Pitkän elämää.

Ole ikäisekseni suht pitkä poika, 13 v. ja 183 cm/76 kg. Urheilen ja käyn salilla isäni kanssa. Onhan minulla siinä mielessä helppoa kun kaikki mieltää minut aikuiseksi ja pystyn helposti menemään esimerkiksi K-18 leffaan ja kerran ruotsinlaivalla kävin hakemassa isälleni oluen testiksi, ja onnistuihan se. Opettajat vain helposti yleistävät minut aikuiseksi, joka on tietysti aika hienoa, mutta he pettyvät aina kauheasti jos käytökseni ei vastaakaan opettajien perinteistä käsitystä aikuisesta. Sitten toisaalta joissain asioissa he pitävät minua aivan pikkulapsena. Esimerkiksi liikunnanopettajani mielestä 13-vuotias ei kykene juoksemaan yli 3000 metriä, ja vähätteli 13-vuotiaan pikkulapsen fysiikkaa. Ja minähän juoksin sen 3500 m, mistä liikunnanopettaja ei tietenkään pitänyt. Sain ysin. Sitten toisaalta joudun matkustamaan paljon julkisilla pitkien matkojen vuoksi, ja joudun aina maksamaan aikuisten hinnan. Vaikka kuinka sanoin olevani lapsi, niin se ei tietenkään onnistu. Ja maksuja kertyy aika paljon johtuen käytön tarpeesta ja lisähinnasta.

Mutta jos pitäisi sanoa, että onko pitkänä oleminen negatiivista vai positiivista, niin kyllä tämä minun mielestäni on silti positiivista. Mitenkään lyhyempiä vähättelemättä, kannattaa olla pitkä ;)
5477
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ja viestin tarkoitus oli?

Äänestä

No helvetti ota vaik jotku kuvalliset henkkarit misä lukee syntymäaika

Äänestä

älä suolla tämmöstä paskaa tänne palstalle enään toista kertaa tai leivon sua niin turpaan ettet sen jälkeen hymyile enää koskaan tajuatsä! t:169cm/65kg (19v)

Äänestä

Jätkä selvästi provosoi, ei 13-vuotias osaa kirjoittaa noin hyvin.

Äänestä

Et oo ees pitkä. Ja ketään ei kiinnosta sun elämän tarinas et kuinka siistii on hakee kaljaa jostain baarista, no on se. Mee johonki muualle ton sun "PITKÄN PITUUDES" kans. Nobody cares

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pitkä_miäs. kirjoitti:

Ole ikäisekseni suht pitkä poika, 13 v. ja 183 cm/76 kg. Urheilen ja käyn salilla isäni kanssa. Onhan minulla siinä mielessä helppoa kun kaikki mieltää minut aikuiseksi ja pystyn helposti menemään esimerkiksi K-18 leffaan ja kerran ruotsinlaivalla kävin hakemassa isälleni oluen testiksi, ja onnistuihan se. Opettajat vain helposti yleistävät minut aikuiseksi, joka on tietysti aika hienoa, mutta he pettyvät aina kauheasti jos käytökseni ei vastaakaan opettajien perinteistä käsitystä aikuisesta. Sitten toisaalta joissain asioissa he pitävät minua aivan pikkulapsena. Esimerkiksi liikunnanopettajani mielestä 13-vuotias ei kykene juoksemaan yli 3000 metriä, ja vähätteli 13-vuotiaan pikkulapsen fysiikkaa. Ja minähän juoksin sen 3500 m, mistä liikunnanopettaja ei tietenkään pitänyt. Sain ysin. Sitten toisaalta joudun matkustamaan paljon julkisilla pitkien matkojen vuoksi, ja joudun aina maksamaan aikuisten hinnan. Vaikka kuinka sanoin olevani lapsi, niin se ei tietenkään onnistu. Ja maksuja kertyy aika paljon johtuen käytön tarpeesta ja lisähinnasta.

Mutta jos pitäisi sanoa, että onko pitkänä oleminen negatiivista vai positiivista, niin kyllä tämä minun mielestäni on silti positiivista. Mitenkään lyhyempiä vähättelemättä, kannattaa olla pitkä ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu