Murhaajat !!

Tiedätkö, miten tehokasvatetut perunat kärsivät? Tunnetko pinottujen ja pussitettujen sipuleiden hädän? Aikaisemmin kukaan ei ole välittänyt vihannesten ja juuresten kohtelusta, kaikki ovat vain vedonneet niiden tunteettomuuteen ja aistimattomuuteen. Mutta nuo tekosyyt ovat aivan turhia! EVVK on nyt täällä!

Me olemme oikeassa, koska me tiedämme totuuden, jonka maailma haluaa kiistää. Olemme kyllästyneet satoja vuosia kestäneeseen filosofiseen pohdiskeluun kasvien oikeuksista, nyt on aika käydä toimintaan!

Meillä on todisteita vuosisatoja jatkuneesta vihannesten hyväksikäytöstä ja mielivallasta, joita tehokasvatetuille perunoille on tehty. On ehdottoman varmasti eettisesti väärin syödä kasviksia, koska monet muutkin meistä ovat sitä mieltä! Kasvit ovat suloisia, eikä niitä saa kohdella kaltoin! Kasvisten syöjät ovat siis tunteettomia tappajia, jotka vihannesmehu valuen suusta nauttivat kasvisten kiduttamisesta. Ihmisillä ei ole minkäänlaista oikeutta sortaa lajina porkkanoita, hedekukkaisia tai emikkäitä!

Jokainen kasvilaji omaa yhtäläiset ihmisoikeudet ihmisten kanssa!

Nyt on aika tarttua toimeen! Yhdistämällä rintamamme voimme saada aikaan muutoksen. Piittaamattomat vegaanit ja keittiömestarit ovat jo riistäneet kasvikuntaa tarpeeksi. EVVK ei enää suostu kestämään moista
4340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hyvää huomenta vain! :D

Äänestä

:D
no voi pienet ihmiset..mitä te sitten syötte?
Ei eläimiä saa syödä, eikä kasvikunnan tuotteita. Hedelmiä? ehei, nekin tuntevat tuskaa.. :D
Ootte naurettavia jotka aattelette noin!

Eläimet syövät toisia eläimiä eikä siinä ole mitään väärää. Ihan hyvin me voisimme syödä muita ihmisiä...kuitenkin me ajattelemme sen olevan väärin ja parempi niin. Mutta se, että meidän pitäisi alkaa miettimään kasvien tuskia kuulostaa jo naurettavalta. Kasvit eivät pysty tuntemaan.

Ainoat mitä voimme muka sitten syödä on puista pudonneet hedelmät ja luonnollisesti kuolleet eläimet? Vai pitäisikö meidän alkaa varomaan vielä jotain henkeä joka jää sen ruumiiseen?
..ja paskat sanon minä..

Äänestä
  • joissakin ihmisissä sarkasmi valuu hukkaan. ja niitä ihmisiä kutsutaan idiooteiksi.

    Äänestä

  • ChaCha kirjoitti:

    joissakin ihmisissä sarkasmi valuu hukkaan. ja niitä ihmisiä kutsutaan idiooteiksi.

    Aika paha.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


EVVK kirjoitti:

Tiedätkö, miten tehokasvatetut perunat kärsivät? Tunnetko pinottujen ja pussitettujen sipuleiden hädän? Aikaisemmin kukaan ei ole välittänyt vihannesten ja juuresten kohtelusta, kaikki ovat vain vedonneet niiden tunteettomuuteen ja aistimattomuuteen. Mutta nuo tekosyyt ovat aivan turhia! EVVK on nyt täällä!

Me olemme oikeassa, koska me tiedämme totuuden, jonka maailma haluaa kiistää. Olemme kyllästyneet satoja vuosia kestäneeseen filosofiseen pohdiskeluun kasvien oikeuksista, nyt on aika käydä toimintaan!

Meillä on todisteita vuosisatoja jatkuneesta vihannesten hyväksikäytöstä ja mielivallasta, joita tehokasvatetuille perunoille on tehty. On ehdottoman varmasti eettisesti väärin syödä kasviksia, koska monet muutkin meistä ovat sitä mieltä! Kasvit ovat suloisia, eikä niitä saa kohdella kaltoin! Kasvisten syöjät ovat siis tunteettomia tappajia, jotka vihannesmehu valuen suusta nauttivat kasvisten kiduttamisesta. Ihmisillä ei ole minkäänlaista oikeutta sortaa lajina porkkanoita, hedekukkaisia tai emikkäitä!

Jokainen kasvilaji omaa yhtäläiset ihmisoikeudet ihmisten kanssa!

Nyt on aika tarttua toimeen! Yhdistämällä rintamamme voimme saada aikaan muutoksen. Piittaamattomat vegaanit ja keittiömestarit ovat jo riistäneet kasvikuntaa tarpeeksi. EVVK ei enää suostu kestämään moista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu