Sisäsiistiksi talvella

tätäätärää

Elikkäs pentu tulossa ensiviikolla. Mun ensimmäinen koira ja hieman jänskättää :)
Isoin kysymys olis että miten talvella pienen koiran sisäsiistiksiksi opettaminen sujuu? Meillä on piha, mutta mietin että miten kannattaisi toimia tässä tilanteessa? Laittaako talvi jotain rajotteita sisäsiistiksi opettamiselle?
Apua?

9

4574

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • babur

      Ei laita aivan sama kuin kesälläkin.Heti kun koira herää ulos ja syömisen jälkeen hetkeksi että tekee tarpeensa ei sitä välttämättä huvita mennä ulos kylmään mutta pakkohan on tottua.Sanomalehti jonnekkin taloon niin oppii ensiksi tekee tarpeet sen päälle kyllä se siitä.

    • ei tietenkään

      käyttää koiraa ulkona. Siellä ollaan vain vähemmän aikaa, pienen pennun tassut kylmettyvät äkkiä ja katsot ettei jää istumaan sinne, muuten on heti alapäätulehdus.

      • Siisteyskouluttajax2

        Itse asiassa talvella sisäsiistiksi opettaminen on hieman haastavampaa kuin kesällä, juuri yllä mainituista asioista johtuen. Pihalla viivytään vähemmän aikaa = pissa ei välttämättä ehdi tulla. Omistajan pitää pukea kengät ym. = pissa saattaa ehtiä tulla sisälle. Muuten samat säännöt pätevät kuin kesällä, mutta sisäsiistiksi opettaminen voi kestää pidempään. Pitkää pinnaa vaan ja onnea uuden tulokkaan johdosta.

      • minä vaan.,,.
        Siisteyskouluttajax2 kirjoitti:

        Itse asiassa talvella sisäsiistiksi opettaminen on hieman haastavampaa kuin kesällä, juuri yllä mainituista asioista johtuen. Pihalla viivytään vähemmän aikaa = pissa ei välttämättä ehdi tulla. Omistajan pitää pukea kengät ym. = pissa saattaa ehtiä tulla sisälle. Muuten samat säännöt pätevät kuin kesällä, mutta sisäsiistiksi opettaminen voi kestää pidempään. Pitkää pinnaa vaan ja onnea uuden tulokkaan johdosta.

        Eli siis itselleni tuli koira noin vuosi sitten ja sekin on siis talvella sisäsiistiksi oppinut. Tosin omani omisti varsin paksun turkin ja ei kylmää pelännyt. Mutta ei siis varsinaisesti ollut sen suurempi haaste ainakaan mulle. Ostin toppahousut, jotka sai nopeasti jalkaan ja sellaiset lasten toppakengät, jotka myös sai nopeasti jalkaan. Tämä juuri tuon takia, ettei pukeminen kestäisi niin kauaa. Eli esim. aamulla sujautin vaan toppavaatteet vauhdilla yöpuvun päälle ja sitten aamupissalle. Sitten tultiin syömään ja pukeutumaan vähän paremmin ja sitten taas ulos, kuten syömisen jälkeen kuuluu.

        Tosin olin silleen onnekas, että mun silloinen poikaystävä auttoi paljon ja myös hänen veljensä oli meillä auttamassa, jos meinasi tulla pitkiä päiviä. Meillä koira oppi nopeasti sisäsiistiksi. 4kk oli jo lähes täysin sisäsiisti. Joskus tuli innostus vahinkoja, mutta maaliskuun jälkeen ei ole sisälle tullut enää mitään missään, tuolloin koira oli 5,5 kk vanha. Että ihan hyvin oppii talvenkin aikana, kun vaan itse ei säiky kylmää. Tietysti en tiedä jos koirasi on kovin pieni, miten se vaikuttaa, omani kun on tuollainen keskikokoinen. Mutta paljon onnea uuden pennun johdosta!

      • Koiruudetx3
        minä vaan.,,. kirjoitti:

        "sitten taas ulos, kuten syömisen jälkeen kuuluu"

        Onko pennun kanssa näin? Että ensin syödään ja siiten ulos? Meillä aikuisten koirien kanssa toisinpäin :) Uteliaisuuttani kysyn.. kyseiset koirat tulleet siis aikuisina taloon.

      • Hiljaista on
        Koiruudetx3 kirjoitti:

        "sitten taas ulos, kuten syömisen jälkeen kuuluu"

        Onko pennun kanssa näin? Että ensin syödään ja siiten ulos? Meillä aikuisten koirien kanssa toisinpäin :) Uteliaisuuttani kysyn.. kyseiset koirat tulleet siis aikuisina taloon.

        Kyllä se pennun kanssa on eri juttu,vanha tulee pois just kohta,kun uutta saa tilalle,meinaan ruokaa.Aikuiset meillä ei käy edes ulkona iltasyönnin jälkeen,ne menee nukkumaan.Aamullakaan ei kiirettä pidä.

      • Väärin päin?
        Hiljaista on kirjoitti:

        Kyllä se pennun kanssa on eri juttu,vanha tulee pois just kohta,kun uutta saa tilalle,meinaan ruokaa.Aikuiset meillä ei käy edes ulkona iltasyönnin jälkeen,ne menee nukkumaan.Aamullakaan ei kiirettä pidä.

        Onko todellakin näin, pitäisikö muuttaa tapaa nyt kun koirat ovat aikuisia? Itse olen toiminut aina niin että heti aamulla pissat pihalla, sitten ruoka jonka jälkeen vähän pidemmälle lenkille jotta myös kakka ehtii tulla. Helpottaisi elämää jos voisi antaa ruoan vasta lenkin jälkeen. Töistä tullessa on ollut periaatteessa sama rutiini. Ensin pissalle, sitten jossain vaiheessa päivän toinen ruoka jonka jälkeen pitkälle lenkille jonka aikana kakataan. Illalla sitten vielä pissalenkki ennen nukkumaan menoa. Usein käyvät ulkona myös muulloin, esim. lasten kanssa. Koiramme ovat siis käyneet ulkona vähintään viisi kertaa päivässä. Ei varmaan huono juttu heille, mutta olisihan se helpompi jos ne muutamat pukeutumiskerrat voisi jättää tarvittaessa pois. Silti ne ulkoilisivat monta kertaa päivässä kun lapset välillä käyttäisivät lyhkäsemmillä lenkeillä.

      • kfndskjfhsjgh
        Väärin päin? kirjoitti:

        Meillä toimii loistavasti niin aikuisen koiran kanssa, että aamulla ruoka laitetaan kuppiin pehmenemään veden sekaan ja jätetään pöydälle, ja sillä välin käydään ulkona, molemmat tarpeet tulee kyllä pikapikaa kun ruoka odottaa. :) Päivällä käydään pitempi metsälenkki jolloin koira voi juosta vapaana. Illalla taas sama homma kuin aamulla, eli ruoka odottamaan ja nopea ulkona käynti. Koira on siis narttu, uroksen kanssa tämmöinen ei varmaan onnistuisi kun pissaaminen on merkkailua enempi mitä nartulla, urokset kai tekee useammat pikkupissat eri paikkoihin (ei kokemusta uros-koirista) kun taas tää narttu meillä ainakin tekee kaikki heti. Toiminut viisi vuotta hienosti. :)

        Nyt uuden pennun kanssa toimitaan tietty eri tavalla. Aamulla heti äkkiä ulos kun pentu herää ettei kerkiä sisälle pissimään, sitten syödään, jonka jälkeen taas ulos hieman pitemmäksi aikaa. Jokaisen ruokailuhetken (4x pvässä) jälkeen ulos, joka kerta kun pentu herää uniltaan ulos, ja joka kerta kun lopettaa leikkimisen niin ulos. Päivän aikana saa juosta ulkona siis jopa 10 kertaa pennun kanssa, mutta se on vain omistajalle helpompaa tulevaisuuden kannalta koska mitä useammin pentu pääsee ulos tekemään tarpeet ja kehuttavaksi, sitä nopeammin se oppii sisäsiistiksi.

      • jfakjfkasjdfjsiidaoo
        kfndskjfhsjgh kirjoitti:

        Epäilen, että koiramme tekisivät kakat sisälle jos järjestys olisi se että ensin lenkkeillään, sitten syödään ja sitten jäisivät muutamaksi tunniksi kotiin. En taida muuttaa rutiineja, sen verran nopea aineenvaihdunta niillä on.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      32
      3748
    2. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      50
      1677
    3. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      73
      1369
    4. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      75
      1201
    5. Hitaille omat kassat

      Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille
      Maailman menoa
      172
      1057
    6. Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!

      Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei
      Kaste
      691
      1041
    7. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      84
      925
    8. Olisit ollut niin

      Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua
      Ikävä
      40
      819
    9. Mitä yhteistä sinulla

      on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?
      Ikävä
      49
      771
    10. Mikä tekee kuuman

      Kaivatustasi?
      Ikävä
      39
      750
    Aihe