Alanvaihtoa!

Ajatelkaa, miten paljon parempi paikka maailma olisi, jos kaikki open työtä (ja vapaa-aikaa!) kadehtivat itse hakeutuisivat tähän unelma-ammattiin!
5708
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Muodolisesti pätevien, mutta täysin ammattiaanosaamattomien sijasta opettamaan tulisivat, säännösten pikkumaisuuden vuoksi, muodollisesti epäpätevät, mutta todellista kutsumusta omaavat, oikeasti pätevät lahjakkuudet. Näin on, serkun kaveri on kerran ollut tunnin sijaisena yläkoulussa ja loistavasti meni, miksei menisi jatkossakin?

Kyllähän jokainen, joka on koulua käynyt, osaa opettaa.

Äänestä
  • Kouluissa on paljon opettajia, jotka ovat vuosikausia opettaneet, mutta ovat vailla muodollista kelpoisuutta. Monet heistä ovat silti päteviä ammattiinsa ja osaavat opettaa ja kohdella lapsia oikein sekä täyttävät paikkansa työyhteisössä ihan yhtä hyvin kuin muodollisen pätevyyden omaavat.

    Syytökset siitä, että rehtorin kaveri pääsisi aina opeksi, vaikka olisi kuinka huono siinä työssä, ovat lähinnä naurettavia! Jokainen itseään kunnioittava rehtori haluaa, että hänen koulussaan on hyvät opettajat! Poikkeukset ovat todella harvinaisia.

    Eivät esim. pedagogiset opinnot tee ihmisestä hyvää opettajaa. Muodollisen kelpoisuuden omaavia avuttomia tai hermoheikkojakin ressukoita on (varsinkin murkkuikäisten kansoittamissa yläkouluissa) nähty. Ei silti, eivät pedagogiset opinnot tai monien vuosien yliopistokoulutus myöskään ole kenenkään opettajuutta pilanneet.

    Miettikääpä huviksenne omia ja lastenne opettajia. Tiedättekö heidän kelpoisuutensa? Onko parhaiden opettajien joukossa ehkä sellaisia, joilla ei ole muodollista kelpoisuutta? Oma lukunsa tietysti on, miten itse kukin opettajan ammattitaitoa mittaa: mukava, huumorintajuinen, tarpeeksi vaativa, ei liian vaativa, osaa pitää kuria, oman alansa asiantuntija... Näitä ominaisuuksia voisi luetella huomiseen asti.

    Äänestä

  • 14-vuotiaan äitsykkä kirjoitti:

    Kouluissa on paljon opettajia, jotka ovat vuosikausia opettaneet, mutta ovat vailla muodollista kelpoisuutta. Monet heistä ovat silti päteviä ammattiinsa ja osaavat opettaa ja kohdella lapsia oikein sekä täyttävät paikkansa työyhteisössä ihan yhtä hyvin kuin muodollisen pätevyyden omaavat.

    Syytökset siitä, että rehtorin kaveri pääsisi aina opeksi, vaikka olisi kuinka huono siinä työssä, ovat lähinnä naurettavia! Jokainen itseään kunnioittava rehtori haluaa, että hänen koulussaan on hyvät opettajat! Poikkeukset ovat todella harvinaisia.

    Eivät esim. pedagogiset opinnot tee ihmisestä hyvää opettajaa. Muodollisen kelpoisuuden omaavia avuttomia tai hermoheikkojakin ressukoita on (varsinkin murkkuikäisten kansoittamissa yläkouluissa) nähty. Ei silti, eivät pedagogiset opinnot tai monien vuosien yliopistokoulutus myöskään ole kenenkään opettajuutta pilanneet.

    Miettikääpä huviksenne omia ja lastenne opettajia. Tiedättekö heidän kelpoisuutensa? Onko parhaiden opettajien joukossa ehkä sellaisia, joilla ei ole muodollista kelpoisuutta? Oma lukunsa tietysti on, miten itse kukin opettajan ammattitaitoa mittaa: mukava, huumorintajuinen, tarpeeksi vaativa, ei liian vaativa, osaa pitää kuria, oman alansa asiantuntija... Näitä ominaisuuksia voisi luetella huomiseen asti.

    Muodollisesti kelpoinen on paremmassa asemassa siksi, että sen ei tarvitse mielistellä ja imellellä oikeastaan ketään vaan voi toimia parhaaksi katsomallaan tavalla. Kelvoton on hyvin usein juuri se "hyvä" opettaja. On näistä esimerkkejä vaikka kuinka paljon. Sitä se raha teettää.

    Äänestä

Juu, kyllä siinä taitaisi äkisti besserwissereiden maailmankuva sortua ja herkimpien yöunet mennä. Tervetuloa vaan kokeilemaan!

Äänestä

En tiedä, mutta jotenkin näistä aina silloin tällöin toistuvista jutuista tulee mieleen tuolla autopalstan puolella käytävät pikkupoikien - ja isojenkin - maailmaahipovat diskussiot siitä, onko Toyota Corolla parempi kuin 700-sarjan Bemari, vai kannattaisiko sittenkin ostaa mieluummin sellainen mannen sisäänajama Väyrynen.

Kipeämpiäkin teemoja opettajien keskuudessa olisi, esimerkiksi työpaikkakiusaaminen ja korruptio. Minä olen nähnyt ja näen molempia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Erkkaopetar kirjoitti:

Ajatelkaa, miten paljon parempi paikka maailma olisi, jos kaikki open työtä (ja vapaa-aikaa!) kadehtivat itse hakeutuisivat tähän unelma-ammattiin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu