisi saanut äänensä kuuluviin


      • voittaja vaihtoon
        BB kirjoitti:

        Olisi ollut mukava,kun Marika olisi voittanut!!!!!!!!

        luonnollinen marika olisi pitänyt voitta eikä tämä koko ajan näyttelijän roolia vetänyt niko,ärsyttävä mies koko niko ja hyvin naismainen,yök.äänystykseen selkeemät rajat.


    • 16+20=?

      Ei kandee jauhaa p..kaa,jos luulee tietävänsä ........oikeesti!!!!
      Kandee muuten vaihtaa palvelun tarjoojaakin,että yhteydet pelaa!!!!!!
      PARAS VOITTI................................ei voi mitään!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
      Olis tein pitäny äänestää enemmän...............!!!!!!!!

      • hyvä NikoN!

        Paras voitti eli NikoN! Hän on oikein hyvä malli nuorisolle.


      • ei esimerkki
        hyvä NikoN! kirjoitti:

        Paras voitti eli NikoN! Hän on oikein hyvä malli nuorisolle.

        miten tuommoinen tyhjäntoimittaja voi olla esikuva.itteensä vaan laittelee kuin joku ämmä


    • Niko ehdoton 1

      ONNEKS OLIT VÄÄRÄSSÄ!!!

      • Bb turhakkeet

        loppui.Tyhjää skeidaa....


      • dghds
        Bb turhakkeet kirjoitti:

        loppui.Tyhjää skeidaa....

        Hieman vaikuttaa siltä, että Niko oli sovittu voittajaksi. Täysin epäreilua muita kilpailijoita kohtaan, että laitetaan vanhoja pelaajia mukaan samaan soppaan. Heillä oli jo kerran mahdollisuus ja sillä selvä.
        Nythän Niko on paistatellu julkisuudessa ainakin vuoden ja kaiken lisäks on vielä hunkseissa, joita mainostettiin jatkuvasti. Tällä tavalla Hunksit sai lisää mainosta ja vieläpä kaiken lisäksi ilmaista sellaista.
        Nyt kaikki haluaa mennä kattoon hunkseja , kun tää ihana Niko on siellä :)

        Paska maku jäi suuhun.


      • voittomeniväärälle
        Bb turhakkeet kirjoitti:

        loppui.Tyhjää skeidaa....

        Voitto meni ihan väärälle. Kamalan ylimielinen, heti kun alkoi tanssia Hunkseissa niin on tullut pinnalliseksi ja tyttöystävän pitää olla vähintään Miss Helsinki. Mitä tapahtui sille edelliselle tavalliselle tyttöystävälle?! BB:hen mennään kerran ja katsotaan joko voitetaan tai ei voiteta. Tyhmää laittaa jo julkkista sinne kun se on tunnettu -> saa ääniä enemmän kuin muut.

        Onneksi Marika on voittaja :D Se selvisi hyvin kaikista äänestyksistä ja muut asukkaat "kiusasi" sitä eivätkä ottaneet huomioon. Ei puhunut pahaa toisista. Mitä sitten jos onkin "kälättäjä"? On ainakin PERSOONA eikä pinnallinen


      • Jooopajooooo
        voittomeniväärälle kirjoitti:

        Voitto meni ihan väärälle. Kamalan ylimielinen, heti kun alkoi tanssia Hunkseissa niin on tullut pinnalliseksi ja tyttöystävän pitää olla vähintään Miss Helsinki. Mitä tapahtui sille edelliselle tavalliselle tyttöystävälle?! BB:hen mennään kerran ja katsotaan joko voitetaan tai ei voiteta. Tyhmää laittaa jo julkkista sinne kun se on tunnettu -> saa ääniä enemmän kuin muut.

        Onneksi Marika on voittaja :D Se selvisi hyvin kaikista äänestyksistä ja muut asukkaat "kiusasi" sitä eivätkä ottaneet huomioon. Ei puhunut pahaa toisista. Mitä sitten jos onkin "kälättäjä"? On ainakin PERSOONA eikä pinnallinen

        Kuule ihan yhtälailla Ninokin oli julkkis mennessään taloon.

        Ihan varmasti vanhat Nino-fanit äänestivät häntä nyt. Joten älä jaksa jauhaa paskaa, oot vaan kateellinen kun sun suosikki ei voittanut...

        Ja btw, koska BB on ollut reilu? Ainahan siellä joku saa bileet ja joku muu saattaa jäädä ilman. Joten pidäpäs se lärvisi nyt kiinni. Elämä ei ole reilua. Tasan ei mene onnen lahjat. Niin se vain on.


      • ootko itekin
        Jooopajooooo kirjoitti:

        Kuule ihan yhtälailla Ninokin oli julkkis mennessään taloon.

        Ihan varmasti vanhat Nino-fanit äänestivät häntä nyt. Joten älä jaksa jauhaa paskaa, oot vaan kateellinen kun sun suosikki ei voittanut...

        Ja btw, koska BB on ollut reilu? Ainahan siellä joku saa bileet ja joku muu saattaa jäädä ilman. Joten pidäpäs se lärvisi nyt kiinni. Elämä ei ole reilua. Tasan ei mene onnen lahjat. Niin se vain on.

        varmaan oikea voittaja jos pitää naismaisista miehistä ja tyhjäntoimittajista itttensä tällääjistä.hyi onpa ällö


      • justus j
        dghds kirjoitti:

        Hieman vaikuttaa siltä, että Niko oli sovittu voittajaksi. Täysin epäreilua muita kilpailijoita kohtaan, että laitetaan vanhoja pelaajia mukaan samaan soppaan. Heillä oli jo kerran mahdollisuus ja sillä selvä.
        Nythän Niko on paistatellu julkisuudessa ainakin vuoden ja kaiken lisäks on vielä hunkseissa, joita mainostettiin jatkuvasti. Tällä tavalla Hunksit sai lisää mainosta ja vieläpä kaiken lisäksi ilmaista sellaista.
        Nyt kaikki haluaa mennä kattoon hunkseja , kun tää ihana Niko on siellä :)

        Paska maku jäi suuhun.

        oli nii valittu siitä päivästä ku sisälle taloon meni.marikal tuhansien kannattajat ja nikol muutama sata.
        ei saannu jätkä rangaistuksia ja iha vahingos pääs sloveniaan!!!

        nikosta pidin aikasemmin mutta varsinkin slovenian reissun jälkee nousi keltane neste päähän.

        samoin kyllä marikallakin vikat 3vkoa.

        Nino ois saannu voittaa!


    • kyyhkynpoika

      Kyllä toi juttu on ihan puppua !!!

    • Heippa Terskius

      Ainut täsypäinenhän tämä Niko olikin koko talossa, joten voitto meni oikeaan osoitteeseen.

      • sama se

        kumminkaan en hyödy rahoista mitään,niin ihan yks hailee.
        en osallistunu soitteluun,tekstareihin tai muuhunkaan,joskus katsellut bb kun parempaa ei tullu.
        ei kiinnosta koko ohjelma....


    • andiamus

      En uskonut että Nikon voitto tuntui sovitulta,mutta siltä se lopulta tuntui kun asia varmistui.

      • rufferuf

        aina kuka tahansa voittaa osa väittää järjestetyksi, eikö ?`

        joten antakaa olla ja ruvetkaa elämään


      • Jokeaaaaaaaaaaaaaaaa
        rufferuf kirjoitti:

        aina kuka tahansa voittaa osa väittää järjestetyksi, eikö ?`

        joten antakaa olla ja ruvetkaa elämään

        Onneksi Niko voitti ettei lespot ja homot voita joka ohjelmaa! Niko normaali kunnon ukko eikä mikään setan ukko!!! Hintti tuisku voitti tanssit kun teinityöt luulee että sitä kiinnostaa naiset mutta hinaaja mikä hinaaja, dtm on kantapaikka


    • Petrille onnea!!

      kenenkään nenän edestä.
      Äänestystä näpelöi tuotanto.!! Äänestys on turhaa rahan tuhlausta.
      Ja vexlauksen näyttäminen, kuka missäkin on, on manipulointia. Saadaan ihmiset äänestämään.
      Eiu enää BB:tä. Aikansa elänyt ohjelma.
      Kaikki "normaalit" lähti tai laitettiin pois jo alkumetreillä.

    • jkgub

      ei kuule menny ja nikohan sen voitti

      • vepe44

        joko tuli selväksi ettei marika järjestänyt hannua ulos, se on hannun suusta.


    • hyvä niko:)

      laitoin vain peukalon alas päin,en jaksanut vastata mutta nyt vastaan koska olinkin oikeassa että niko voittaa eikä bb:ssä joka toinen kerta vaihdu sukupuoli voittajilla!

    • vaari-45

      tuotanto päättivoittajan jo silloin kun niko otettiin mukaan!!!!

    • jute3

      Ei ainakaan tämä teoriasi pitänyt paikkaansa. Silti olisin toivonut Marikan voittava.
      Niko oli liiaan itserakas ja varma voitostaan.

    • - ex-24/7:n katsoja

      ... että BB järjesti voiton. Semifinaali-iltana Niko itki pk-huoneessa Petrin haluttomuutta alusvaatekuvauksiin ja mitäpä BB siihen sanoi? "Mitä luulet illalla tapahtuvan?"

      BB viestitti, että Petri lähtee ja niinhän siinä kävi, ihan hilkulla. Kuten tuo loppuäänestyskin, ihan mukamas hilkulla... Molemmissa Niko lähdössä ja yks kaks lähteekin Petri ja sitten finaalissa Marde.

      Kiitti, BB! Usko meni formaattinne! Toivottavasti tuotanto vaihtuu! Kuka haluaa enää julkimoita uudestaan taloon yrittämään toistamiseen voittoa???

      • andiamus5

        Tosi huono maku jäi tästä kaudesta kun käsikirjoitus oli valmiina.Ensi kaudella kun kaikki olisivat viisaita eikä kukaan äänestäisi,kun tuotanto kuitenkin keinottelee lopputuloksen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      164
      1506
    2. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      28
      1379
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1318
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      220
      1189
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1105
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      320
      1041
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1037
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      959
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      285
      956
    10. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      76
      954
    Aihe