Huhujen mukaan Stokka julkaisee tiistaina 31.11. iPadin myyntiin Suomessa. Ei kun jonottamaan.
iPad
sebbbbo
23732
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Väärä alue, kyseessä ei ole tietokone, vaan kämmenlaite jolla ei voi toteuttaa oikeaa tietojenkäsittelyä. Isompi ipodi...
Koska gartner ennustaa ipadin ja myöskin android-tablettien rokottavan pc-myyntiä tuntuvasti 2011, se kertonee sitä että ipad on kyllä tietokone. Tai siitä että ihmiset on ostaneet tietokoneita tehdäkseen asioita mihin eivät tarvitsisi tietokonetta, sama se.
Meille tulee talven aikana 1-2 ipadia. Piti ostaa 1-2 miniläppäriä, mutta ei nyt sitten ostetakaan kun ipad riittää ja mikä parasta, sitä oppii vanhuskin käyttämään turvallisesti. Tätähän se gartner ennakoi.
Ei se että Gartner sanoo noin tee iPadista tietokonetta. No OK kyllä tuo menee ehkä vielä määritelmän sisään, mutta ei voi verrata PC:hen millään tasolla. Kuten joku minua valaisi, ei tuota oikein voi edes käyttää ilman oikeaa tietokonetta. Eli kyseessä on vain kasvatettu ipod touch.
Toki toimii varmasti pelailussa ja perussurffailussa ihan kivasti, mutta ei tuolla esim. mielellään muistiinpanoja koulussa tee. Ei ole mielestäni kovin käytännöllinen innovaatio eikä varsinkaan hintansa arvoinen. Tämä tablet-villitys on kyllä taas hassua seurattavaa... Markkinavoimat jyllää.
Toivottavasti et kadu valintaasi :)
Tablet-villitys kertoo siitä, että tällaista kuitenkin halutaan ja jätetään sitten joku windows-tietokone ostamatta. Keskusteluissa ei ole paljon pettyneitä, vähemmän kuin monien oikeitten tietokoneitten kohdalla. Nythän padi yleistyy vauhdilla täälläkin. Paljon kirjoittava tarvitsee kai oikean näppiksen siihen.
Padia ei voi verrata windows pc:hen siinäkään, että se käynnistyy heti eikä käyttäjä saa sitä sekaisin, hidastumaan ja saastumaan. PC:llä se kaikki on ollut helppoa kuin heinänteko. Tampio käyttäjät ja monet muutkaan ei tarvitse huonoa, epäluotettavaa ja paljon osaamista vaativaa toimimista, vaan hyvää, helppoa ja varmaa.
Tablet villitys kertoo siitä, että tyhmiä riittää. Kukaan ei pakota ostamaan Windowsilla tietokonetta mutta tyhmät ihmiset tuntuvat olevan kykenemättömiä vertailemaan markkinoiden tarjontaa, että eivät pysty ostamaan muuta kuin mistä ovat nähneet mainoksia paljon.
Tabletitkaan ei ole immuuneita haittaohjelmille, vaan niitäkin täytyy päivittää. Apple lopettaa suomessa myytävien iPadien tietoturvapäivitykset näillä näkymin 2.5v kuluttua, joten sen jälkeen siellä vietetään "avoimien ovien päivää".
Eipä se Windowsikaan itsekseen saastu, vaan juntit jättää päivittämisen retuperälle, tai sitten päivittävät varomattomasti uusiin julkaisuihin. Ne julkaisupäivitykset kun on riski iOS:llakin vaikka laitekirjo on niin vähäinen. Hienosti meni iPhone 3G:t jumitteleveksi kun porukka päivitti niihin iOS 3.x -> 4.x:n vaikka tämän piti olla tuettua. Samanlaista se tietotekniikka on perusasioiltaan siis joka paikassa.
Milläs tavalla päivittämättömään ipadiin tuleekaan haittaohjelmia kun softaa voi asentaa vain appstoren kautta?
Avaamalla vaikka nettisivu jossa hyökkäyskoodia paikkaamattomaan selaimeen. Sama onnistuu myös jollain kuvia sisältävällä sähköpostilla, PDF -tiedostolla, musiikkitiedostolla, videotiedostolla jne.
Tarvitaan vain paikkaamaton tietoturvareikä jossain komponentissa ja avata tiedosto mihin upotettu haittakoodia mikä käyttää järjestelmässä tätä komponenttia.
Ja kyllähän porukka jakelee ties mitä linkkejä esim. Skypessä ja muualla ja jos joku hassunhauska juttu onkin naamiotu hyökkäyskoodiksi ja ei ole päivitetty niin sillä tavalla saastuu.
Lisäksi myös ns. "luotettavat" sivustot voivat olla saastutettuja jos rikolliset pääsevät korkkaamaan palvelimen ja laittaa saitin jakamaan hyökkäyskoodia. Esim. jos suomi24 korkataan niin laite voi saastua vaikka sillä, että näytetään joku mainosbanneri ruudulla missä se hyökkäyskoodi on.
Tää on pakko olla provo!
Perusteletko väitteesi? Tarkoitus ei ole provota vaan nostaa keskustelua ja mahdollisesti pelastaa jonkun siltä että menee ostamaan tietokonetta ja päätyy iPadiin. Kotona huomaa että eihän tällä mitään koulutöitä tai kuvanmuokkausta pysty tekemäänkään.
Ja tuo lopun toivotus oli vilpitön:) Jos on rahaa ja halua sekä tarve niin siitä vain ostoksille:) Mielipiteitähän nämä pitkälti ovat.
Onhan jo pelkkä iPhonekin aikamoinen tehotyöasema perus windows läppäriin verrattuna. Ja iPad vielä tehokkaampi.
Ei tarjoa mitään uutta mitä en olisi onnistunut tekemään yli 2.5v.
Kuten tavallista, M-Kar puhuu lööperiä.
Toki asioita on voinut tietokoneilla tehdä aikaisemminkin, mutta esim. multitouch-kosketusohjausta sulla ei varmasti ole ollut. Eikä niissä sun koneissas toimi iTunes AppStoresta ostetut pelit ja muut ohjelmat.
Eikä sulla Matti hyvä ole ollut 9,7" tablettikonetta.
Miniläppäri kun ei ole sama asia, vaikka sillä voikin tehdä useimmat iPadin toiminnoista.
"Toki asioita on voinut tietokoneilla tehdä aikaisemminkin, mutta esim. multitouch-kosketusohjausta sulla ei varmasti ole ollut."
Mulla on kosketusalustassa ollut multitouch ikuisuuden. Ruutua en halua sotkea sormenjäljillä. Käyttöliittymä on kyllä riittävän sujuvaa ilman ruudun hipelöintiäkin, mutta näppiksen puute olisi pahempi käytettävyyshaitta.
Paras vehe olisi tietysti sellainen littana, touchscreen näppis mutta ei kosketusalustaa sisältävä miniläppäri jollain tattiohjaimella.
"Eikä niissä sun koneissas toimi iTunes AppStoresta ostetut pelit ja muut ohjelmat."
AppStoressa ei ole niin hyviä ohjelmia. Miniläppärillä voi sentään tehdään töitäkin.
"Miniläppäri kun ei ole sama asia, vaikka sillä voikin tehdä useimmat iPadin toiminnoista."
Sillä voi tehdä ~kaiken iPadin toiminnoista ja paljon enemmänkin.
Tärkein ominaisuus mikä iPadista puuttuu...
Se ei kestä mitään käyttöä! Apple on ajastanut niin, että ne ketkä ostaa sen iPadin nyt suomesta, saavat täysipainoista käyttöä sille laitteelle vain vaivaiset 2.5v ennen kuin Apple vanhentaa sen. Kalliiksi tulee kertakäyttötuote!
Minun miniläppäri on ollut käytössä 2.5v, ja se menee ainakin 4.5v vielä kun kerran päivitän käyttistä. Jos rauta kestää niin miksei vaikka 6.5v vielä.. Tuntuu olevain aika pätevää laatua.
iPadista sitten tulee tiiliskivi kun ei saa uusia ohjelmia ja nettiin ei ole asiaa kun pakollisia turvapäivityksiä ei tule.
Mistä kristallipallosta nuo tulevaisuuden ennustukset tulevat, oi aikamme Nostradamus?
Jos niissä olisi mitään perää, niin noilla kyvyillähän voisi lyödä rahoiksi.
Muutenkin kiinnostus kalenteriin tuntuu ylenpalttiselta…
Oletat mm että aikaisemmat murrosvaiheen prosessorin vaihdokset tulevat toistumaan samanlaisina loputtomiin!
"Mistä kristallipallosta nuo tulevaisuuden ennustukset tulevat, oi aikamme Nostradamus?"
Selvitin mitä iOS versioita on saatu päivitettyy aikeisempiin iPhoneihin ja kuinka pitkä siirtymäaika on varattu kahden iOS julkaisun välillä, ja ydistin tämän siihen tietoon, että Apple siivoa AppStoresta pois kaikki softat mitä ei ole tehty kahdelle uusimmalle iOS:lle. Näin Apple on tehnyt iOS 3.x:n julkaisusta lähtien! Silloin siivottiin iOS 1.x softat. iOS 4.x:n tullessa siivottiin iOS 2.x softat ja jne.
AppStoressa on nyt käytännössä lähinnä vain iOS 3.x ja 4.x ohjelmia. Alkuperäiseen iPhoneen ei tule enää mitään turvapäivityksiä, sillä iOS:lla politiikka on se, että edelliseen julkaisuun tulee ehkä vain yksi päivitys, sitten pitäisi siirtyä seuraavaan iOS versioon.
Alkuperäiseen iPhoneen ei saa kuin iOS 3.x:n, eli se on jo pudotettu tietoturvapäivitysten piiristä. Ensi kesänä tulee iOS 5 ja sen jälkeen siihen ei saa ohjelmiakaan.
Kerro nyt yksikin syy MIKSI Apple muuttaisi tätä politiikkaa yks kaks? Huomauttaisin, että Mac OS X:llä tukipolitiikka on vastaava, sillä vain kaksi uusinta Mac OS X:ää on tuettuna. Eli kun uusi Mac OS X tulee (seuraavaksi 10.7) niin Mac OS X 10.5 saa vielä tyyliin yden päivitysppaketin ja sen jälkeen se unohdetaan.
Mac OS X:llä sykli on kyllä pitempi, sillä se uusiutuu 2v välein, ja sitä edellistä tuetaan aina seuraavaan julkaisuun saakka, että voi käyttää sellaiset 4v samaa julkaisua. iOS uusiutuu vuoden välein ja siinä pitää mennä julkaisussa, eli vanhentamissykli on paljon nopeampi.
"Oletat mm että aikaisemmat murrosvaiheen prosessorin vaihdokset tulevat toistumaan samanlaisina loputtomiin!"
Apple on vanhentanut muillakin tavoilla kuin prosessorin arkkitehtuuria vaihtamalla. Kuten esimerkiksi tunkemalla sen verran raskaampaa tekniikkaa, että ei vanhoilla pyöri eikä tarjoa mitään riisuttua tilaa, että toimisi vanhoillakin koneilla.
Tuntuu siltä kuin et olisi käyttänyt Applen tuotteita juuri mitään kun et ole huomannut tätä vanhentamispolitiikkaa. Applella on kyllä poikkeuksiakin ollut. Alkuperäinen iMac esimerkiksi oli hyvin pitkään tuettuna, koska sitä käytettiin Mac OS 9 ohjelmien ajamiseen ja se oli tuotannossa pitkään. Alkuperäinen iMac oli tuettuna 1998-2007, mikä on Internetin kaupallistumisen jälkeisten Applen tuotteiden ennätys. Toki se vaati käyttöjärjestelmän ostamista vähintään kolme kertaa.
Ennen Internetin kaupallistumista, Applella kyllä sitten oli pitkäikäisiä tuotteita. Apple II oli hyvin pitkään käytössä. Jostain vuodesta 1977 90-luvun alkuvuosille saakka. Mutta niin oli Commodore 64:kin. Näin sellaisen tuotantokäytössä 90-luvun lopulla. Oli helppoa kun ei ollut niin muuttuvaa tekniikkaa kuin nyt.
iPhonen eka versio on nyt jo 3,5 vuotta vanha. Ei sen ikäisiä puhelimia päivitä kukaan muukaan. Puhelin kun ei ole sama kuin pöytätietokone joten päivityssyklit ovat erilaisia. Ei ne alkuperäiset iPhonet silti ole toimimasta lakanneet, systerillä oli sellainen käytössä vielä kuukausi sitten mutta sitten vaihtoi sen neloseen. Eikä muuten edes akkua vaihdettu siitä vanhasta, hyvin se pelas edelleen.
Mistä muuten tiedät, koska iOS 5 julkaistaan? Onko sulla joku luotettava lähde tuolle?
Kuka muu on tarjonnut älypuhelimelle päivitykset versiosta 1 versioon kolme saakka? Mun 3G tuli muistaakseni iOS 2:lla ja nyt on sisällä 4.2.1. Saako Nokialaiseen Symbian3:sen johonkin kaksi vuotta vanhaan puhelimeen? Eikä taida Android 1.6:tta saada juurikaan päivitettyä uusimpaan, onko se nyt 2.2?
Matti ei tahdo millään ymmärtää, että puhelinten käyttöikä ei tahdo olla juuri kolmea vuotta pidempi, sen verran nopeaa on kehitys tekniikassa. Pitäiskö uuden tekniikan tuomat mahdollisuudet jättää käyttämättä kun pitää niitä vanhoja tukea? Matin perusteluilla pitäisi.
Eikä tuo Matin lempilapsi, 10 vuoden elinkaari, kiinnosta ketään muuta. Se toimi vielä 1980-luvulla, mutta me muut eletään 2010-lukua. Maailma vaan on niin erilainen nykyään.
Noi sun pitkät sepustuksesi voi näyttää järkeviltä, mutta todellisuutta vastaan katsottuna, sisältöä vaillahan nuo ovat. Lähinnä kirpeän kaunan purkua.
"Ei sen ikäisiä puhelimia päivitä kukaan muukaan."
Vaikea sanoa noista tableteista ja N900:sta miten niille käy.
"Mistä muuten tiedät, koska iOS 5 julkaistaan? Onko sulla joku luotettava lähde tuolle?"
Ensimmäisen iOS:n jälkeen kolme seuraavaa on tullut aina vuoden välein. Todennäköisyys on hyvin korkea, että ensi kesänä tulee iOS 5.
Katsos kun Applella ja muilla on aika selkeät syklit julkaisuille. Microsoft nyt on vähän sekoillu mutta nyt voi siihenkin luottaa, että aina 3v välein tulee Windows ja näin ollut Vistasta lähtien. Niillä kun ei ole enää varaa sekoilla. Samalla tavalla tiedän, että Mac OS X tulee noin 2v välein. On niillä pieniä heittoja mutta kokoajan niillä prosessit vakioituu.
"Kuka muu on tarjonnut älypuhelimelle päivitykset versiosta 1 versioon kolme saakka?"
Nokia on joillakin puhelimilla päivittänyt tietääkseni Symbian 9.1->9.4, eli 2005->2007. N900:n taas on voinut itse asentaa MeeGoa ja sillä tavalla huolehtia siitä. Muista en tiedä.
Androidilla homma se, että päivitys on valmistajan vastuulla. Google tekee uutta versiota mutta valmistajan tehtävä on hoitaa se päivitys.
Olen kyllä tietoinen siitä, että puhelimilla yläpito on ihan retuperällä muillakin, mutta nyt samaa käyttistä on tuotu tablettiinkin ja samaa ekosysteemiä. En siis yksistään ole Applea vastaan mutta itse en ole puhelinta hommaamassa ennen kuin alkaa saamaan kunnollista, ja luottaisin enemmän Android tabletteihin joita saisi joltain sellaiselta valmistajalta joka sitoutuu päivittämään niitä. Apple ylläpitää tietyyn rajaan saakka ja sitten vetää töpselin irti ihan kunnolla. Tämähän on nähty Mac OS X:llä hyvin. Ei tule päivitystä, ei saa uutta käyttistä vanhaan koneeseen ja ohjelmia ei saa toimimaan sen jälkeen. Ei kun uusi kone vaan..
Oletettavasti puhelimilla homma alkaa korjaantua vuoden päästä. Tableteilla puolentoista vuoden päästä. Tällä hetkellä talbetin hankkiminen on vain typerää, samoin puhelimien.
Minulla ei ole mitään kaunoja mihinkään. Olet vain selkeä todiste siitä, että Applen asiakkat ovat ilmeisen typeriä kun kuluttavat rahansa rihkamaan ja sille sitten keksitään hassua puolusteluja. tai jopa kielletään faktat.
Ainiin, työkaverilla tuossa 10v vanha IBM Thinkpad Windows 2000:lla. Nyt se on vanhentunut, pitäis sen asentaa uus käyttis siihen. Applella tälläinen ei vaan onnistu. Tästä syystä itse hankin varmaan MeeGon, koska N900:n voi itse asentaa vaivatta uudemman käyttiksen niin oletettavasti MeeGo vehkeistä tuollaiset rajoitteet lähtee pois ja niitä voi päivitellä kunnes savut tulee pihalle.
Androidilla luultavasti tullaan myymään perässä jotain vastaavaa vielä mutta aika näyttää. Applelta ei kyllä, kun sen politiikkana on estää ihmisiä käyttämästä omia laitteittaan miten parhaaksi näkevät.
Turha laite!
ja kallis.Tulossa sitäpaitsi puolenvuoden päästä uusi versio eli näitä saa sitten pariin sataan kesän jälkeen,jos välttämättä haluaa matoaskin ostaa.
Ei Applen tuotteissa ole matoja, ios-laitteissa kaikista vähiten, mutta jos matoja haluaa, on aina suositeltavaa hankkia microsoftin softaamia tuotteita, siitä se lähtee.
Parin vuoden päästä on kirpparit pullollaan näitä iPadeja.
Ittellä tämä:
7" Touch Screen TFT LCD Google Android 1.6 Tablet PC w/ WiFi (Samsung S3C6410/667MHz)
Price: $129.27
http://www.dealextreme.com/details.dx/sku.41984~r.34774240
Ihan kiva käpisteltävä on, ja hinta sen verran edukas että uskaltaa tehdä mitä vaan, ei harmita liikaa vaikka hajoais. Netistä löytyy freeware softaa joten monopolimarketia ei ees tarvii.
Lisää keskustelua Android tabletista.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9095799#comment-46742868
En oo vielä purkanu, mutta sisällä on SDHC-"massamuistina", joskus kun kokoominen ei aina oo onnistunu täydellisesti niin vielä ei ole ollu tarvetta avata.