Eu liekeissä

Eurovaltioiden velkakirjamarkkinat ja koko euroalueen rahoitusmarkkinat ovat jo toisen vakavan pääomapaon kourissa. Ensimmäisen kerran ne olivat pakokauhun partaalla viime kevään Kreikka-kriisissä.

Eurokriisin toinen kierros leimahti ilmiliekkeihin Irlannissa, mutta liekit ovat taas karanneet pelastusviranomaisten hallinnasta. Nyt markkinapalo roihuaa kautta velkaisimman euroalueen Espanjaa ja jopa Italiaa myöten.

Velkaisimpien eurovaltioiden rahoitusnäkymät ovat muutamassa viikossa heikentyneet jyrkästi, kun markkinoiden luottamus niiden velanmaksukykyyn näyttää paikoin suorastaan romahtaneen.

Luottamuksen kaikkoaminen kiteytyy korkoihin. Pääomapako on muutamassa viikossa riuhtaissut velkavaltioiden markkinakorot äkkijyrkästi ylemmäs.

Korkojen railakas kohoaminen voi olla ylivelkaisille eurovaltioille kohtalokas isku – ja ratkaiseva sysäys kohti hätärahoituksen ravinneletkuja. Kreikka ja nyt myös Irlanti ovat jo letkuissa.

Korkojen raju kohoaminen on raskas isku myös valtioita rahoittaneille pankeille. Tämä taas tarkoittaa, että samoissa liekeissä kärvistelee koko EU.

Velkavaltioista yli sadanEurovaltioiden velkakirjamarkkinat ja koko euroalueen rahoitusmarkkinat ovat jo toisen vakavan pääomapaon kourissa. Ensimmäisen kerran ne olivat pakokauhun partaalla viime kevään Kreikka-kriisissä.

Velkavaltioista yli sadan
miljardin euron tappiot

Korkojen jyrkkä kohoaminen ei ole pelkästään harmitonta markkinaviihdettä – eikä se anna pankeille tai muillekaan valtioiden rahoittajille pienintäkään aihetta hykerrellä uusista tai varsinkaan riskittömistä voitoista.

Päin vastoin meneillään on todellinen rahoittajien verilöyly, joka voi pahimmillaan kärjistyä Euroopan laajuiseksi pankkikriisiksi.

Kriisin roihahtaminen on muutamassa viikossa merkinnyt velkaisimpien eurovaltioiden rahoittajille mittavien riskien toteutumista eli suomeksi sanottuna raskaita tappioita.

Taloussanomien laskelmien mukaan Kreikan, Irlannin, Portugalin, Espanjan ja Italian rahoittajat ovat Irlanti-kriisin kärjistymisen jälkeen kärsineet yli sadan miljardin euron laskennalliset arvostustappiot.

Noiden viiden velkaisen eurovaltion liikkeessä olevien velkakirjojen käypä markkina-arvo on kuukaudessa laskenut arviolta 120 miljardia euroa.

Suurin osa tuosta arvostustappiosta kytee toistaiseksi näkymättömissä pankkien taseissa. Menetykset voivat olla suurempiakin, sillä arvio 120 miljardin arvonlaskusta ei sisällä mahdollisten velkavipujen kerrannaisvaikutusta.

Pankkien taseissa kytee toisin sanoen todellinen jättipotti juuri sellaisia tappioita, jollaisilta EU viime kesän stressitesteissä sulki silmänsä.

Pankkien taseissa kytee toisin sanoen todellinen jättipotti juuri sellaisia tappioita, jollaisilta EU viime kesän stressitesteissä sulki silmänsä
13258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ja lisäksi kun USA:n talous romahtaa todennäköisesti muutaman kuukauden sisällä, niin onhan tässä olemista täällä EU:ssa.

Äänestä

Tarkoittaako se sitä, että asuntojen hinnat rommaa "taas"?
Paljonko veikkaat tällä kertaa, kun kerran asuntojen hintapalstalla ollaan?
Vai muutenko vaan tuhoa EU:lle toivottelet.

Äänestä
  • Edes ivallisen viestin kirjoittaminen ei enää onnistu. Kurkussa oleva itku säteilee tekstisi läpi todella vahvasti. Näin tällä kertaa. Tosin maltti oli valttia aina ennenkin.

    Äänestä

  • Jaksamisia kirjoitti:

    Edes ivallisen viestin kirjoittaminen ei enää onnistu. Kurkussa oleva itku säteilee tekstisi läpi todella vahvasti. Näin tällä kertaa. Tosin maltti oli valttia aina ennenkin.

    Eiköhän Ekonomisti 2 ole jo itse ivaamisensa hoitanut ja omasta toimestaan tappiinsa saakka.

    Vai katsotaanko asuntojen hintapalstalla vittuiluksi, jos kysyy asuntojen hinnoista semmoiselta joka sinne postaa pienen romaanin kokoisen kirjoitelman?

    Äänestä

  • Insinöristi 1 kirjoitti:

    kerrankin joku todella kirjoittaa asiaa hinnoista oikein sivun verran. Useimmiten pitkät tekstit täällä ovat ahdistuneiden velkaisten omaa terapiaa. Aloittajan teksti lietsonee kyllä sitä osastoa taas melko korventavasti.

    Moneen kertaan samaa jankutusta kopsattu joistain lehtijutuista. Ökönömisti ei näköjään itse edes ymmärrä mitä on kopsannut tänne muitten luettavaksi. Useimmat eivät edes jaksa moista jankkausta lukea kokonaan. Missään ei liekkejä neikä edes savun hajuakaan aistittavissa. Eläkää niinkuin ennenkin. Ei syytä huoleen kirjoitti jo entinen Maakansakin

    Äänestä

  • Hevoseton mies kirjoitti:

    Kyllä nyt tulee löysää puntista typerillä ylivelkapaviaaneilla!

    Äänestä

  • asialinja! kirjoitti:

    kerrankin joku todella kirjoittaa asiaa hinnoista oikein sivun verran. Useimmiten pitkät tekstit täällä ovat ahdistuneiden velkaisten omaa terapiaa. Aloittajan teksti lietsonee kyllä sitä osastoa taas melko korventavasti.

    sivua copypastea ja olet alapää märkänä, ikäänkuin odottaen läskin saapuvan vuokraa perimään?

    Et taida olla kovinkaan smart boy?

    Äänestä

että terveitäkin pankkeja voi kaatua, oliko se joku karvinen tai sen sellainen.

En miettinyt miksi, mutta tuon olen tiennyt koko ajan. Ja varoitellut tästä muitakin. Kokoajan pitää olla valmiina hyökkäämään pankkiin hakemaan rahojaan. Mutta nyhän se mekanismikin selvisi. Kiitos täsmnnyksestä ekonomisti. Vuosituhannen pahin talouslama ei kenties kunnolla ole vielä alkanutkaan.

siksi varoitukseni kuuluu, varokaa ylivelkaantumista, sillä olette vaarassa pudota. Työpaikkanne näet ovat vaarassa:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9494375

Äänestä

Miksi pelle kopioit verkkolehdistä tekstejä ikäänkuin omina kirjoituksinasi? Mikäli sinulla olisi minkään tason akateeminen tausta ymmärtäisit kuinka säälittävää tuollainen on. Minimissään heittomerkit lainauksiin, lähde mukaan ja omat kommentit sitten perään, esim näin:

"Eurokriisin toinen kierros leimahti ilmiliekkeihin Irlannissa, mutta liekit ovat taas karanneet pelastusviranomaisten hallinnasta. Nyt markkinapalo roihuaa kautta velkaisimman euroalueen Espanjaa ja jopa Italiaa myöten."

http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2010/11/28/merkel-uhonnut-pankeille-120-miljardin-tappiot/201016512/12

Äänestä
  • koska kyseessä on jakomieliteutia sairastava haans setä, samasta syystä hän aikanaan "joutui pois työelämästä" niinkuin hän sen itse ilmaisi.

    Olen täysin varma siitä ollut aina että ekonomisti2 on haans sedän toinen persoona.

    Siihen en osaa ottaa kantaa että miksi tämä apina kirjoittaa muiden tekstiä omanaan, kuuluu varmaan sairauteen.

    Äänestä

  • Dr. Doctor kirjoitti:

    koska kyseessä on jakomieliteutia sairastava haans setä, samasta syystä hän aikanaan "joutui pois työelämästä" niinkuin hän sen itse ilmaisi.

    Olen täysin varma siitä ollut aina että ekonomisti2 on haans sedän toinen persoona.

    Siihen en osaa ottaa kantaa että miksi tämä apina kirjoittaa muiden tekstiä omanaan, kuuluu varmaan sairauteen.

    Haansilla on monta persoonaa, kuten tuo s.v.t..

    Aika valmis tapaus..

    Äänestä

  • Totuuskomissio.. kirjoitti:

    Haansilla on monta persoonaa, kuten tuo s.v.t..

    Aika valmis tapaus..

    Kävin täällä reilut kaksi vuotta sitten - ja samaa lätinää, vittuilua, Ekonomisti kahta ja Haansia. Onkohan sitä "ihana/oma koti parempi ihminen" enää elossa ? Sillä taisi olla se thaipyykkäri ja pakastin kylmää xo meni pullo illassa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ekonomisti 2 kirjoitti:

Eurovaltioiden velkakirjamarkkinat ja koko euroalueen rahoitusmarkkinat ovat jo toisen vakavan pääomapaon kourissa. Ensimmäisen kerran ne olivat pakokauhun partaalla viime kevään Kreikka-kriisissä.

Eurokriisin toinen kierros leimahti ilmiliekkeihin Irlannissa, mutta liekit ovat taas karanneet pelastusviranomaisten hallinnasta. Nyt markkinapalo roihuaa kautta velkaisimman euroalueen Espanjaa ja jopa Italiaa myöten.

Velkaisimpien eurovaltioiden rahoitusnäkymät ovat muutamassa viikossa heikentyneet jyrkästi, kun markkinoiden luottamus niiden velanmaksukykyyn näyttää paikoin suorastaan romahtaneen.

Luottamuksen kaikkoaminen kiteytyy korkoihin. Pääomapako on muutamassa viikossa riuhtaissut velkavaltioiden markkinakorot äkkijyrkästi ylemmäs.

Korkojen railakas kohoaminen voi olla ylivelkaisille eurovaltioille kohtalokas isku – ja ratkaiseva sysäys kohti hätärahoituksen ravinneletkuja. Kreikka ja nyt myös Irlanti ovat jo letkuissa.

Korkojen raju kohoaminen on raskas isku myös valtioita rahoittaneille pankeille. Tämä taas tarkoittaa, että samoissa liekeissä kärvistelee koko EU.

Velkavaltioista yli sadanEurovaltioiden velkakirjamarkkinat ja koko euroalueen rahoitusmarkkinat ovat jo toisen vakavan pääomapaon kourissa. Ensimmäisen kerran ne olivat pakokauhun partaalla viime kevään Kreikka-kriisissä.

Eurokriisin toinen kierros leimahti ilmiliekkeihin Irlannissa, mutta liekit ovat taas karanneet pelastusviranomaisten hallinnasta. Nyt markkinapalo roihuaa kautta velkaisimman euroalueen Espanjaa ja jopa Italiaa myöten.

Velkaisimpien eurovaltioiden rahoitusnäkymät ovat muutamassa viikossa heikentyneet jyrkästi, kun markkinoiden luottamus niiden velanmaksukykyyn näyttää paikoin suorastaan romahtaneen.

Luottamuksen kaikkoaminen kiteytyy korkoihin. Pääomapako on muutamassa viikossa riuhtaissut velkavaltioiden markkinakorot äkkijyrkästi ylemmäs.

Korkojen railakas kohoaminen voi olla ylivelkaisille eurovaltioille kohtalokas isku – ja ratkaiseva sysäys kohti hätärahoituksen ravinneletkuja. Kreikka ja nyt myös Irlanti ovat jo letkuissa.

Korkojen raju kohoaminen on raskas isku myös valtioita rahoittaneille pankeille. Tämä taas tarkoittaa, että samoissa liekeissä kärvistelee koko EU.

Velkavaltioista yli sadan
miljardin euron tappiot

Korkojen jyrkkä kohoaminen ei ole pelkästään harmitonta markkinaviihdettä – eikä se anna pankeille tai muillekaan valtioiden rahoittajille pienintäkään aihetta hykerrellä uusista tai varsinkaan riskittömistä voitoista.

Päin vastoin meneillään on todellinen rahoittajien verilöyly, joka voi pahimmillaan kärjistyä Euroopan laajuiseksi pankkikriisiksi.

Kriisin roihahtaminen on muutamassa viikossa merkinnyt velkaisimpien eurovaltioiden rahoittajille mittavien riskien toteutumista eli suomeksi sanottuna raskaita tappioita.

Taloussanomien laskelmien mukaan Kreikan, Irlannin, Portugalin, Espanjan ja Italian rahoittajat ovat Irlanti-kriisin kärjistymisen jälkeen kärsineet yli sadan miljardin euron laskennalliset arvostustappiot.

Noiden viiden velkaisen eurovaltion liikkeessä olevien velkakirjojen käypä markkina-arvo on kuukaudessa laskenut arviolta 120 miljardia euroa.

Suurin osa tuosta arvostustappiosta kytee toistaiseksi näkymättömissä pankkien taseissa. Menetykset voivat olla suurempiakin, sillä arvio 120 miljardin arvonlaskusta ei sisällä mahdollisten velkavipujen kerrannaisvaikutusta.

Pankkien taseissa kytee toisin sanoen todellinen jättipotti juuri sellaisia tappioita, jollaisilta EU viime kesän stressitesteissä sulki silmänsä.

Korkojen jyrkkä kohoaminen ei ole pelkästään harmitonta markkinaviihdettä – eikä se anna pankeille tai muillekaan valtioiden rahoittajille pienintäkään aihetta hykerrellä uusista tai varsinkaan riskittömistä voitoista.

Päin vastoin meneillään on todellinen rahoittajien verilöyly, joka voi pahimmillaan kärjistyä Euroopan laajuiseksi pankkikriisiksi.

Kriisin roihahtaminen on muutamassa viikossa merkinnyt velkaisimpien eurovaltioiden rahoittajille mittavien riskien toteutumista eli suomeksi sanottuna raskaita tappioita.

Taloussanomien laskelmien mukaan Kreikan, Irlannin, Portugalin, Espanjan ja Italian rahoittajat ovat Irlanti-kriisin kärjistymisen jälkeen kärsineet yli sadan miljardin euron laskennalliset arvostustappiot.

Noiden viiden velkaisen eurovaltion liikkeessä olevien velkakirjojen käypä markkina-arvo on kuukaudessa laskenut arviolta 120 miljardia euroa.

Suurin osa tuosta arvostustappiosta kytee toistaiseksi näkymättömissä pankkien taseissa. Menetykset voivat olla suurempiakin, sillä arvio 120 miljardin arvonlaskusta ei sisällä mahdollisten velkavipujen kerrannaisvaikutusta.

Pankkien taseissa kytee toisin sanoen todellinen jättipotti juuri sellaisia tappioita, jollaisilta EU viime kesän stressitesteissä sulki silmänsä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu