Niin se taas meni äitienpäivä meidänkin perheessä,hieman se on tukalaa,kun muksut eivät tiedä kenelle ne itsetehdyt kortit ja lahjat pitäisi antaa.
Kuinkas tämä homma on hoitunut muissa perheissä,esim:isänpäivänä isättömissä perheissä
Kuinkas tämä homma on hoitunut muissa perheissä,esim:isänpäivänä isättömissä perheissä
Vastaukset 9
Vanhimmat
Meillä lasteni isä on olemassa mutta tavoittamattomissa. Lapset tekevät isäinpäivänä koulussa kortit papalle ja yhdessä mietimme hänelle myös lahjan.
Siskoni kaksoispoikien isä kuoli kolarissa ennen kuin he syntyivät. Isänpäivä kortin he tekivät koulussa ukilleen.
Nyt jo aikuistuneet pojat vastasisivat kysymykseen ovatko isää kaivanneet, että ei sellaista voi kaivata, joka ei ikinä ole kuulunut heidän elämäänsä. Niinpä vaikea sokean on kuvitella millaista olisi olla näkevä, siispä sama juttu on sellaisen kohdalla, joka ei ole elänyt yhteistä elämää jomman kumman vanhempansa kanssa.
Kaipaus on kuitenkin varmaan mielen pohjukoissa silloin, jos tietää jotenkin tässä elämässä olevan mahdollista kohdata puuttuvan vanhempansa. Näin päättelen siitä syystä, miten monesti adoptiolapset, vaikka rakastavatkin heidät adoptoineita vanhempiaan, niin haluavat etsiä biologisia vanhempiaan.
Kyllähän se pahalta tuntuu kun lapset tarhassa on innolla tehneet isäinpäivä kortit ja ne jää sitte hyllylle tai kaappiin venymään yleensä puheen niistä laannuttua heitän ne roskiin vaikka se tuntuu hirmu julmalta teolta en muutakaan vaihtoehtoa ole keksinyt.Kahdella vanhemmalla lapsellani isä on ihan okei ja pitää yhteyttä niin kuin asiaan kuuluukin , pienimpien lasteni isä on pitänyt yhteyttä niin ahkeraan , että olen joutunut väkivaltaisuuden vuoksi hakemaan lähärin ensin se oli perusmuotoinen vuoden päivät ja kun hän sitä rikkoi usein määrättiin laajamuotoinen lähäri vuodeksi sekin.Lapset eivät isästään paljoa puhu , mutta isäinpäivän lähestyessä ei muuta puheen aihetta tunnu olevankaan ja se tuntuu pahalta se.Ei sen vuoksi , että lapset puhuvat hänestä vaan se ettei heillä tavallaan ole isää koska oikeuden määräykset kieltää isää tapaamasta lapsiaan ja miten sen alle kouluikäisille natiaisille selität ? Ainut lohtu lasten puheissa on , ettei heillä tunnu olevan ainuttakaan positiivistä muistoa isästään en oikein tiedä miten asiaan pitäisi suhtautua, mutta kai tämä tästä joskus helpottaa.
Onko sinulla siskoa/mummoa/tätiä lähipiirissä jota muistaa? Eiväthän he äitiä korvaa mutta jos lapsella kuitenkin olisi parempi mieli siitäkin?
Poikani, 11v. on jo ajat sitten lopettanut korttien teon. Olin niitä jemmaillut vuosia. Isä kyllä asuu parinkymmenen kilometrin päässä, muttei ehdi poikaansa tavata, no, okei, kerran vuodessa tarjoaa hampurilaisen. Mutta tässä tarina parin viikon takaa.
Poikani huomasi kännykkäänsä tulleen puhelun. Faija oli soittanut! Täpinöissään hän jo kyseli tulevan viikonlopun ohjelmaamme, koska 'faija varmaan haluaisi tavata ja ottaa luokseen yöksi'.
Toppuuttelin ja neuvoin häntä soittamaan isälleen takaisin. Pitkän aikaa poika keräsi rohkeutta ja viimein soitti. Isä oli kovin hämmästynyt, kun poika soitti, 'Ai puhelimeen jäänyt numero?' No, kyllä se on ollut ihan vahinko, varmaan taskuun jäänyt päälle.... Mitä silloin äiti tekee? Ymmärtää ja lohduttaa omaa lasta. Ja mielessään ajattelee painokelvottomia ajatuksia.
Tyttäreni isä tapaa tytärtään suht säännöllisesti, joten lahja-asiat ovat hoituneet toistaiseksi, mutta muut sitten mättääkin...
Meillä isukki asuu samassa kaupungissa, muttei tapaa lapsiaan. Lasten kanssa olemme sopineet että kortit voi antaa jollekulle muulle läheiseksi katsomalleen miehelle, viime isänpäivänä talonmiehemme sai sen ja oli lapseton vanha pappa aivan kyyneliin asti liikuttunut. Itse omassa työssäni lasten parissa askartelen niin äitienpäivän kuin isänpäivänkin alla vanhempainpäivänkortteja, jokainen lapsi voi antaa sen sitten sille vanhemmalle joka kotona sattuu olemaan. Kotona vietämme myös lastenpäivää, jolloin lapset saavat hemmottelua ja yllätysohjelmaa, samoin kuin minä saan heiltä äitienpäivänä. Tänäkin vuonna sankarini toivat aamupalan sänkyyn, ihan itse tehdyn=) (pojat 3 ja 5) Ei ehkä kaikkein maistuvin ja kaunein mutta varmasti suurella rakkaudella tehty. Ystäväni lasten isä on kuollut ja he lähettävät isänpäiväkortit aina taivaaseen, ja posti vie tietysti perille. Joskus voi lapsen mieliksi ja helpotukseksi kehitellä ratkaisuja lapsen ikäkehityksen mukaan, mielestäni.
Meillä tytäreni, silloin 6v, ei ollut isäinpäiväkorttia suostunut tekemään, vaikka toiset lapset tekivätkin. Isä on olemassa, mutta ei silloin vielä tavannut lapsiaan juuri koskaan.
No, kortin hän teki, mutta siinä luki äidille.
Oli muuten herkkä paikka.
Meillä on aina annettu isänpäivänä kummille kortti ja lahja.Vietetään silloin kumminpäivää.Isää kun ei kiinnosta olla oman poikansa elämässä.
Hyvät jatkot teille
Heippa.
Me olemme olleet ilman isää tämän vuoden alusta kun isä kuoli. Kaksitoistavuotias tyttäreni sanoi heti että sitten viedään isälle kortti haudalle joka syntymäpäivä ja isänpäivä. Syntymäpäivänä vein kukat ja isänpäivänä viedään kukkia ja kortteja. Vappuna oli ihan selvää että veimme tikun päässä olevan ilmapallon joka on vieläkin siellä.
Luulen että lapset voivat tehdä vaikka kummitädille tai jollekin joka on heille tärkein.